sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Marxin sosiologia 6

IVb.

2. Tavara, raha, pääoma.

Marx kirjoittaa: "Käyttöarvoina tavarat ovat ennen kaikkea laadultaan erilaisia, vaihtoarvoina ne voivat olla vain suuruudeltaan erilaisia, eikä niissä ole atomiakaan käyttöarvoa." Marxille käyttöarvo on konkreettinen tuote, jota ihmiset käyttävät, mutta vaihtoarvo on ideaalinen, ei lainkaan konkreettinen. Käyttöarvon ja vaihtoarvon välinen dialektiikka onkin Marxin kapitalismiteorian kannalta olennaisin lähtökohta. Se on myös "Pääoman" ymmärtämisen kannalta avainasemassa.

2.1. Tavara: käyttöarvon ja vaihtoarvon dialektiikka.

I. "Pääomassa" Marxin lähtökohta on siinä, että kapitalismissa elävät ihmiset ovat henkilöitä "vain sikäli kuin ne ovat taloudellisten kategorioitten henkilöitymiä, tiettyjen luokkasuhteiden ja etujen edustajia" (Pääoma, Johdanto, 17). Henkilöt esiintyvät kapitalismissa luonnenaamioissaan. Tämä on välttämätön abstraktio, joka auttaa esittämään kapitalistisen yhteiskunnan rakenteen. Marxin tarkoituksena ei ole väittää, että ihmiset eivät olisi mitään muuta kuin kapitalististen tuotantofunktioiden kantajia. Marxin mukaan ihmisolemus on historiallinen, ja kapitalisti on historiallinen ihmistyyppi.

II. Teoksen lähtökohta.

Kapitalismia tuotantotapana luonnehtii hyvin kehittynyt tavaranvaihto. Kapitalismin ytimeksi voidaan määrittää se, että tavaroita tuotetaan vaihtoa varten. Kapitalismilla on pitkälle kehittyneet tavarantuotannon tavat, mikä erottaa sen aiemmista tuotantotavoista. Kapitalismi kehittyy tavaratuotannon myötä - ja syntyessään se keskittyy tuottamaan tavaroita.

III. Tavaran kaksoisluonne.

Marxin mukaan tavaroiden arvoesineellisyyteen ei sisälly hitustakaan luonnonainetta. Tämä voidaan helposti käsittää ideaalisten ajatuskuvien ja materiaalisen esineellisyyden välistä dialektiikkaa. Tavaraan ei vaihtoon tarkoitettuna esineenä sisälly mitään tästä konkreettisesta materiasta vaan kaikki tavaran sisältämät arvot ovat esineiden ideaalisia representaatioita, jotka syntyvät kun olemme esineiden kanssa vuorovaikutuksessa. Kapitalistinen vaihtotalous tuottaa sellaista representaatiota esineistä, että subjekti suuntautuu esineelliseen todellisuuteen vaihdon intressi mielessään.

Käyttöarvoon sisältyy esineen yhteiskunnallinen hyödyllisyys, mutta kuitenkin se on täysin materiaalinen olento. Käyttöarvoa kantava esine on konkreettinen, materiaalista joko kielellisesti (vrt. nykyinen tietokapitalismi sekä Marxin puheet henkisen ja ruumiillisen työn välisestä työnjaosta, joka on edellytys kaikelle työnjaolle) tai fyysisesti työstetty tai muokattu luonnon esine, joka on kuitenkin työn tarkoituksen leimaamaa. Tämän tarkoituksen esine saa sen tekijöiltä, ei luonnosta. Käyttöarvolla on suhde toisiin käyttöarvoihin. Eri käyttöarvot ovat kuitenkin keskenään ristiriidassa, ne kantavat eri merkitystä, eri tarkoitusta. Tämän ristiriidan ratkaisee raha, jolla on hyvin merkityksetön käyttöarvo, mutta joka symboloi "tavaraa" sinänsä ja voi siten toimia vaihtoarvoa merkitsevänä esineenä. "Kun vaihtoarvo on vain tietty yhteiskunnallinen tapa esittää työn tuotteeseen käytettyä työtä, ei vaihtomuodossa voi olla enemmän luonnonainetta kuin vekselikurssissa" (Pääoma, 87).

Vaihtoarvo on pelkästään määrällinen, ja se ilmenee hinnan muodossa. Tavaran vaihtoarvo edellyttää että se asetetaan ylipäänsä vaihtoon. Arvo on Marxin käsitteistössä olemuskategoria (= välittömän aistikokemuksen tuolla puolen), johon päästään käsiksi vain ilmentymänsä kautta. Hintojen vaihtelu on mahdollistaa selittää vain jos oletetaan arvo. Tämä on Marxin metodista "tunnustelevaa induktio", jota voitaisiin kuvailla erääksi abstraktion tavaksi. Vaihtoarvo on kapitalismin ja abstraktis-erityinen määre ja koko kapitalismiteorian lähtökohta. (Huomaa esimerkiksi ero empirismiin, joka ei tarkastele yhteiskuntaa abstraktina, orgaanina kokonaisuutena.) Vaihtoarvo ilmaisee siihen esineellistettyä työtä hintana (hintojen liikkeiden välityksellä markkinoilla). Esimerkkinä voidaan käyttää, sitä kuinka 2 jalkaa kangasta on se materia, ruumis, jolle ideaalinen arvo asettuu "asumaan". 2 jalkaa kangasta sisältää siihen esineellistyneen työn. Tämän työn hinta määräytyy markkinoilla täsmälliseksi. Tavaroiden arvomuoto tarkoittaa siis sitä, että tavaralla on vaihtoarvo.

Tavaroihin sisältyy myös työn kaksoisluonne abstraktin ja konkreetin työn muotoina. Työnjako antaa muodon yksittäisille konkreettisille työprosesseille. Abstrakti työ tarkoittaa tässä "yhteiskunnallisesti keskimääräistä työtä". Konkreetisen työn tuote on abstraktissa työssä ilmaistua, joka tulee ilmi työn tuotteessa kun se vaihdetaan markkinoilla. Arvo on määrällinen abstraktio käyttöarvoon sisältyvästä keskimääräisestä yhteiskunnallisesta työstä. Arvoon sisältyvä abstraktio tehdään hinnan liikkeiden pohjalta. Oliona arvo kuitenkin eroaa tästä hyytyneestä esineellisyydestään (esim. liinakankaan tai takkina) käyttöarvona. Konkreettisena oliona oliolla on aina käyttöarvo.

Kapitalistisessa yhteiskunnassa työ ilmenee yksityisenä työnä. Työn tuotantovoima ymmärretään Marxin teoriassa siten, kuinka paljon tavaroita tuotetaan samassa ajassa. Mitä enemmän tuotetaan samassa ajassa, sitä vähemmän yhdessä työn tuotteena olevassa yksittäisessä tavarassa on arvoa. Raha syntyy siinä kun siirrytään yksinkertaisesta arvomuodosta yleiseen arvomuotoon. (Kulta tai vaikkapa oravannahka ovat molemmat olleet hyviä materiaalisia ruumiita rahan ideaalisen olemuksen ilmenemiselle.)

IV. Marxin fetissiteoria.

"Jos tavarat voisivat puhua, niin ne sanoisivat: 'kiinnostakoon vain meidän käyttöarvomme ihmistä. Oliona se ei kuulu meihin. Muta mikä meihin oliona kuuluu, on meidän arvomme. Sen todistaa meidän kiertoliikkeemme tavaraolioina. Vain vaihtoarvona meillä on suhteet toisiimme'" (Pääoma, 87-88), kirjoitti Marx. Tällä hän tarkoittaa sitä, että esimerkiksi piirtoheittimen arvo ei selviä havainnoimalla sitä materiaalisena oliona. Jotta sen arvo voitaisiin saada selville on se asetettava vaihtoon markkinoille odottamaan jumallalliseen kysynnän ja tarkonnan lain viimeistä sanaa.

(Tässä kohtaa kapitalismia voisi verrata sellaisiin ei-kapitalistisiin työprosesseihin, jossa työn yhteiskunnallisuus ilmenee välittömästi - kuten vaikkapa maaorjuus.)

Kapitalismissa vallitsee yhteiskunnallinen työnjako, joka piiloutuu yksityisen työmuodon taakse. Työtä suorittava yksilö ei näe välittömästi omaa asemaansa työnjaossa. Yhteiskunnallinen työnjako saa ilmauksensa vasta kiertoteitse - vaihdossa ja siten arvomuodossa. Kyseessä on objektiivinen ajatusmuoto, jonka kapitalistiset talouden agentit omaksuvat, tai jonka taloudellisten agenttien on pakko omaksua, koska ovat siinä asemassa missä ovat. Kaikkihan me toimimme kuluttajina tai työläisinä tämän fetissin pohjalta, siis tavara-tavara-suhteena, vaikka emme tiedostakaan sitä. Tavara-tavara-suhteen muoto määrittää myös ihmisen suhdetta toiseen ihmiseen. Ihmisten väliset suhteet esineistyvät.

"Tavaramuodolla ja työn tuotteiden arvosuhteella, jossa ne ilmenee, ei ole kerrassaan mitään tekemistä esineiden fyysisen luonteen ja siitä johtuvien esineellisten suhteiden kanssa. Vain itse ihmisten keskinen tietty yhteiskunnallinen suhde saa heidän silmissään olioiden keskinäisen suhteen mielikuvituksellisen muodon" (Pääoma, 78-79).

2.2. Raha

Raha on yleinen arvovastine. Se on sopiva erityiselle työn tuotteelle esim. kultana. Raha on myös työn tuote, jolla on arvo. Raha on symbolista. Periaatteessa ei ole väliä sillä, onko raha paperia tai vaikkapa bittejä tietoverkossa, kunhan se alkujaan on sidottu kultaan - johonkin konkreettiseen arvokkaaksi koettuun. Talouskriisin aikana pyritään palaamaan symbolisesta rahasta reaaliseen rahaan (työn tuotteisiin). Tämä nähdään tälläkin hetkellä talouselämän piirissä, jossa kullan hinta on jatkuvassa nousussa.

To be continued...

Ei kommentteja: