torstai 4. maaliskuuta 2010

Freud: "Moses und Monotheismus"

Psykoanalyysin perustajiin kuuluneen Sigmund Freudin ja juutalaisuuden suhde oli läpi Freudin elämän monimutkainen ja kivulias. Etenkin Freudin isä Jacob oli juutalaisia tapoja noudattava juutalainen uskovainen. Freudin suhde häneen isäänsä olikin erittäin keskeinen tämän elämässä ja ajattelussa. Monin paikoin Freudin suhde juutalaisuuteen kuvasti hänen suhdettaan omaan isäänsäkin. Erityisesti Moseksen hahmo, johon Freud kirjoituksissaan yhä uudelleen palasi (Freud kirjoitti 1914 tutkielman Michelangelon Mooses-patsaasta), heijasti tätä suhdetta.


Freud esitti ajattelussaan paikoin kiperääkin kritiikkiä uskontoja kohtaan. Hänen uskontotieteellisten tutkimustensa viimeinen huipennus oli Mooseksen ja monoteismin suhdetta kuvastava teos, jossa hän palasi varhaisen teoksensa ”Totem und Tabu” (1912-1913) teemoihin. Kuten ”Toteemissa ja Tabussa”, myös ”Mooseksessa ja monoteismissa” Freud esittää seuraavan perusajatuksen: kuten ihmiskunnan alkujoukkion pojat tappoivat isänsä, myös juutalaiset surmasivat uskontonsa perustajahahmon ja kehittivät uskonnon tullakseen toimeen heitä seuraneen syyllisyyden kanssa. Vaikka tällainen lähestymistapa saattaa tuntua spekulatiiviselta, oli Freudin uskontoa koskevien kirjoitusten pohjalla aikansa arvostetuimpien antropologien tuki. (Nykyään Freudin antropologisille kuvauksille ei kuitenkaan löydy pohjaa.)


Teoreettisen kertomuksensa pohjalta Freud esittääkin määritelmänsä uskonnolle: uskonto on kulttuurinen instituutio, johon vaikeat tunteet on objektivoitu, ja jossa näiden tunteiden terapeuttinen käsittely toteutuu. Freudille uskonto onkin kuin neuroosi, joka vaatii psykoanalyyttista käsittelyä. Teoksessaan ”Zur Zukunft einer Illusion” (1927) Freud kehittääkin uskontoteoriansa keskeistä ajatusta: Mooseksen surmaaminen juutalaisessa mytologiassa on myös Jeesuksen surmaamisen ja uhraamisen tausta, johon liittyvä torjuttu syyllisyys elää näissä uskonnoissa illusorisena ja sovitusta vaativana voimana.


Tässä Freudin ajatuksessa voidaan mielestäni monessakin suhteessa tavata kaikuja mm. sellaisten länsimaisen tieteen klassikoiden kuten Ludwig Feuerbachin ja Emile Durkheimin ajattelusta. Tai ainakin mielestäni selviä analogioita mainittuihin ajattelijoihin on löydettävissä. Esimerkiksi Feuerbachin ajatus uskonnoista ihmisten sisäisten tilojen (Feuerbachin tapauksessa toiveiden) projisointina ja objektivointina, on hyvin paljon samankaltainen kuin Freudin uskontoteoria. Samoin Durkheimin ajatus siitä, että uskonnossa yhteisö tosiasiassa palvoo itsensä ulkoistettua ja objektivoitua muotoa.


Psykoanalyytikkojen parissa Freudin ”Mooses ja monoteismi”-teos on alusta alkaen nähty, että teoksessaan Freud käsittelee vaikeaa isäsuhdettaan pyrkiessään samalla muotoilemaan uudenlaista, sekulaaria juutalaisuutta. Kirjan keskeinen ajatus on varhaisesta traumasta alkavan ketjun eteneminen puolustuksen, latenssivaiheen ja neuroosin puhkeamisen kautta torjutun paluuseen. Trauma on ylivoimaisen traaginen kokemus. Yksilön kehityksessä trauma liittyy oidipaalisiin fantasioihin, mutta yhteiskunnan tasolla se viittaa yhteisön perisyntiin. Yksilön ja yhteiskuntien kehityksen välillä vallitsee melko tiukka rakenteellinen yhtäläisyys. Tämä on iso teoreettinen kysymys, joka panee epäilemään koko Freudin teoriaa.


Vaikka Freudin teoksen historiallinen tai antropologinen arvo on kyseenalainen, voidaan ”Mooses ja monoteismi”-teosta lukea myös toisella tavalla. Kenties kirjan ydinajatus onkin jossain muualla kuin sen tieteellisessä sisällössä. Teoksen sisältö voidaan jäsentää esimerkiksi juutalaisuuden syntyä ja sen luonnetta esittäväksi teoriaksi tai psykonanalyyttiseksi spekulaatioksi fantasioista, motiiveista ja myyteistä. Tai kuten Grubrich-Simitis on todennut, voidaan teos mieltää myös Raamattu-kritiikiksi, myytin fiktiiviseksi uudelleenkirjoittamiseksi, esitykseksi freudilaisen teorian historiallisesta kehityksestä, yksilöllisen ja yhteisöllisen neuroosin synnyn monografiaksi, sivilisaatioteoriaksi, psykohistoriaksi, poliittiseksi tutkielmaksi tai metaforiseksi omaelämänkerraksi.


Tulkintoja on siis monia. Jossain mielessä Freudin teos voidaan mielestäni määritellä epäonnistuneeksi tieteelliseksi tutkimukseksi, jossa on kuitenkin kiinnostavia ja kenties käyttökelpoisia filosofisia piirteitä. Uskonto on Freudille tärkeä kiistakumppani, jonka käsittely on teoksen keskiössä. Filosofisilta lähtökohdiltaan Freudin teoria on mielestäni oikeilla jäljillä: uskontotieteen tehtävä on tutkia uskontojen materiaalista, psyykkistä ja sosiaalista perustaa. Tässä mielessä Freudin teoria on lähtökohdiltaan onnistunut tutkimus, joka kuitenkin tukeutuu kummallisiin perusteluihin: vaikka Freud väittää Mooseksen nimen olevna egyptiläistä alkuperää, ei tämä vielä riitä osoittamaan Mooseksen egyptiläistä syntyperää. Lisäksi Freud yhdistää ympärileikkauksen Moosekseen, vaikka Raamatussa se selvästi yhdistetään Abrahamiin. Lisäksi Raamatun kuvaus Mooseksesta ei vastaa Freudin kuvaa Mooseksesta isänä. Raamatun Mooses on pikemminkin opettaja kuin patriarkaalinen johtaja. Juutalaisuuden isähahmo on pikemminkin Abraham kuin Mooses.


Loppukaneettina Freudin teoriasta on sanottava, että yritys hyvä, lopputulos huonompi.

Ei kommentteja: