maanantai 20. maaliskuuta 2017

Vastakkainasettelujen aika ei ole koskaan ohi

Julkaistu Elonkehässä.

Lähestyin Ville Lähteen esseekokoelmaa Paljon liikkuvia osia varovaisesti. Halusin kovasti pitää kirjasta, mutta samalla epäilin sitä voimakkaasti. Pelkäsin kirjan lähestyvän poliittisia ja yhteiskunnallisia vastakkainasetteluja kantaaottamattoman neutraalista näkökulmasta. Näin ei kuitenkaan ole. Lähteen keskeinen ajatus tuntuu pikemminkin olevan että vastakkainasetteluja onkin paljon enemmän kuin olemme yleensä ajatelleet. Nämä vastakkainasettelut eivät kuitenkaan ole yksinkertaisia, kahden vaihtoehdon välisiä yhteentörmäyksiä, vaan monimutkaisia, vaihtoehtojen sisällä ilmeneviä vastakkaisuuksia. Yhteiskunnallisessa väittelyssä käyttämämme käsitteet eivät ole merkitykseltään suljettuja vaan jatkuvan neuvottelun ja kiistelyn kohteita. Tämä ei ole Lähteen tuotannossa uusi ajatus. Jo hänen väitöskirjansa Rousseau's Rhetoric of 'Nature' vuodelta 2008 allekirjoitti tämän ajatuksen.

Väitöskirjassaan Lähde käsitteli käsitteen ”Luonto” moninaisia merkityksiä. Myös Paljon liikkuvia osia panostaa syvällisesti tämän tematiikan perkaamiseen. Kun vetoamme väittelyissämme luontoon tai luonnollisuuteen, on oletuksena joka kerta se, että puhumme yhdestä ja samasta asiasta, yhdestä ja samasta luonnosta vaikka esimerkiksi uskonnollinen käsitys luonnonjärjestyksestä on merkitykssisällöltään kokonaan toinen kuin vaikkapa biologien käyttämä luonnon käsite – fyysikoiden luontokäsitteestä puhumattakaan. Luonnosta voidaan puhua koko kosmoksena, mutta luonnon käsite voidaan rajata myös maapallolla esiintyvään biologiseen elämään. Nämä merkityserot usein hämärtävät keskustelua ja aiheuttaa paljon ohipuhumista. Olisi kuitenkin Lähteen mukaan tärkeää osata erottaa se, koskeeko erimielisyytemme itse asiaa vai ymmärrämmekö koko asian niin eri tavalla että väittely käy mahdottomaksi.

”Ohipuhumisen sijaan ihmiset voivat ymmärtää toisiaan ja tarkentaa, mistä asiasta on puhe. Tämä ei tarkoita erimielisyyksien unohtamista. Se antaa mahdollisuuden ymmärtää, millaisia eroja heidän näkemyksissään esimerkiksi maanpäällisestä luonnosta on” (s. 36). Luonnon käsite sekä erityisesti siihen sidottu normittava käsite ”luonnollisuus” ovat erinomainen esimerkki siitä kuinka harhaanjohtavan yksinkertainen dikotomia luonnollisen ja luonnottoman välillä on – ainakin silloin kun näitä termejä ei avata.

Yksinkertaiset dikotomia ilmentävät yksinkertaista ajattelua. Tämä koskee erityisesti ihmisen ja luonnon välistä dikotomiaa. Paljon liikkuvia osia pyrkiikin opettamaan monimutkaista ajattelua. Se opettaa meidät epäilemään yksinkertaisia vastakkainasetteluja ja löytämään niiden sisältä monimutkaisia vastakkainasetteluja. Tätä tarkoitusta silmällä pitäen Lähteen kirja on mielestäni
parasta yhteiskunnallisesti osallistuvaa filosofiaa johon olen hetkeen törmännyt. Sellaista toivoisi esiintyvän enemmänkin. Se muistuttaa, että vastakkainasettelujen aika ei ole koskaan ohitse – eikä vähiten vastakkainasettelujen olettamien vaihtoehtojen sisällä.  

Ei kommentteja: