lauantai 25. syyskuuta 2010

Lefebvre struktuureista 2

Edelliseen jatkoa...

Lefebvren mukaan Marxille historia ei välttämättä ollut muuta kuin keskenään vastakkaisten tendenssien areena. Marxille riitti, että yhteiskuntateoriassa kyettäisiin osoittamaan tuotantotavan tendenssimäinen esiintyminen. Tuotantotavan puhdas esiintyminen ei ole marxilaisessa teoriassa ollenkaan keskeistä. Vaikka Lefebvrelle struktuurin käsite on olennainen, ei struktuuria voida milloinkaan löytää puhtaana, vaan aina se on tulemisen tilassaan ristiriitainen muodostuma.

Vaikka Marxin mukaan on olemassa historian muodostamia struktuureja ja on olemassa historian struktuuri, niin milloinkaan ei ole ehdotonta jatkumattomuutta. Suhteellisten jatkumattomuuksien yläpuolella on jatkuvuuksia, jotka nekin ovat suhteellisia. Ennen kaikkea tuotantovoimat kasvavat asteittain, mutta suhteellisesti. Esiintyy ajanjaksoja, jolloin niitten kasvu kiihtyy (uuden tekniikan keksiminen ja käyttöönotto, työnjaossa ja työn organisoinnissa tapahtuvat parannukset) ja ajanjaksoja, jolloin kasvu hidastuu. Yhteiskunnallisten suhteitten tätä sisältöä ja perustaa ei voida määrittää lähtien näitten suhteitten struktuureista. Enemmänkin: tuotantovoimien kasvulla on taipumus alituiseen tulvia yli yhteiskunnallisten suhteitten rajojen, joko mukauttaa ne tai murtaa ne. (Lefebvre 1980, 159.)

Tuotantovälinen kehitys ja tuotantovoimien kasvu voi siis mullistaa kokonaan yhteiskunnallis-tuotanollisen organisaation, joka on positioittanut yksilöt tiettyihin tuotannollisiin positioihin. Yhteiskuntastruktuuri ei pysy kasassa ellei se kykene joko jarruttamaan tuotantovoimien kehitystä tai sitten mukaudu ja muutu tuotantovoimien tasoa vastaavaksi. Lefebvre haluaa korostaa tuotantovoimien kehityksen voimakasta tendenssiä osoittavaa suuntaa. Yhteiskunnallisen muutoksen täytyy kytkeytyä sen tuotannolliseen perustaan tavalla tai toisella.

Perusta muuttaa yhteiskunnat, so. ne muuttuvat alhaalta käsin, pahemman puolensa toimesta, sen toimesta mikä on alhaista ja karkeaa. Ne eivät muutu kauniin ja hyvän - kirjallisuuden, taiteen, ajattelun, filosofian - toimesta. Päin vastoin: niitä ylläpitävät nämä superstruktuurit, jotka ovat loistavia ja usein suurenmoisia. Tällainen on historian draama. (Lefebvre 1980, 159-160.)

Jotkin superstruktuurin muodot voivat kuitenkin säilyä yhteiskuntastruktuurien mullistuksissakin. Tällaisena Lefebvre pitää esimerkiksi Aristoteleen kreikassa luomaa formaalia logiikka, jonka kehitystä hän pitää tuotantovoimien kehityksestä irrallisena. Yhteiskuntastruktuurin kätköistä voimmekin Lefebvren mukaan tavoittaa funktioitten ryhmän joka pysyy muuttuen "tietyssä erityisyydessä".

Esimerkiksi erityisryhmät, "intellektuellit" joita on ollut antiikin ajoista saakka, toteuttavat asiantuntemusta vaativat funktiot; ne muuttuvat, mutta tuotantotavat, vaikka niillä onkin oma osuutensa, eivät kokonaan määrää näitä muutoksia. On sitä paitsi selvää, että muodot, kuten logiikka ja oikeus, eivät ole hyödyttömiä. Ne palvelevat funktioitten toteutumista yhteiskunnallisessa käytännössä. (Lefebvre 1980, 160.)

Lefebvre jakaa yhteiskuntastruktuurin synkronisen eli samanaikaisen kaavan seuraavasti:


Superstruktuurit
ideologiat ja instituutiot (valtio, jne.)


struktuurit (struktuurit-strukturantit)
omistussuhteet
tuotantosuhteet
yhteiskunnallinen työnjako


perusta
tuotantotekniikka
työn tekninen jako
työn organisaatio


(Synkronisen kaavan jokainen osatekijä vaikuttaa yhtä aikaa toisiinsa.)


Erityisesti termiä 'struktuuri' Lefebvre haluaa eritellä. Sitä käytetään tässä kaavassa kahdessa hieman erilaisessa merkityksessä. Ensiksikin "struktuurilla" tarkoitetaan tässä lähinnä struktuureita suhteessa tuotantosuhteisiin. Toisaalta "struktuurilla" (tai "strukturanteilla") voidaan tarkoittaa struktuureja, jotka ovat suhteessa yhteiskunnan kokonaisuuteen. Tuotantosuhteet määräävät struktuureja, mutta vain suhteessa yhteiskunnan kokonaisuuteen.

Näin hämärää kieltä Lefebvre joutuu tarkentamaan esimerkillä:

Avioliittosäännökset tai säännökset tuotteitten välityksestä ja jakelusta eivät voi vaikuttaa yhteiskuntaan kokonaisuutena. Kuitenkin omistussuhteet muokkautuvat, määräytyvät, kodifikoituvat (järjestyvät) ja muodollistuvat. Oikeus on formuloitu lakikokoelmassa tai tai useissa lakikokoelmissa. Siten myös omistussuhteet tuovat kiinteyttä koko yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen. [...] Muodon käsite astuu tässä esiin täsmentääkseen kaavan. Oikeudellisella muodolla on sisällään yhteiskunnalliset suhteet; oikeudellinen muoto riippuu yhteiskunnallisista suhteista, mutta se asettaa niille yhteiskunnallisen järjestyksen. Kehittynyt oikeus saavuttaa siten hyvin tärkeän funktion. (Lefebvre 1980, 162.)

Funktiota tukemaan tarvitaan kuitenkin ideologioita, joita nämä funktiot synnyttävät. Ideologioita varten tarvitaan puolestaan instituutioita. Valtio on ideologisista instituutioista kaikkein keskeisin:

Valtio, historiallisesti tunnettujen yhteiskuntien korkein instituutio oikeuttaa itsensä tiettyjen ideologioitten avulla ja taistelee sellaisia ideologioita vastaan, jotka asettuvat vastahankaan. Instituutiot ja ideologiat eivät siten jää rajoittuneeksi tasolleen, superstruktuurien tasolle. Niillä on funktioita, jotka ulottuvat koko yhteiskuntaan. (Lefebvre 1980, 162.)

Millaiseksi nykyaikainen valtio ja sen funktiot sitten tulee käsittää globalisoituvassa maailmassa jää nähtäväksi. Valtio näyttäisi kuitenkin olevan edelleen keskeinen luokkataistelun areena.

Ei kommentteja: