lauantai 21. elokuuta 2010

Ajattelun ja havainnon tilallisuus ja konkreettinen fyysisyys

Ludwig Feuerbachin keskeinen spekulatiiviseen idealismiin kohdistuva kritiikki koski solipsismia. Pelkällä järjellä tavoitettava todellisuus koski ainoastaan Puhdasta Minää, joka kykeni tavoittamaan todellisuuden olemukset. Aistimellisuus on kuitenkin Feuerbachille aina sosiaalista. Havainnoidessani todellisuutta aistimellisesti olen riippuvainen muiden vahvistuksesta: näin sen minkä todella näin, enkä esimerkiksi houraillut. Aistimellisessa todellisuussuhteessa en ole koskaan puhdas Minä, vaan olen myös toiselle Minälle aina Sinä. Aistihavainto on aina dialogista tässä mielessä.

Feuerbachin filosofiassa ei pitäisi päästä pois aistimellisesta, kuten spekulatiivinen idealismi oli samaistaessaan ajattelun ja olemisen tehnyt. Pikemminkin filosofian, "yleensäkin tieteen tehtävä ei ole siinä, että päästään pois aistimellisesta ts. todellisista olioista, vaan päästä niihin sisään - ei siinä, että muunnetaan kohteet ajatuksiksi ja kuvitelmiksi, vaan siinä, että tehdään tavalliselle silmälle näkymätön näkyväksi ts. kohteelliseksi" (Feuerbach 1989, 72). Kuvitelma on aina lähempänä yksittäistä subjektia kuin havainto (Anschauung), koska havainnossa, Feuerbachin mukaan, yksittäinen subjekti irrottautuu itsestään. Kuvitelmassa subjekti puolestaan jää oman tajuntansa sisäisyyteen. Havainnossa on aina jotain objektiivista: havaittu vastustaa subjektia. Kun väitämme havainneemme jotain, väitämme aina jotain objektiivista, ts. myös toisille läsnäolevaa.

Havainto kuitenkin aina tapahtuu jossakin. Jos kerran havainto vaatii myös Toisia ollakseen todellista, vaatii se myös tilan ja ajan, missä tämä Toinen sijaitsee. Havainto on aina sosiaalista ja siksi ajallista ja tilallista. Tämän vuoksi tila ja aika "eivät ole pelkkiä ilmenemismuotoja - ne ovat olemusmääreitä, järjenmuotoja, olemisen kuten myös ajattelun lakeja" (Feuerbach 1989, 73). Feuerbachin mukaan olemassaolo (Dasein) onkin ensimmäinen oleminen, "ensimmäinen määrittyneenäoleminen (Bestimmstein)" (ibid.). Havaitseva subjekti on aina jossakin paikassa. "Minä olen tässä - se on ensimmöinen merkki todellisesta, elävästä olennosta. Etusormi näyttää tien olemiseen eimistään" (ibid.). Missä ei ole tilaa, ei Feuerbachin mukaan ole myöskään paikkaa - ja missä ei ole tilaa, ei myöskään ole tilaa Toiselle, Sinälle, joka vahvistaa havaintoni. Paikkamääre onkin Feuerbachin mukaan ensimmäinen järjenmääre, johon kaikki muut määreet viimekädessä kytkeytyvät. "Järki suuntautuu vain tilassa" (ibid.).

Tällaisten epistemologisten ratkaisujen ylle Feuerbach näyttää myös rakentavan uskontokritiikkinsä. Tilan ja paikan määreet ovat määrittäneet ajattelua, niin että uskontojen taivaalle heijastamat kuvajaiset ovat aina heijastuksia ihmisten konkreettisista ja fyysisistä positioista. Valistuksen tehtävä onkin paljastaa ajattelun tilallisuus ja ajallisuus. "Narrit tulevat järkiinsä, kun he sitoutuvat jälleen aikaan ja paikkaan" (ibid.).


Kirjallisuus:

Feuerbach, Ludwig: Tulevaisuuden filosofian periaatteita. Teoksessa Timo Laine (toim.): Tekstejä filosofisen antropologian historiasta. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto 1989.

Ei kommentteja: