torstai 23. helmikuuta 2017

Paluu blogaamiseen

Kirjoittaminen on tuntunut viimeiset kolme vuotta melkoiselta tervanjuonnilta. Vaikka olenkin jatkuvasti kirjoittanut joko yksityistä päiväkirjaani, Tiedonantaja-lehden miniesseitä tai muita kirjoituksia en ole saanut kirjoittamisesta enää pitkään aikaan samaa nautintoa. Olen tuskaillut asian kanssa pitkään ja nyt, kun kirjoittamisesta on väitöskirjan vuoksi tulossa jonkinsorttinen pakko, olen ajatellut että jotain asialle täytyisi tehdä. Niinpä olen päättänyt antaa tälle kohta kymmenen vuotta vanhalle blogilleni mahdollisuuden toimia kirjoittamisen inspiroijana.

Tämä blogi toimi vuonna 2007, silloin kun lähdin filosofiaa opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon, eräänlaisena "pedagogisena koneena" (kuten eräs toinen blogisti asiaa niin et näiniin minua haastatellessaan osuvasti ilmaisi), joka innosti kirjoittamiseen ja joka auttoi minua täsmentämään ja hiomaan ajatuksiani rauhassa. Samalla tämä blogi myös toimi eräänlaisena "aikaansaadun työn" mittarina. Jonkinlainen näkyvä työn tulos on minulle tärkeää että jaksan pysyä motivoituna. On tärkeä tunne että olen saanut itseäni objektiivisempaan muotoon. Yksityistä päiväkirjaa minulla on kirjoitettuna satoja sivua, mutta ne ovat lähinnä jankkaavaa tajunnavirtaa ja tarkoitettu lähinnä terapeuttiseen käyttöön. Tämän blogin tarkoitus on puolestaan paitsi jakaa niitä mietteitäni joita minulla erityisesti väitöskirjan sisältöä koskien on. Tarkoitus tästä blogauksesta eteenpäin edistää omaa väitöskirjaprojektiani. Olen saanut väitöskirjalleni kolmen vuoden Koneen Säätiön apurahan ja kolmessa vuodessa väitöskirjani on tultava valmiiksi. (Kolmen vuoden sykleissä näyttää tämä elämäni aika paljolti kulkevan ylipäätään.)

Väitöskirjani käsittelee - kirjoituksiani lukeneille vähemmän yllättäen - yhteiskunnallisia utopioita. Teen poliittista filosofiaa. Teen sitä kahdessa merkityksessä: toisaalta tutkin poliittiselle ajattelulle hyvinkin ominaista (myönnettiin tätä tai ei) käsitettä, "utopiaa", ja toisaalta teen poliittisesti sitoutunutta filosofiaa. Olen avoimesti emansipatoriseen tiedonintressiin sitoutunut.

Tällä hetkellä väitöskirjani pähkinöitä on esimerkiksi niin sanottujen relationaalisten ja absoluuttisten utopioiden välinen erottelu. Käsite-erottelu on omani, mutta siinä voi nähdä useiden utopiateorioiden keskeisen tutkimusongelman: miten kehittää historiallisesti herkkä utopian käsite, kuinka välttää utopioihin väitetysti (sanon "väitetysti" koska en itse ole asiasta lainkaan varma) liittyvä staattisuus ja "totalitarismi"? Esittelemäni käsite-erottelu liittyy juuri tähän ongelmaan.

Lyhyesti relationaalisen ja absoluuttisen utopian välinen ero voidaan ilmaista seuraavasti. Absoluuttinen utopia on ymmärrettävissä utopiaksi sellaisena kuin se yleensä ymmärretään: täydellisen yhteiskunnan ilmaisuksi. Utopia on tällöin eräänlainen tulevan yhteiskunnan valmis blueprint, jonka mukaan yhteiskunta olisi tarkoitus järjestää. Itse blueprint ei muutu olennaisilta osiltaan, ainoastaan olosuhteet joissa sitä toteutetaan muuttuvat. Se on luonteeltaan hyvin staattinen ja ymmärtää utopiat ylipäätään staattisina. Absoluuttinen utopismi ajattelee voivansa kehittää normatiivisesti ja poliittisesti kestävän utopian a priori, jonka jälkeen se vain soveltaa tuota utopiaa elävään empiiriseen todellisuuteen.

Relationaalinen utopia on sen sijaan pyrkii ymmärtämään utopian historiallisessa kontekstissaan. Relationaalinen utopismi pyrkii historialliseen herkkyyteen, se pyrkii dynaamisuuteen. Relationaalinen utopismi huomauttaa että useiden tärkeiden utopioiden kohdalla oli pyrkimys ratkaista jokin historiassa ilmenevä yhteiskunnallinen ongelma. Esimerkiksi Thomas Moren Utopia -teoksen tärkeimpiä piirteitä on se, kuinka se asettaa oman aikansa Englannin vastakkain kuvailemansa fiktiivisen ihanneyhteiskunnan kanssa. Tämä vastakkaisuus itsessään on teoksen kiinnostavin seikka. Minulle henkilökohtaisesti on miltei yhdentekevää Moren kuvaileman utopian sisältö (vaikka toki Morea arvostan kommunismin edelläkävijänä), tärkeintä on se, miten tuo utopia toimii. Se toimii ennen muuta oman aikansa peilinä ja kritiikkinä. Se kyseenalaistaa sen, että Moren ajan englantilainen yhteiskunta olisi viimeinen ja välttämätön yhteiskunta. Se kylvää ajatuksen, että jotain muutakin voisi olla olemassa.

Ei kommentteja: