maanantai 21. maaliskuuta 2011

Horkheimer "järjestä"

Max Horkheimer erotteli omassa filosofiassaan kaksi järjen lajia toisistaan. Ensimmäistä hän nimitti ”subjektiiviseksi järjeksi”. Subjektiivinen järki on Horkheimerin mukaan ”perimmältään tekemisissä keinojen ja päämäärien kanssa ja koskee sitä, kuinka päteviä menettelytavat ovat enemmän tai vähemmän annettuina otettujen, siis itsestään selviksi käsitettyjen päämäärien kannalta” (Horkheimer 2008, 16). Jälkimmäinen järjen laji, objektiivinen järki, puolestaan pyrki nimenomaan kysymään päämäärien itsensä oikeutusta. Objektiivista järkeä voidaankin kutsua myös substantiaaliseksi järjeksi, sillä se koskee maailman ja olemassaolon itsensä järjellisyyttä. Objektiivinen järki koskee myös yhteiskunnan järjellisyyttä, se kysyy: ”Millainen on hyvä yhteiskunta?”. Objektiivinen järki koskee toiminnan päämääriä. Subjektiivinen järki puolestaan ei kykene reflektoimaan omaa yhteiskunnallista positiotaan ja tulee vain tukeneeksi tieteentekemisen taustalla olevien objektiivisten voimien (esim. pääoman) intressien mukaisia päämääriä. Tällöin järki muuttuu lähinnä näiden objektiivisten voimien välineeksi. Objektiivinen järki, pyrkiessään hahmottamaan päämääriä yleensä, kykenee myös ajattelemaan vallitsevalle todellisuudelle vaihtoehtoja. Se kykenee asettamaan ehdotuksia sille, millainen maailman ja yhteiskunnan tulisi (tai kannattaisi) olla. Tämä myös yhteiskuntatieteiden on hyvä huomata. Ilman yhteiskuntaa muuttamaan pyrkivää teoriaa, muuttuvat faktat herkästi yhteiskunnallisen kontrollin välineiksi. Kriittisen yhteiskuntateorian onkin sisällytettävä itseensä olemassaolevalle yhteiskunnalle vaihtoehto, utopia.



Yhteiskunnan kriisiytyessä ekologisesti ja taloudellisesti, olemme pakotettuja pohtimaan radikaaleja vaihtoehtoja nykyiselle todellisuudelle. Emme voi vaatia ihmiskasvoista kapitalismia, emme maltillisia reformeja. On kyettävä esittämään koko järjestelmälle vaihtoehto. On kyettävä esittämään utopia. Utopia ei kuitenkaan merkitse loikkaamista historian ulkopuolelle. Se ei merkitse pöydän puhdistamista. Utopia ei myöskään merkitse pelkkiä harmittomia unelmia. Utopian on otettava huomioon lopullisen päämääränsä lisäksi myös todellisuuden konkreetit tendenssit, joiden pohjalta lähitulevaisuuden konkreettisiin päämääriin ponnistetaan. Yhteiskuntatieteen tehtävä on kartoittaa empiirisesti ja teoreettisesti vallitsevan todellisuuden objektiivisia muutoksen mahdollisuuksia.


Ei kommentteja: