tiistai 12. lokakuuta 2010

Tieteestä tervejärkisesti

Mainostanpa seuraavassa Mikko Ketokiven äärimmäisen tervejärkistä tieteenfilosofista blogia. Ketokiven blogissa ei tiedettä mystifioida, vaan tiede saa harvinaisen tervejärkisen ja valistuneen käsittelyn. Tiede ei ole yhteiskunnasta irrallinen "episteeminen projekti". Se olisi kerrassaan absurdi väite. Tiede on aivan yhtä yhteiskunnallista (ja epävarmaa) puuhaa kuin mikä tahansa inhimillinen toiminta. Älä nillitä. Deal with it.



Seuraavassa herkullisimpia näytteitä Ketokiven blogista:






"Ymmärryksemme tieteellisen tutkimuksen käytännöistä on yhä hämmentävän alkeellista ja keskeneräistä. Kuitenkin kaikki tieteellinen tieto ja sitä kautta ymmärryksemme meille tärkeistä asioista syntyy tutkimuksen käytäntöjen kautta."




"Suomeksi sanottuna: tutkijat eivät de facto falsifioi, eivät usko falsifioivansa, eivätkä edes yritä falsifioida hypoteeseja. Falsifioinnista puhuminen tiedeyhteisön käytännöissä on ymmärrettävä retorisena, tietynlaisena ”metodologisena idealisaationa”, johon tutkijat argumenteissaan vetoavat.

Se on valitettavasti tosin vähän sama kuin minä istuisin loppiaisena tuhannen päissäni Malmilla karaokebaarissa ja väittäisin viettäväni tipatonta tammikuuta (tämän analogian tarkoitus on tuoda esille se tosiasia, että tutkijat eivät käytännössä millään muotoa edes approksimoi Popperin metodia; idealisaatio ja approksimaatio ovat täysin eri asioita)."




"Tieteenfilosofian professori Mikko Yrjönsuuri esitti (HS 21.12.), että tieteen perusteet ovat tieteenharjoittajilta hukassa.

Lystikäs joskin hämmentävä, oikeastaan aika röyhkeä väite.

Heitetäänpä pallo takaisin filosofille: mitä jos tieteen perusteet ovatkin hukassa tieteenfilosofeilta?

Ei ole minun ideani, vaan tuon ovat todenneet lukuisat modernit tieteenfilosofit, jotka ovat huomanneet, että tieteenfilosofian tehtävä voisikin olla tieteen käytäntöjen ymmärtäminen eikä niiden suorastaan epätoivoinen normittaminen. Normitusta on yritetty jo vuosikymmeniä, mutta saalis on ollut ymmärtääkseni niin laiha, että jotkut ovat oikeasti heränneet pohtimaan tieteenfilosofian roolia uudelleen. Mielessäni pyörivät erityisesti Paul Feyerabendin, Stephen Toulminin ja Peter Liptonin ajatukset ja teokset."





"Mutta eikö tieteen rooli yhteiskunnassa ja sille annetut etuoikeudet -- mitä ne ikinä ovatkin -- pidä määritellä sen käytäntöjen eikä ihanteiden valossa? Ei demokratiaa tai markkinatalouttakaan pidä puolustaa (tai kritisoida) tarkastelemalla ainoastaan niiden periaatteita ja ihanteita."




Ei kommentteja: