sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Marx sosiologia 8

(Muistiinpanojen mahdolliset epäjohdonmukaisuudet ja hämäryydet johtuvat luentojen epäselvästä luonteesta.)

2.3.1. Voiton suhdeluvun laskutendenssistä.

Marxin teoriassa lisäarvon, tai rehellisemmin: riiston suhdeluku, tarkoittaa lisätyön suhdetta työvoiman arvoon. Se merkitsee sitä, kuinka paljon työläinen tekee työtä sen jälkeen kun on uusintanut itsensä. Työvoiman arvon määrittää se, kuinka paljon resursseja työvoima tarvitsee itsensä uusintamiseen. Voiton suhdeluvun ero lisäarvon suhdelukuun on tehtävä selväksi: voiton suhdeluvun määrittää lisäarvon (voiton) suhde kokonaispääomaan, joka sisältää kuolleen, esineellistyneen työn.

Marxin mukaan kapitalismissa kehitys johtaa kilpailun aiheuttamaan pakkon, joka johtaa siihen että pääoman "orgaanisen kokoonpanon" taso nousee. Pääoman orgaanista kokoonpanoa määrittää, ja sille on olennaista se, että siirrytään pääoman yleensä alueelta konkreettisten pääomien alueelle. Esimerkkinä konkreettisista pääomista voidaan käyttää eri tuotannonalojen pääomia - yleinen pääoma hajoaa monien pääomien väliseen kilpailuun. Tuotannossa tämä tarkoittaa paitsi tuotannon alan sisäistä kilpailua, niin myös tuotannon alojen keskinäistä kilpailua.

vi. Tuotannon alan sisäinen kilpailu

Tuotannon alan sisäisen kilpailun tuloksena syntyy keskimääräinen voitto, jolla on yleinen arvo, ja joka määrittää keskimääräisiä hintoja, erotuksena yksittäisen kapitalistin voitosta. Kilpailu johtaa pyrkimykseen tehokkuuteen, jonka seurauksena yksittäisen kapitalistin tulee mahdolliseksi tuottaa edullisemmin, jolloin yksittäisen tavaran arvo laskee. Kapitalisti saa tällöin enemmän lisäarvoa kun hän myy tavaroita alan keskimääräisen hinnan alle. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa tuottamisen halpenemista, mutta hintojen pysymistä normaalina.

Kapitalistin objektiiviseen rooliin kuuluu että hän pyrkii pysyttelemään tämän kilpailun mukana. Tämän kilpailun seurauksena tuotteiden keskimäärinen arvo laskee. Tämän seurauksena tuotannonalan orgaaninen kokoonpano nousee, ja keskimääräinen voiton suhdeluku laskee. Tässä kilpailussa uusiutumaan kykenemättömät karsiutuvat - tällöin tuotanto keskittyy.

vii. Tuotannonalojen välinen kilpailu

Tuotannonalojen välillä vallitsee epätasainen kehitys. Tuotannonalojen voittosuhteiden erot aiheuttavat sen että kapitalisti seuraa silmä kovana toisten alojen kehitystä. Kilpailun kannalta järkevä ratkaisu tässä tapauksessa on madaltaa palkkoja ja sijoittaa kehityskykyiseen teknologiaan. Tämä aiheuttaa sen että pääomia virtaa matalamman orgaanisen kokoonpanon aloille, minkä seurauksena orgaaninen kokoonpano kokonaisuudessaan nousee. Tästä syntyy keskimääräinen voittosuhde. Voiton suhdeluku laskee yleisesti koko yhteiskunnassa.

viii. Maankorko

Maankoron myötä kapitalismi mahdollistaa luonnonehtojen monopolisoinnin tuotannon ehdoksi. Syntyy kapitalistisen logiikan mukainen maatalous. Luonnonehtoja ei voi muuttaa loputtomiin, mutta se voi toimia ylimääräisen voiton pysyvänä lähteenä monopoliomistajalle. Suurtilalliset saavat jatkuvaa lisäarvoa kun he vuokraavat maata. Suurtilallisten rooli tässä on puhdas loisiminen. Heillä ei ole mitään positiivista kontribuutiota annetavaksi tuotannolle. Suurtilalliset ovat täydellinen parasiittiluokka.

Historiallisesti ottaen maanomistajaluokka ja siten maankorko kuitenkin häviää, vaikka ne Marxin teorian kannalta ovatkin tärkeitä teoreettisia kategorioita. Maatalous ajautuu ylituotantoon koska lisäarvoja on maataloudessa niin helppo tuottaa. Ylituotannon seurauksena maanomistajat joutuvat myymään maitaan. Maankorko on siis teoreettisesti välttämätön kategoria, vaikka todellisessa kapitalismissa sitä ei esiinnykään.

ix. Kauppa- ja finanssipääoman itsenäistyminen

Kauppa- ja finanssipääomat kehittyivät Marxin mukaan alisteisina tuotantopääomalle. Ne voidaan nähdä keskimääräisen pääoman heijastumina. Kapitalistit eivät myy toisilleen suoraan, vaan kapitalistien välistä kauppaa välittävät kauppiaat, joiden toiminnasta kauppapääoma alkaa kehittymään. Finanssipääoman alku puolestaan on koronkiskuruudessa (kts. esim. Marx 1925). Pääomalla on kaikissa tapauksissa keskittymisen tendenssi. Kauppa- ja finanssipääomien tyyppi on osakeyhtiömäinen pääoma, jota johdetaan osakeyhtiöomistuksen muodossa.

x. Pääoman kansainvälistyminen ja globalisaatio

Marxin teksteissä puhutaan usein pääoman kansainvälistymisestä, siitä kuinka kapitalismi rikkoo kansallisvaltioiden rajat hamutessaan yhä uusia tuotannon aloja. Kapitalismilla on tendenssi siirtyä kehittymättömiin maihin, joissa pääoman orgaaninen kokoonpano on alhainen. Taloudellinen liberalismi alkaa Britanniassa, USA:ssa ja Saksassa vaatimaan rajojen avaamista. Englanti oli 1800-luvulle asti "koronkiskurivaltio", josta tehtiin sijoituksia ulkomaille, ja josta annettiin lainoja ja siirrettiin tuotantoa. Kapitalismi pyrkii kehitysmaihin. Kapitalismi alkaa hyödyntämään traditionaalisia yhteisörakenteita ja tuotantotapoja.

Marxilaiset artikulaatioteoreetikot ovat esittäneet, että länsimaissa kaikki tuotantotavat artikuloivat keskenään koherentisti. Mutta kehittyvissä maissa tapahtuu ns. "disartikulaatiota", jossa tuotannonaloja kyllä hyväksi käytetään kapitalistien toimesta, mutta alat eivät artikuloi keskenään. Kapitalismi asettuu kehittyviin maihin parasiitiksi, joka riistää kehittyvien maiden tuotannonaloja, mutta ei pyri kehittämään kohdemaansa tasoa. Artikulaatioteoriaa lähelle tulee mm. Immanuel Wallersteinin edustama riippuvuusteoria.

Globalisaatiota tulee marxilaisessa paradigmassa lähestyä pääoman orgaanisen kokoonpanon kautta. Pääoman orgaaninen kokoonpano ja voiton suhdeluvun mekanismi muuttuu globaalin kapitalismin vaiheessa maailmanlaajuiseksi. Tämän ehtona on korkean informaatioteknologian kehittyminen. Tämä aiheuttaa traditionaalisen yhteisörakenteen murentumisen.

xi. Marxin valtioteoria

Derek Sayer esittää teoksessaan "The Violence of Abstraction" että valtio ei sen marxilaisessa merkityksessä ole mitään muuta kuin kansalaisyhteiskunnan sisäinen ja ulkoinen suhde. Valtio on muoto, jonka erilaiset sääntelevät koneistot antavat kansalaisyhteiskunnalle. Kapitalistisen luonnenaamion vinkkelistä katsottuna normatiivinen järjestys, valtion kansalaisyhteiskunnalle antama muoto, sisältää erilaisia vapauksia:

(1) Ensimmäinen oletus vapaudesta on tasa-arvoa, jossa erityisesti ostaja ja myyjä ovat tasaveroisessa asemassa. Tämä on kuitenkin formaalia tasa-arvoa, joka peittää esim. sen että työmarkkinoilla eivät ostaja ja myyjä faktuaalisesti ole tasaveroisessa asemassa. Kansalaispalkka asettaisi työvoiman tasaveroiseen asemaan kapitalistin kanssa, sillä se mahdollistaisi sen että työvoimalla olisi mahdollisuus valita työnsä, ja mahdollisuus kieltäytyä töistä. Työstä kieltäytymisen mahdollisuus implikoi työvoiman vapautta.

(2) Toinen vapaus koskee yhtäläistä äänioikeutta. Se tarkoittaa myös kansalais- ja ihmisoikeuksia. Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden "tasa-arvoisuutta" vastaan puhuu esimerkiksi viime aikoina paljon puhuttanut "vaalirahakohu". Todellisuudessa vaalituloksiin vaikuttavat monet muutkin seikat kuin pelkät äänestäjien ratkaisut.

Omasta mielestäni marxilainen vapauskäsitys on ns. toimintamahdollisuuksien vapautta, joka korostaa yksilön mahdollisuutta valita autonomisesti sen mihin hän psyykkistä ja fyysistä energiaansa käyttää. .

Valtiokoneistot

Marxilaisessa ajattelussa valtiokoneistoja hallitsee hallitseva luokka sikäli kuin se kykenee vaikuttamaan. Suoraan ei pääoma vaikuta valtion kulkuun vaikuta, vaikka sillä ilman muuta suuri ohjaava merkitys onkin. Valtiolla on marxilaisessa teoriassa suhteellinen vapaus. Järjestelmällä on feedback-mekanismi: jos vienti ei vedä, puuttuu valtio peliin. Valtion toimintaan vaikuuttaa muutkin seikat kuin pääoma, esimerkiksi aktivismi. Aktiivisella, jopa suoralla toiminnalla jonkin asian puolesta voi olla suuri vaikutus valtion toimintaan. Missä määrin ja kuka valtioon vaikuttaa on konkreettinen, empiirinen kysymys. Kysymystä ei ratkaista deduktiivisella päättelyllä yksinään. Globalisaation merkitys valtiokoneistoille on sitä, että maapallo kokonaisuudessaan kansallisvaltiollistuu.

To be continued...

Ei kommentteja: