keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Marxin sosiologia 7

2.3. Pääoma ja lisäarvoteoria

i. Marxin "Pääomassa" kuvaillaan tavaraa ja sen kiertokulkua kaavalla "T (-R-) T". Tämä hyvin simppeli kaava kuvaa tavaraa kun se myydään markkinoilla. Ennen kuin tarkemmin käymme kaavaan kiinni, on tarkasteltava pääoman alkuperää.

Pääoma kehittyi historiassa vähitellen. Aluksi se esiintyi koronkiskuruutena, jossa pääoma kasautui lainatun rahan ja sekä siihen lisätyn koron myötä. Marx tarkasteleekin eräässä tekstissään Lutherin kirjoituksia, sekä erityisesti Lutherin suhdetta koronkiskuruuteen. Marxin mukaan "Luther eli aikan, jolloin keskiaikainen porvarisyhteiskunta hajosi nykyaikaisen yhteiskunnan alkuaineksiksi, jota hajaantumisprosessia jouduttivat maailmankauppa ja kultalöydöt" (Marx 1925, 3). Luther tunsi vain pääomasta sen vanhanaikaiset muodot. Näitä vanhanaikaisia muotoja ovat korkoakantavan pääoma sekä kauppapääoma. Marxin mukaan kapitalistiseen tuotantotapaan siirryttäessä olennaista on "ensimmäisenä askeleena 'koronkiskomisen', korkoakantavan pääoman pääoman vanhanaikaisen muodon, tunnustaminen tuotantoehdoksi, välttämättömäksi tuotantosuhteeksi" (ibid.). Marxin mukaan siirtyminen korkopääomaan oli olennaista siirryttäessä kauppapääomaan, jolloin koronkiskuruus on olennainen etappi kohti kapitalismia.

Kauppapääoma, kauppiaan pääoma alkaa muotoutua Englannissa sekä Hollannissa, jossa oli manufaktuurin ja suurkaupan kaikkein kehittyneimmät muodot (ibid.). Kauppiaan pääomassa olennaista on se, että tuotteet, tavarat, pyritään tuottamaan mahdollisimman halvalla ja myymään mahdollisimman kalliilla. Manufaktuurit olivat syntyneet Reinin alueell, Hollantiin ja Britanniaan. Manufaktuurilla tarkoitetaan tässä tuotantotapaa, jossa käsityöläiset kootaan yhteen periaatteella "yksi työläinen tekee yhden tuotteen". Työtä ei oltu ositettu. Manufaktuuriteollisuudessa tuotteiden käyttöarvolla oli suurin merkitys. Vain se merkitsi, mihin tuotetta voitiin käyttää. Manufaktuuriaikaa leimaavat kisälli ja mestari -suhteet, maaorjuus, sekä talonpoikien kotitalous, kotiteollisuus. Rahatalous oli vielä tuolloin sekundääristä, ja kuten Marxin Luther-huomioista voidaan päätellä, siirtyminen rahatalouteen koronkiskuruuden kautta tuomittiin voimakkaasti yhteiskunnan ideologisessa sfäärissä. Rahatalous ei kyennyt mullistamaan käyttöarvotalouden perustaa.

ii. Kapitalismin aikana

Kapitalismin erottaa muista aikakausista se, että se perustuu ja sen tavoitteeksi tulee käyttöarvon sijaan vaihtoarvot - eli raha - sekä niiden maksimaalinen lisääminen. Kapitalismissa pääomaa voidaan kuvailla kaavalla "R - T - (T - )R' " eli "Raha - Tavara - Tavara - Suurempi raha". Kaavassa tavaralla on kaksi osaa: ensiksikin pysyvä pääoma eli käyttöarvot; koneet, välineet (kiinteä pääoma) sekä vesi, öljy, sähkö. Jälkimmäiset ovat juoksevaa pääomaa, ne ovat jotain jotka itsessään eivät ole mitään, vaan ne ovat jotain, joilla pidetään koneet toiminnassa.

Toinen tavaran osa on nk. vaihteleva pääoma. Sillä tarkoitetaan mm. työvoimaa, josta syntyy itsessään jo toinen tavara. Työvoima muuttuu rahaksi, joka sisältää voiton. Tämä tarkoittaa nk. työnarvoteoriaa. Sillä tarkoitetaan sitä, että vain työllä on kykyä luoda tavaroihin arvoa.

iii. Voiton ja riiston salaisuus

Marx kiinnittää huomionsa tuotantoprosessiin, jota kapitalisti valvoo ja jonka elementit kapitalisti omistaa. Marx kiinnittää huomion myöskin siihen, että vaikka luonnontuotteet eivät itsessään ole vielä "arvoa", ovat ne kuitenkin rikkautta. Arvoa ne eivät ole siksi, että niihin ei lockelaisesti ole vielä "sotkettu" työtä (labour mixing). Luonnontuotteilla ei ole vaihtoarvoa. Marjalla ei yksinään ole vielä arvoa, mutta poimittuna luonnosta ja markkinoille vietynä, on muotoutuu sille arvo. Ja jollei esim. vettä puhdisteta käyttökelpoiseksi, ei sillä ole myöskään (vaihto)arvoa markkinoilla.

Pysyvällä pääomalla Marx tarkoittaa käyttöarvojen ja vaihtoarvojen ykseyttä. Pysyvä pääoma siirtää tavaraam vain oman arvonsa. Vasara siirtää tuotettuun tavaraan vain vasarantuotannossa vasaraan muotoutuneen arvon. Koneen arvo siirtyy tuotteisiin, joita kone tuottaa. Vaihteleva pääoma, eli työläisen työvoima, voidaan myös analysoida. Työvoima näyttäytyy käyttöarvonsa puolelta (työvoimakin on tavara kapitalismissa, jonka hinta muotoutuu (työ)markkinoilla) työkykynä. Vaihtoarvona työvoima on työvoimatavaraa. Työvoimalla on vaihtoarvo, koska se itsekin on työn tulosta. Työvoimaa tuotetaan jatkuvasti kasvattamalla, ruokkimalla, asuttamalla sekä kouluttamalla työläisiä. Tätä voidaan kutsua myös uusintavaksi tuotannoksi.

Uusintamista voidaan kuvailla työn käsitteen näkökulmasta välttämättömäksi työksi, työksi, jonka tekeminen on työvoiman uusintamisen kannalta välttämätöntä. Välttämättömän työn vastakohta on lisätyö, joka tuottaa lisä-arvoa. Lisä-arvo näyttäytyy kapitalismissa sen mystifioidussa muodossa - kapitalistin kahmimana voittona. Voitto ei tietenkään ole voittoa, vaan riistoa, sillä ei se lisä-arvo tule tyhjästä.

Voiton sekoittaminen riistoon ei ole työläisen "huijaamista", mutta asian huomaaminen selittää riiston (ja luokkaristiriidan). Työvoiman muuttaminen tavaraksi määrittää kapitalismin yleistyneeksi tavaratuotannoksi: kun työvoima tuodaan (työ)markkinoille, muuttuu työvoima tavaraksi. Aluksi tavara, eli tässä tapauksessa työvoima, on vain pelkkä abstrakti tavara. Tutkimuksessa pyritään paljastamaaan tavaran takaa löytyvät suhteet arkisen ideaalikuvan takaa. Tavarasta edetään aluksi rahaan, ja rahasta sitten pääomaan. Tavaran analyysi tuottaa tieteellisesti rikkaan, konkreetin käsityksen tavarasta. Tätä on nk. abstraktista konkreettiin nousemisen metodi. "Pääomassa" tavara on sekä tutkimuksen lähtökohta, että sen lopputulema. Aluksi tavara on pelkkä tavara sinänsä, arkikokemuksen havaitsema tavara, ja tutkimuksen päätteeksi tavara on saanut kaikki historialliset määreensä, jolloin siitä on muotoutunut konkreetti tavara.

Pääomasta tulee lähtökohta kaikelle. Pääoma saa ilmaisunsa tavaramuodon täysin kehittyneessä muodossa. Kapitalismin kehitys on juuri arvomuodossa. Kapitalismissa kaikki ihmistyön tuotteet ovat tuotu markkinoille kaupattavaksi, mukaanlukien työvoima eli ihminen itse. Erilliset tavarasuhteet sisältävät abstraktis-erityisiä määreitä, ja tuotannon tavoitteeksi muotoutuukin abstrakti rikkaus. Kapitalistien ja taloustieteilijöiden ihannoima "homo economicus" voidaankin nähdä tällaisten erityisten yhteiskunnallisten suhteiden ilmauksena. "Homo economicus" ei voi olla ihmisen antropologinen kuvaus tai ominaisuus, vaan sillä on historiallinen kapitalismiin ja protestantismiin sekä deismiin palautuva alkuperänsä.

Se ettei työvoiman riistoa havaita, johtuu tavarafetisismistä, joka peittää sen tosiseikan että lisä-arvo ja siihen perustuva ristiriita on olemassa itse tuotantoprosessissa.

iv. Lisäarvon sudennälkä

"Pääoman" eräs keskeisistä ideoista on idea riiston suhdeluvusta, jota mitataan lisäarvon ja vaihtelevan pääoman (työvoiman) suhteilla. Tässä suhdeluvussa toteutuu absoluuttinen lisäarvon puristaminen.

Riistoa voidaan harjoittaa useilla tavoilla. Työpäivää voidaan pidentää. Myös työn arvoa voidaan painaa alas suosimalla heikomman työvoiman hintatasoa. Heikommalla työvoimalla tarkoitetaan tässä sitä, että työvoimaan on käytetty vähemmän työtä - eli esim. työvoimaa on koulutettu vähemmän. Riistoa voidaan lisätä myös työn huokoisuutta vähentämällä - kasvattamalla työn intensiteettiä. Suhteellista lisä-arvoa voidaan tuottaa nostamalla työn tuotantovoimaa.

Muutoksilla työorganisaatiossa on merkittävä rooli lisäarvon tuotannossa. Historiallisesti organisaatioiden muutokset liittyvät teknologian kehitykseen. Aluksi eletään yksinkertaisen yhteistyön aikaa, jonka jälkeen kehittyy manufaktuuri eli kehittynyt käsityö. Tehdasteollisuuden noustessa manufaktuurissa koneiden kehittymisen myötä kapitalistiseen organisaatiomuotoon, jossa työläinen irrotetaan työvälineestään - työvälineen ja työläisen suhde kääntyy päälaelleen: työläisestä tulee pelkkä koneiston osa. Koneellistumisen päämääränä on täydellistynyt automaatio, jossa yksittäistä työläistä ei tarvittaisi enää ollenkaan. Teknologia vaikuttaa organisaatioiden muutokseen. Organisaation muutos muuttaa subjektin suhdetta objektiin, mikä muuttaa tämän tietoisuutta. Tässä on dialektinen materialismi tiivistettynä.

Automaatio työn organisaatiossa tarkoittaa sitä, että pelkistä koneista pyritään siirtymään konejärjestelmiin. Ihminen astuu yhä enemmän työprosessin syrjään - ihminen vain ohjaa ja säätelee prosessia. Kapitalistisessa tuotannossa on jatkuva paine absoluuttiseen ja suhteelliseen lisäarvoon: tuotanto siirrettään halpamaihin, huokoiset työt ulkoistetaan, harmaan talouden työvoimaa käytetään, halpatyövoima-alat koneellistetaan ja automatisoidaan. Tästä seuraa myös se, että riiston suhdeluku kasvaa. Työelämää uudistetaan myös jatkuvasti. Työläiset suistuvat vanhoista työpaikoista uusiin. Palkkatyöläisten ostokyky laskee: työläisten palkka on rajallista, mutta tavaroita näyttää tulevan myytäväksi yhä enemmän. Tästä seuraavat lamakaudet ja talouskriisit. Ne ratkevat kun pääomaa tuhoutuu tarpeeksi.

v. Voiton suhdeluvun laskutendenssi

Lisäarvon eli voiton suhde pääomaan on olennaista kun tarkastelemme voiton suhdelukua. Laskutendenssi voiton suhdeluvussa on seurausta suhteellisen lisäarvon perustamisesta. Laskutendenssi sisältää vastatendenssejä, jotka korjaavat tilannetta. Myös työorganisaation muutos sekä tieteelliset ja teknologiset innovaatiot yhdessä massatuotannon kanssa voivat vaikuttaa pääoman pysyvään laskuun.

vi. Vieraantumisteoria

Vieraantuminen on Marxin teorian keskeisiä käsitteitä. Sitä voidaan kuvailla kolmesta horisontista: 1) työläisen vieraantuminen työn tuotteesta, 2) työläisen vieraantuminen konkreettisesta työstä, sekä 3) työläisen vieraantuminen ihmisolemuksesta.

To be continued...



Ei kommentteja: