sunnuntai 22. elokuuta 2010

"Filosofian ei-ajateltu"

Ludwig Feuerbach suorittaa filosofiassaan nk. antropologisen reduktion, jossa hän palauttaa ajattelun inhimilliseen, keholliseen kokemukseen, jossa hän palauttaa ajattelun aistisuuteen. Päinvastoin kuin Hegelille, jolle aistisuus oli negatiivinen määre, josta ajattelun tuli abstrahoitua ulos, asettaa Feuerbach aistisuuden ajattelun positiiviseksi määreeksi ja ehdoksi. Vastakohtana vanhalle kartesiolaisesta dualismista lähtevälle idealismille Feuerbachin "uusi filosofia" pyrkii tekemään filosofiasta antropologiaa, jossa ajattelu ja aistisuus (sekä tietysti myös mieli ja keho) ovat toisiinsa kietoutuneina. Kehollisuus ja aistisuus asettavat filosofialle ei-filosofisen pohjan - ajatteluun sisältyy aina myös ei-ajateltu.

Tällaista filosofiaa Feuerbach kutsuu "sensualismiksi". "Sensualismi on 'olemus meissä', meissä ihmisissä. Se on jotain, joka ei ole ominaista vain 'tiedostavalle subjektille', vaan meille kaikille. Se ei siis ole siinä mielessä ensisijaisesti tiedostamista koskeva käsite" (Laine 1993, 47). Aistisuus ei ole ensisijaisesti ihmismielen teoreettinen kyky, vaan se on Feuerbachille "ihmiselämän peruselementti" (ibid.). Teoreettinen ajattelu on Feuerbachille vain yksi aistisuuden muoto, ja seuraa siten aina aistisuuden muutoksia.

Feuerbachin ajatuksesta tulee mieleen erityisesti psykoanalyyttinen käsitys tiedostamattomasta, Merleau-Pontyn käsitys "kehon praktisesta synteesistä" sekä Husserlin käsitys "elämismaailman" ensisijaisuudesta teoreettiseen ajatteluun nähden. Näitä yhteyksiä on myös monet filosofista antropologiaa tutkineet huomanneet. Lisätutkimus on tietysti myös tarpeen, ennen kuin mitään varmaa näistä analogioista uskaltaa sanoa.

Ei kommentteja: