lauantai 25. helmikuuta 2017

Relationaalisesta utopiasta

Edellisessä blogissani käsittelin Ruth Levitaksen käsityksiä siitä kuinka monenlaisia näkökulmia utopioihn voidaan ottaa. Eräs niistä oli funktion näkökulma. Nostin esille ajatuksen, että utopioilla on olemassa vähintäänkin yhteiskuntaan kohdistuvan kritiikin funktio. Kun utopiakirjailija rakentaa tekstuaalisen utopian, esittää hän aina samalla myös kritiikkiä oman aikansa yhteiskuntaa vastaan. Näin oli sekä Platonilla (Valtio voidaan nähdä reaktiona peloponnessolaissotaan) sekä Thomas Morella, jonka teos Utopia esitti Utopian saaren kuvauksensa kautta kritiikkiä oman aikansa Englantia kohtaan. Utopiat ovat olleet aina kiinni omassa ajassaan ja aina suhteessa historialliseen kontekstiinsa. Utopiat ovat aina olleet tosiasialliselta luonteeltaan relationaalisia, ylihistoriallisia, absoluuttisia, utopioita kehitelleet kirjailijat ja ajattelijat eivät vain ole käsittäneet tätä. He ovat ylittäneet ylimielisesti oman historiallisen situaationsa rajat.

Relationaalisuuden ajatus utopioita koskevassa kirjallisuudessa näkyy selkeästi. Jo Karl Mannheimin Ideology and Utopia -teos sisältää tavallaan sen kaltaisen ajatuksen. Utopiat ovat kulloistakin historiallista situaatiota ylittämään pyrkiviä ajatustyylejä. Ideologiat puolestaan pyrkivät aina oikeuttamaan kulloisessakin historiallisessa situaatiossa vallitsevat valtasuhteet. Ideologia ylläpitää status quoa. 

Myös vast'ikään edesmenneellä puolalaissyntyisellä sosiologilla Zygmunt Baumanilla on löydettävissä vastaava utopioita koskeva ajatus. Bauman esittää teoksessaan Socialism. The Active Utopia että utooppista projektia määrittää keskeisesti ristiriita. Se ottaa osaa tämän päivän rajallisiin valintoihin ja huomisen rajoittamattomiin mahdollisuuksiin. Se elää kahdella aikavyöhykkeellä: sillä, jota asutamme nyt sekä sillä, joka voisi olla olemassa tulevaisuudessa. Bauman huomauttaa että jo Moren Utopiaa motivoi ajankohtaiset kriisit. Yhteiskunnalliset kriisit motivoivat unelmoimaan paremmasta maailmasta. Utopismilla onkin Baumanin mukaan kaksoistehtävä: kritisoida olemassaolevaa ja representoida sitä, minkä tulisi olla olemassa. Utooppiset toiveet on aina "situoitava jotain vasten" (utopian wishes need to be situated against something).

Utopioiden kriittiseen funktioon liittyy myös Baumanin mukaan se, että ne "relativisoivat" nykyisyyden. Nykyinen yhteiskunta ei ole aina ollut olemassa, siinä tavatut käytänteet eivät ole "luonnollisia" tai ikuisia. Utopiat ovat omiaan osoittamaan maailman periaatteellisen avoimuuden. Asioita on aina mahdollista muuttaa. 

Utopioiden yhteiskuntakriittisen ulottuvuuden hyväksyy jopa sellainen utopioille vihamielinen ajattelija kuin Ralf Dahrendorf. Vaikka utopioita kaavailevat kirjailijat ovat valinneet kyseenalaisia keinoja ilmaistakseen arvonsa, ovat he kuitenkin hänen mukaansa epäilemättä onnistuneet ilmaisemaan voimakkaan huolen oman aikansa maailmasta, sen puutteista ja epäoikeudenmukaisuudesta. 

Sekä Bauman että Dahrendorf siis ymmärtävät utopioiden keskeisesti relationaalisen luonteen. Relationaalisuus on kuitenkin ymmärrettävä utopioiden kohdalla niin, että historiallisen situaation ongelmiin ei ole olemassa vain yhtä ratkaisua. Esitetyt utopiat voivat vaihdella riippuen sen esittäjästä, hänen sosio-ekonomisesta asemastaan sekä hänen henkilökohtaisista mielihaluistaan. Poliittisen ja yhteiskunnallisen kamppailun ratkaistavaksi jää, mitä utopiaa lähdetään toteuttamaan. Utopiat on ymmärrettävä vastauksina oman aikansa kriiseihin. Utopiat eivät ole harmitonta fantasiaa vaan aitoa halua parempaan olemassaoloon; olemassaoloon, jossa vallitsevan yhteiskunnan ristiriidat olisi ylitetty. 

Ei kommentteja: