maanantai 25. lokakuuta 2010

Dennett intentionaalisuudesta. Gradumatskua II.

(Samat johdantosanat tähän kuin edelliseenkin. Teksti on gradumateriaalia, ja sellaisenaan keskeneräistä.)


Dennettin mielenfilosofiassa intentionaalisuutta ei siis aseteta vain ihmisen ominaisuudeksi vaan käsitteen ala kattaa kaiken elollisen. Vielä laajemmin ymmärrettynä intentionaalisuus on kaiken luonnon, niin elottoman kuin elollisenkin ominaisuus. Dennett ottaa intentionaalisen näkökulman kaikkeen elolliseen (intentional stance) (Dennett 1997, 34, vrt. Dennett 1987). Intentionaalinen näkökulma on Dennettille keino tulkita jonkin entiteetin käyttäytymistä ikään kuin se kykenisi järkensä avulla suuntaamaan toimintaansa. Intentionaalinen näkökulma merkitsee ”halujen”, ”toiveiden” ja ”uskomusten” postuloimista jollekin entiteetille. Lainausmerkeissä termit ”halu”, ”toive” ja ”uskomus” ovat siksi, että intentionaalisessa näkökulmassa näillä termeillä on niiden arkikäyttöä laajemmat merkitykset. Dennett on vakuuttunut intentionaalisen näkökulman kielikuvallisesta voimasta sekä kyvystä selittää tiettyjä maailman ilmiöitä. Intentionaalisen näkökulman soveltamisen perusidea on siinä, että entiteettejä kohdellaan agentteina niiden toimien (tai ”siirtojen”) ennustamiseksi. Ja kun agenttien siirtoja voidaan ennustaa, voidaan tällöin puhua myös jonkinasteisesta selittämisestä. (Dennett 1997, 34-35.)


Dennett selventää intentionaalisen näkökulman ajatusta vertaamalla sitä kahteen muuhun ennustamis- tai selittämismenetelmään. Toista hän kutsuu suunnittelunäkökulmaksi. Toinen menetelmä puolestaan koskee fysiikan näkökulmaa. Fysiikan näkökulma on Dennettin mukaan työläs vakiomenetelmä, jossa esineen toimintaa pyritään ennustamaan fysiikan lakien sekä esineen ominaisuuksien perustalta. Kun ennustamme kädessämme olevan kiven tippuvan irrotettuamme otteemme siitä, pohjautuu näkökulmani tällöin fysiikkaan. Kivi ei ”usko” tai ”toivo” mitään, vaan laskemalla sille massan ja luottamalla painovoimalain pätevyyteen voimme ennustaa kiven toimintaa. Fysiikan näkökulma on ainoa mahdollinen Dennettin mukaan silloin kun on kyse esineistä, jotka eivät eläviä tai eivät ole ihmiskäden valmistamaa. Fysiikan näkökulman laajuus ulottuu atomien pienimmistä osasista aina tähtitieteellisiin tasoihin asti. Myös ihmistä voidaan tarkastella tämän näkökulman avulla. Sekä kalliolta putoava ihminen että ihmisen rakentama lentokone toimivat molemmat fysiikan lakien mukaan, ja tästä näkökulmasta niiden toimintaa voidaan myös selittää. Yksinään fysiikan näkökulma ei kuitenkaan ole riittävä. Tarvitaan suunnittelunäkökulmaa selventämään ihmisen toimintaan sisältyvää intentionaalisuutta. (Dennett 1997, 35.)


Suunnittelunäkökulman poikkeavuutta fysiikan näkökulmasta puolestaan voidaan demonstroida herätyskellon kaltaisen suunnitellun esineen kautta. Saadessamme käsiimme vaikkapa upouuden digitaalisen herätyskellon tutkimme hetken sen ulkopuolella olevia nappeja, vipuja ja osoittimia voimme vakuuttua, että jos painan tätä nappia, niin muutaman tunnin kuluttua herätyskello alkaa soida. En tiedä tarkalleen, millaista ääntä kellosta tulee, mutta tiedän, että ääni jokatapauksessa riittää herättämään minut syvemmästäkin unesta. Tällaisen ennusteen tekemiseen en tarvitse tietoa fysiikan laeista tai muusta vastaavasta. En joudu purkamaan kelloa osiinsa tai mittaamaan sen volttimäärää: riittää että oletan sen suunnitellun sellaiseksi, että se herättää minut. Herätyskello voi tietysti olla vioittunut, ja tällöin tietysti nukumme pommiin. Suunnittelunäkökulmaan liittyy siis huomattavasti enemmän riskejä kuin fysiikan tarjoamaan näkökulmaan. Dennettin mukaan me itse asiassa jatkuvasti vaarannamme elämämme luottamalla suunnitteluun pohjaaviin ennusteisiin: kytkemme toistuvasti päälle sähkölaitteita, vaikka ne saattavat olla niin vioittuneita että ne voivat tappaa meidät. Nousemme mukisematta linja-autoon, vaikka jo hetken kuluttua se ajaa hengenvaarallista nopeutta. Suunnittelunäkökulma kuitenkin pääsääntöisesti toimii erinomaisen hyvin. Se ei toimi vain ihmisen tekemiin esineisiin, vaan ihmeen hyvin se toimii jopa luonnonolioiden selittämiseen. Jo kaukaiset esivanhempamme luottivat suunnittelunäkökulmaan kun olettivat siemenien kasvavan syötäväksi ruoaksi kun ne kylvetään oikein. (Dennett 1997, 36-37.)


Dennettin tarjoamaa intentionaalista näkökulmaa voidaan pitää tietynlaisena muunnelmana suunnittelunäkökulmasta. Intentionaalista näkökulmaa voidaan pitään suunnittelunäkökulman alalajina, jossa suunniteltu esine toimii jonkinlaisena agenttina, toimijana. Herätyskelloa voidaan tarkastella tämän näkökulman kautta seuraavasti (Dennett 1997, 37):


Tämä herätyskello on minun palvelijani ja voin komentaa sen herättämään minut antamalla sen ymmärtää tietyn heräämisajan. Voin luottaa sen luontaiseen kykyyn huomata, milloin aika on tullut, ja siihen, että se tekee tunnollisesti lupaamansa työn. Heti kun se uskoo, että NYT on aika pitää ääntä, se ”motivoituu” käyttäytymään sen mukaisesti aiempien ohjeitteni pohjalta.


Tosiasiassahan herätyskello on niin yksinkertainen laite, ettei sillä mitään tällaista intentionaalisuutta voi olla. Kuitenkin kohtelemme usein esimerkiksi tietokoneita tällä tavoin: kun tietokone kaatuu, syytämme sitä ja raivoamme sille aivan kuin sillä olisi oma tahto ja tietoisuus. Mieleeni tulee avantgardemuusikko Veli-Matti ”Läjä” Äijälän kappale Rakkaudella sinulle (1980), jossa menopelin moottori manataan käyntiin hokemalla lähes transsissa sanaa ”moottori”. Kuitenkin intentionaalinen näkökulma on huomattavasti hyödyllisempi silloin kun puhumme moottoria tai herätyskelloa huomattavasti monimutkaisemmista kojeista. Dennett itse käyttää esimerkkinä shakkitietokonetta (Dennett 1997, 37-38). Tietokoneeseen syötetty shakkiohjelma muuntaa käytännössä minkä tahansa tietokoneen järkeväksi agentiksi, joka haluaa voittaa, tuntee shakin säännöt ja periaatteet ja tietävät kunkin nappulan sijainnin laudalla. Shakkitietokoneen toimintaa on huomattavasti helpompi ennustaa kun sitä tarkastellaan intentionaalisen näkökulman lävitse. Shakkipelissä tiettyjä siirtoja pidetään taktisesti kaikkein järkevimpiä, ja siten näiden siirtojen tekemistä voidaan odottaa myös tietokoneelta. ”Siirtoa eivät pakota fysiikan lait eikä tietokoneen suunnittelu, vaan ylivoimaisen hyvät syyt. Sen siirron tekisi jokainen shakinpelaaja, koostuipa hän tai se mistä fysikaalisista materiaaleista hyvänsä. Jopa aave tai enkeli tekisi sen! Intentionaalisuuteen perustuvan ennusteen pohjalla on rohkea olettamus, että olipa tietokoneohjelma suunniteltu miten tahansa, se on tarpeeksi hyvä noudattaakseen näin hyvää syytä. Sen käyttäytymistä ennustetaan ikään kuin se olisi järjellinen agentti” (Dennett 1997, 38).


Huomautettakoon tässä, että intentionaalisen näkökulman tarjoama ennuste toimii huolimatta siitä onko esine aidosti intentionaalinen (kuten ihmiset) tai vain tietokoneen tavoin intentionaalisen kaltainen. ”Haluaako makromolekyyli ihan oikeasti toisintua? Intentionaalinen näkökulma selittää tapahtuman siitä huolimatta, miten vastaamme kysymykseen” (Dennett 1997, 39). Organismit ovat intentionaalisia järjestelmiä joiden selittämiseen intentionaalinen näkökulma sopii kaikkein parhaiten. Jopa kaikkein yksinkertaisin organismi pyrkii kohti jotain sellaista mitä se pitävät itselleen hyvänä ja edullisena. Tämä on evoluutioteorian näkökulmasta lähes itsestäänselvyys: ”ne, jotka ovat onnettomuudekseen rakentuneet geneettisesti niin, että etsivät itselleen pahaa, eivät pitkällä tähtäimellä jätä jälkeläisiä. Ei ole vain sattuma, että luonnonvalinnan tuotteet etsivät (tai 'etsivät') sitä, mitä ne pitävät (tai 'pitävät') hyvänä” (Dennett 1997, 39). Elävät organismit ovat intentionaalisia järjestelmiä (Dennett 1997, 41). Ne ovat entiteettejä, joiden toimintaa voidaan kuvata ottamalla intentionaalinen näkökulma. Jokainen intentionaalinen järjestelmä pyrkii kohti niitä ravitsevaa ja niiden olemassaoloa edistävää hyvää. Sen onkin kyettävä erottamaan hyvä aine (ravinto) muusta maailmasta. Intentionaalisen järjestelmän on myös kyettävä välttämään kaikkea sille haitallista. Intentionaalisuus voidaankin kääntää tässä jonkinlaiseksi ”pyrkimykseksi”, conatukseksi.


Onko intentionaalisuus Dennettin käyttämässä mielessä kuitenkaan uskottava? Kun sammakko havaitsee kärpäsen ja nappaa sen kielellä suuhunsa, oli sammakko suuntautunut kohti ”hyvää ainetta”, mutta voimmeko siltikään puhua sammakon kohdalla intentionaalisuudesta? Mitä sammakko ”ajatteli” syödessään kärpäsen? Ajatteliko se mitään? Onko intentionaalisuus sittenkin vain kielellinen ominaisuus? Selvästikin antropomorfismin vaara on tässä kohtaa lähellä. Kuitenkin monet luontokappaleet ”kokevat” esimerkiksi auringon ja jopa ohjaavat elämänsä sen mukaan. Kasvit ”pyrkivät” keräämään kaiken mahdollisen valon, jonka auringonsäteilystä sattuvat saamaan. Myös eläimillä tällainen kyky on olemassa. Ne osaavat säädellä käyttäytymistään ympäristöstä saamiensa virikkeiden mukaan. Me ihmiset kuitenkin eroamme kasveista ja eläimistä siinä, että me emme vain reaktiivisesti seuraa aurinkoa, vaan toteamme kielemme avulla, että ”Siinä se on! Aurinko!”. Me teemme löydöksen ympäristöstä, emmekä vain seuraa ympäristöstä saamiamme virikkeitä. Meille ihmisille intentionaalisuus on paitsi ympäristöstä saamamme informaation kautta suoraan kehollista, niin myös kielellistä ja siten abstraktimpaa kuin eläinten ja kasvien intentionaalisuus. (Dennett 1997, 44-49.)


Dennettille mieli ja siten myös intentionaalisuus on lähtökohtaisesti kehollista. Evolutiivisesti ensimmäinen intentionaalisuuden aste oli tuntemiskyvyn kehittyminen (Dennett 1997, 67-68). Tämä intentionaalisuuden taso pysyy myös ihmisen intentionaalisuudessa olennaisena osana, vaikka sen lisäksi ihmisen intentionaalisuus onkin kielen vuoksi hienosyisempää. Myös ihminen reagoi kuumaan hellaan refleksinomaisesti ilman että juurikaan ajattelee tekoaan. Toisaalta ihminen kykenee käyttämällä käsitteitä suuntaamaan mielensä johonkin välittömästä ympäristöstään poissaolevaan. Dennett erotteleekin luonnonhistoriallisesti neljä intentionaalisuuden astetta jakamalla maailman olennot neljään eri tyyppiin.


Ensimmäistä olentotyyppiä voidaan Dennettin mukaan kutsua darwinilaiseksi olennoksi. Tällaisten olentojen intentionaalisuus on määräytynyt melko puhtaasti reaktiivisen luonnonvalinta prosessin kautta. Ympäristön muuttuessa vain tähän ympäristöön parhaiten sopeutuvat jäivät eloon. Darwinilainen intentionaalisuus rakentuu puhtaasti mielivaltaisten geeniyhdistelmien ja mutaatioiden tuottamien organismiehdokkaiden sekä alati muuttuvan ympäristön kohtaamiseen. Vain ympäristön kanssa sopivimmat organismit jäivät eloon muiden kuollessa (tästä nk. ”desimaatiosta” tarkemmin ks. Gould 1991, 46-47). Tällaisen prosessin kautta syntyi useita erilaisia eliömuotoja, sekä eläimiä että kasveja, ja lopulta joillekin uusille eliöille kehittyi fenotyyppistä plastisuutta. Fenotyyppinen plastisuus merkitsee sitä, että yksittäinen organismiehdokas ei enää ollut syntyessään loppuun asti muotoutunut, vaan ympäristö pystyi nyt vaikuttamaan organismiehdokkaan muovautumiseen. Darwinilaiset olennot olivat olleet valmiiksi ohjelmoituja, mutta uudet organismiehdokkaat kykenivät nyt myös ”kokeilemaan” useiden eri toimintavaihtoehtojen väliltä. Voimme olettaa, että joillakin uusilla organismiehdokkailla oli myös sisäänrakennettuja ”vahvistimia”, jotka ohjasivat niitä suosimaan ”älykkäitä siirtoja”, so. sellaisia siirtoja, jotka olivat niiden kannalta hyväksi. Etulyöntiasemassa olivat ne, jotka olivat saaneet syntyessään oikeanlaiset vahvistimet. Nämä etuoikeutetut olennot Dennett nimeääkin behavioristipsykologi B. F. Skinnerin mukaan skinneriläisiksi olennoiksi. (Dennett 1997, 85-87.)


Skinnerin mukaan silloin kun ”käyttäytymistavalla on tietynlainen seuraus, on todennäköisempää että se toistuu, ja näin vaikuttavaa seurausta kutsutaan vahvistajaksi. Esimerkiksi ruoka on vahvistaja nälkäiselle organismille; jokainen sen teko, jota seuraa ruoan saaminen, toistuu yhä todennäköisemmin aina silloin kun organismilla on nälkä” (Skinner 1974, 28-29). Skinneriläisen olennon vuorovaikutus ympäristön kanssa tapahtuu niin, että skinneriläinen olento kokeilee aluksi ”sokeasti” kaikenlaisia käyttäytymistapoja, kunnes yksi käyttäytymistapa ehdollistuu saatuaan vahvistusta. Joutuessaan uudelleen samankaltaiseen tilanteeseen skinneriläinen olento heti ensimmäiseksi valitseekin tämän vahvistusta saaneen käyttäytymistavan. (Dennett 1997, 86-87.)


Skinneriläinen intentionaalisuuden taso ei yksinään riitä vielä kuvaamaan inhimillistä intentionaalisuuden tasoa. Skinneriläinen olento ei kykene ennakolta valitsemaan kaikkein mahdollisten käyttäytymismallien ja toimintojen joukosta kulloiseenkin tilanteeseen sopivinta, vaan joutuu aina oppimaan oikein käyttäytymistavan ”yrityksen ja erehdyksen” -menetelmän kautta. Dennett (1997, 89) huomauttaakin, että skinneriläinen ehdollistaminen ”on hyväksi, mikäli jokin aiempi erehdys ei ole jo tappanut”. Skinneriläinen intentionaalisuus on siis vielä varsin riskaabelia. Dennettin mukaan vasta nk. popperilaisen olennon kehittyminen ylittää behavioristisen intentionaalisuuden rajoitukset. Popperilainen olento pyrkii jo ennakolta kumoamaan mielessään kaikkein typerimmät käyttäytymismahdollisuudet, jotta sille ei kävisi huonosti. Se pyrkii kumoamaan oletukset ympäristöstä jo mielessään, jotta se itse ei tuhoutuisi. (Dennett 1997, 89-90.)


Popperilaiset olennot kykenevät siis valitsemaan jo ennakolta parhaimmalta näyttävän käyttäytymismallin. Voidakseen tehdä näin, täytyy popperilaisella oliolla olla kyky muodostaa representaatio mieleensä mahdollisista tulevaisuuden skenaarioista. Popperilaiset oliot tarvitsevat mieleensä jonkinlaisen suodattimen, sisäisen ympäristön, jossa voi turvallisesti kokeilla erilaisia skenaarioita. Tämän sisäisen ympäristön puolestaan on Dennettin mukaan ”sisällettävä runsaasti tietoa ulkoisesta ympäristöstä ja sen säännönmukaisuuksista” (Dennett 1997, 90). Ihminen kykenee kaikkeen tähän. Hän kykenee mielessään, sikäli kuin hänellä on tarpeeksi tietoa, kuvittelemaan mitä tapahtuu jos hän laskee kätensä tulikuumalle hellalle ja siten myös välttämään mahdolliset toiminnasta aiheutuvat vauriot. Ihminen ei tietenkään ole ainoa popperilainen olento, vaan myös monet muut eläimet kykenevät skinneriläisyyden ylittävään toiminnan ennakointiin. Näitä popperilaisia olentoja yhdistää ennen kaikkea se, että niille on aina tavalla tai toisella kertynyt ympäröivästä maailmasta jonkinlaista tietoa, ja että tämä tieto on siinä niiden mielissä siinä muodossa, että ne kykenevät käyttämään sitä toimintansa suuntaamiseen. Popperilaisella olennolla on mielessään sisäinen toimintamalleja sisältävä valintaympäristö, jossa suoritetaan vaihoehtoisten toimien ennakkokatselmus. Tämän ennakkokatselmuksen pohjalta olento suuntautuu kohti todellisuutta toimiakseen huomattavasti oivaltavammin kuin skinneriläinen olento ”yrityksen ja erehdyksen” -menetelmällään. (Dennett 1997, 90-91.)


Kolmas olento- ja intentionaalisuustyyppi koskee nk. gregorilaista olentoa. ”Gregorilaisuus” viittaa tässä yhteydessä psykologi Richard Gregoryyn, joka on jakanut intentionaalisuuden potentiaaliseen ja kineettiseen älyyn. Potentiaaliseen älyllä Gregory viittaa tietoon, jonka avulla erilaisia intentionaalisia siirtoja voidaan tehdä. Potentiaalista älyä on esimerkiksi tieto siitä, kuinka sakset toimivat ja millaiseen tarkoitukseen ne soveltuvat. Sakset eivät hyvin suunniteltuna välineenä ole vain älyn tuote, vaan myös älyn antaja, intentionaalisen toiminnan mahdollistaja. Yhtä paljon kuin välineet ovat intentionaalisen toiminnan tuotteita, ovat ne yhtä paljon myös intentionaalisuutta luovaa. Esimerkiksi juuri sakset lisäävät ihmisen mahdollisuuksia päätyä entistä turvallisemmin ja nopeammin älykkäisiin siirtoihin. (Dennett 1997, 100.) Välineet toimivat subjektia ja objektia välittävinä asioina, jotka muokkaavat yhtä paljon sekä objektia että subjektia. Iljenkovin sanoin: välineet vaativat aktiivista subjektia konstruoimaan tietyn liikeradan, ja tämän liikeradan laatu muodostaa subjektin tietoisuuteen tietynlaista ajatuskuvaa todellisuudesta. Gregorilaisen intentionaalisuustyypin avulla voidaankin jäsentää marxilaiseen ajatteluun tarvittavaa intentionaalisuuden käsitettä.


Saksalaisessa ideologiassa (1970, 14) Marx ja Engels kirjoittivat, että vaikka ihmiset voidaan erottaa eläimestä ”tajunnan uskonnon tai minkä tahansa mukaan”, alkaa ihminen kuitenkin tuntea erottuvansa eläimistä ”heti ruvetessaan tuottamaan elämälleen välttämättömiä tarvikkeita”. Ihmisen kehollista toimintaa ehdollistavat hänen käyttämänsä työvälineet, jolloin myös ihmisen tajunnan kehittyminen on hänen toiminnassaan käyttämiensä välineiden ehdollistamaa. Tältä pohjalta onkin Engelsin (1973, 58) tavoin helppo väittää, että vaikka ihmisen keho onkin ensimmäinen työväline, on se aina myös työn tuote, työprosessin muovaama objekti. Ihmiskäden kehittyessä työvälineitä käyttäväksi alkaa myös yhteiskunnallinen tuotanto. Työnteosta ”alkava luonnon hallitseminen avarsi jokaisella uudella edistysaskeleella ihmisen näköpiiriä” (Engels 1973, 59). Vastaavasti Dennett (1997, 100) huomauttaa, että työkalujen käyttö on ”kaksisuuntainen älyn merkki: ei vain vaadi älyä valmistaa työkalu ja hoitaa sitä […], vaan työkalu antaa älyä niille onnekkaille, jotka ovat sellaisen saaneet. Mitä paremmin työkalu on suunniteltu […], sitä enemmän potentiaalista tietoa se antaa käyttäjälleen”. Ihminen oppi työprosessissa koko joukon uusia mahdollisuuksia älykkäisiin intentionaalisiin siirtoihin.


Engelsin mukaan työprosessi myös tuottaa tarpeen kommunikaatiolle (Engels 1973, 59). Työprosessin tehokkuuden maksimoiminen vaatii sujuvaa yhteistyötä jolloin myös kommunikaatiolle alkaa olla polttavaa tarvetta. Kieli onkin ihmiselle väline siinä missä käsikin. Myös Dennettille kieli on ”mielen työväline”, jonka avulla ihminen paitsi kommunikoi, niin myös luo subjektiivisen, mielensisäisen ympäristön, jossa erilaisia älykkäitä siirtoja voi luoda ja kokeilla turvallisesti (Dennett 1997, 101). Näin näyttää myös Marx ajattelevan Pääoman ensimmäisen osan kuuluisassa sitaatissa, jonka mukaan ”huonommankin rakennusmestarin erottaa parhaimmastakin mehiläisestä jo aivan alusta se, että hän on rakentanut kennot päässään ennen kuin hän ne rakentaa vahasta. Työprosessin lopussa saadaa tulos, joka sen alussa on jo ollut ihmisen mielikuvituksessa, siis ajatuksellisesti olemassa. Hän ei ainoastaan aiheuta muodon muutosta luonnossa, hän toteuttaa siinä samalla myös tietoisen tarkoituksensa, joka lakina määrää hänen toimintansa laadun ja tavan ja jolle hänen täytyy alistaa tahtonsa” (Marx 1974, 169). Marxin mukaan ihminen kykenee ensin päässään käsitteellisesti ja kuvallisesti hahmottamaan haluamansa objektin, ennen kuin hän sen rakentaa.


Marxin, Dennettin ja Engelsin ajatuksen taustalla on kielifilosofinen näkemys, jonka mukaan sanat ovat läpikuultavia ja niiden takana olevaan todellisuuteen voidaan nähdä. Kieli ei ole todellisuutta vaan vain ilmaisee sitä. Sekä Engelsin että Dennettin kannat näyttävät kallistuvan kielellisen universalismin sijaan kalkylistiseen kielifilosofiaan (ks. esim. Pihlström 1998). Kieli ilmaisee intentionaalisen ajattelumme kohteita. Tässä se onkin evolutiivisesta näkökulmasta vain jatkoa kaikille muille intentionaalisuuden tasoille. Ihmisen intentionaalisuus on paitsi kielellistä, niin myös välineisiin kytkeytyvää ja behavioraalista. Inhimillisen intentionaalisuuden muotoutumisessa täytyy ottaa huomioon sekä suoraan biologis-fyysiset intentionaalisuuden tasot että intentionaalisuuden toiminnalliset ja kielelliset tasot. Väitän että Dennettin esittelemä intentionaalisuuden käsite antaa mahdollisuuden rakentaa myös marxilaista ihmiskäsitystä. Sekä kulttuuris-kielellinen, toiminnalliset-tuotannollinen että biologis-fysiologinen intentionaalisuus on olemassa marxilaisessa ihmiskäsityksessä. Ihmisen intentionaalisuuteen, ja siten hänen tietoisuuteensa yleensäkin, vaikuttavat kaikki edellä mainitut ulottuvuudet.


Ei kommentteja: