keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Marxin sosiologia 4

(Muistiinpanot voivat olla tällä kertaa hieman sekavat, mutta toivottavasti niistä edes jotain saa irti.)

IIIc.

Marxin sosiologisessa ajattelussa objektiivista ideologian eri muotoina, siis toiminnan ideaalisena momenttina, ei voi olla niiden yhteiskunnan jäsenten ulkopuolella jotka ovat sen kantajia. Tämän ideologisen päällysrakenteen materiaalinen vastinpari on yhteiskunnan materiaalinen rakenne eli yhteiskunnallisten tuotantosuhteiden kokonaisuus.

Marx asettaa vastakkain olennaiset yhteiskunnalliset suhteet ja ilmentymäsuhteet. Luokkayhteiskunnassa olennaisia yhteiskunnallisia suhteita ovat tuotantosuhteet. Tuotantosuhteilla tarkoitetaan tässä tuotannon tekijöiden ja tuotantovälineiden suhdetta välittömiin tuottajiin. Tuotantosuhde on suhde, jonka "sisältä kulloisenkin erityisen valtiomuodon voi löytää" (Marx). Tuotantosuhteeseen sisältyy tuotantotavan sisin salaisuus. Tuotantosuhde on siis esimerkiksi orjaomistusyhteiskunnassa orjan suhde orjanomistajaan, kapitalismissa tämä suhde on palkkatyöläisen suhde kapitalistiin.

Yhteiskuntasuhteet ovat yhteiskunnan rakenteena, eli tuotantosuhteiden kokonaisuutena, orgaaninen kokonaisuus, joka sisältää olemuksen ja ilmenemisen. Yhteiskuntasuhteet jäsennetään olemuksesta eli olennaisista yhteiskunnallisista suhteista käsin. Jäsennys tässä tarkoittaa monien määreiden ykseyttä.

Yhteiskuntasuhteiden käsittely tuo meidät Marxin luokkateorian pariin. Olennaiset yhteiskunnalliset suhteet voivat ilmetä monin eri tavoin. Olennaiset suhteet yhteiskunnassa voidaan aina redusoida kahden pääluokan väliseen suhteeseen, kuten kapitalismissa palkkatyöläisen ja kapitalistin väliseen suhteeseen, mutta muut mahdolliset luokat ovat olemassa vain ilmentymäsuhteina. Ne ainoastaan ilmentävät olennaista suhdetta eli kahta pääluokkaa. Esimerkiksi erilaiset pikkuporvarilliset luokat voivat syntyä ja kuolla ja uudelleensyntyä historiallisesti ehdollisella tavalla. Tätä syntymisen ja kuolemisen dynamiikkaa ilmentymäsuhteissa selittävät ja rajaavat olennaiset eli olemukselliset suhteet. Tämä dynamiikka ei kuitenkaan johda Marxilla mihinkään teleologiaan, kuten esimerkiksi välikerrosten väistämättömään tuhoutumiseen eli olennaisten suhteiden väliseen kärjistymiseen, vaan kapitalismi on historiallisesti avoin. Myös kapitalismissa ihmiset tekevät itse historiansa - mutta eivät vapaasti, vaan historiallisesti ehdollisella tavalla.

Valtio

Valtio on Marxille yhteiskunnallisena suhteena ensinnäkin suhteessa konkreettiseen yhteiskuntaformaation (eli yksittäisen valtion) sisäisiin suhteisiin. Tämän suhteen ytimessä on omistussuhde eli suhde välittömiin tuottajiin, joka on kapitalismissa kansalaisyhteiskunnan sisäinen suhde. Toiseksi valtio on aina suhteessa konkreettisen yhteiskuntaformaation ulkoisiin suhteisiin eli suhde yhden valtion kansalaisuutena toisiin.

Materiaalisen ja ideaalisen välinen suhde on kahden objektiviteetin suhde toisaalta perustana (tuotantosuhteitten kokonaisuutena) ja toisaalta päällyrakenteena (ajattelun ideologisina muotoina). Molemmat objektiviteetit määrävät yksilöä eikä yksilö toimi yhteiskunnassa täysin vapaasti. Näin siksi, että ihminen sosiaalistuu ideologisiin muotoihin. Yksilö tulee kykeneväksi toimimaan yhteiskunnassa vasta omaksuttuaan ideologisen päällysrakenteen merkitykset. Hän on ideologian (ihmiskulttuurin ideaalisen muodon) subjektiivinen kantaja (ja subjektiivisen kykynsä vuoksi myös uudistaja). Yksilö voi toimia vain luonnon ja tuotantovoimien kehitystason antamissa rajoissa. Tästä huolimatta yksilö on kykenevä aitoihin ratkaisuihin (praksisessa), mutta ei abstraktisti vaan konkreettisten ehtojen rajoittamana. Marxin mukaan "taloudellisen perustan muuttumisen myötä koko valtava päällysrakenne mullistuu hitaammin tai nopeammin".

Ideologia on todellisuudesta saatua tietoa, joka on kuitenkin adekvaattia vain osittain. Tietoisuus voi Marxin mukaan olla "ylimääräytynttä" (Althusser), jolloin myös tietoisuudella on sanottavansa tietoon. Materiaalisen ja ideaalisen suhde ei siis milloinkaan ole deterministinen vaan dialektinen suhde. Ongelma on kuitenkin tämä: Miten täsmällisesti ottaen materiaalinen perusrakenne määrää ihmisen ajattelua? Ideologia on kieleen kohdistuvaa toimintaa, eikä kielen kyvyllä luoda ajatuksia ja ajatuskuvia ole periaatteellista rajaa, mutta materiaalinen kuitenkin on aina rajallista. Miksi materiaalinen siis asettaa rajat ideologioille? Voidaan ajatella että vain norsunluutorni avaa ideologialle täyden vapauden kehittyä.

-----------

Käytännöstä voidaan Marxin kohdalla puhua "tietotilanteena", sen materiaalisena momenttina. Marx kirjoitti ensimmäisessä Feuerbach-teesissään, että:

Kaiken tähänastisen materialismin – myös Feuerbachin materialismin – perusvika on siinä, että esinettä, todellisuutta, aistimaailmaa tarkastellaan vain objektin tai havainnon muodossa, mutta ei inhimillisenä aistitoimintana, käytäntönä, ei subjektiivisesti. Sen vuoksi on käynyt niin, että päinvastoin kuin materialismi idealismi kehitteli toimivaa puolta, mutta vain abstraktisesti, koska idealismi ei tietenkään tunne todellista, aistitoimintaa sellaisenaan. Feuerbach haluaa olla tekemisissä aistimellisten, ajatusobjekteista todella eroavien objektien kanssa, mutta hän ei käsitä itse inhimillistä toimintaa esineelliseksi toiminnaksi. Siksi hän pitää teoksessaan “Kristinuskon olemus” tosi-inhimillisenä ainoastaan teoreettista toimintaa, kun taas käytäntöä hän tarkastelee ja panee merkille vain sen likaisen juutalaisessa ilmenemismuodossa. Siksi hän ei käsitä “vallankumouksellisen”, “käytännöllis-kriittisen” toiminnan erkitystä.


Käytäntö tekona testaa siis ihmisen toiminnan lähtökohtana olevan ideaalisen totuutta. Tämä testaus muokkaa todellisuutta, ja tuottaa siten uusia ajatuskuvia - eli uutta ajattelua sinänsä sekä luo uutta kulttuuria. Vain käytäntö tietotilanteen materiaalisena momenttina voi osoittaa rajat ihmisen ideologiselle toiminnalle kieleen kohdistuvana ajatteluna. Käytäntö myös antaa välineet virheellisen tietoisuuden (ideologian) kritiikille.

Miten tämä kritiikki käytäntönä voi tapahtua?

Yhteiskunnallinen teko tuotantona ja toimintana tuottaa aina tietotilanteen. Se testaa lähtökohtanaan olevaa ideaalista ajatuskuvaa ja muuttaa materiaalista maailmaa, mikä pakottaa ajatusta kehittymään. Tällöin subjekti joutuu ristiriitaisiin toimintatilanteisiin, koska lähtökohtana oleva ideaalinen ei riitä toiminnan oikeaan suuntaamiseen. Tämä ristiriita rikkoo ideologisen muodon, joka Frankfurtin koulun edustajilla (eritoten Marcusella), pääomaloogikoilla ja althusserilaisilla on taipuvainen objektivoimaan subjektit. Ristiriita pakottaa subjektin kehittämään tietoisuutta yli toiminnan lähtökohtana olevan rajan. Kritiikki voidaankin käsittää tässä tiedon taikka ideologian kehittämisen muotona. Toimiva subjekti ei kohtaa tietotilannetta suoraan vaan objektiivisten ajatusmuotojen välityksellä. Silti ajattelulla ideaalisissa ideologisissa muodoissaan on aina myös mukana totuuden siementä, muutenhan ideaalisesta alkunsa saava toiminta ei onnistuisi eikä siten olisi menestyksellistä. Kritiikin tehtävä on löytää positiivinen negatiivisesta, aivan kuten tieteessä hyödynnetään muita, jo vanhojakin teorioita - tarkemmin: niiden rationaalista ydintä.

Tässä Marxin ajattelua voidaan verrata Kuhnin anomalioihin tieteellisen tiedon kehityksen kannalta. Jotkut havainnot eivät sovi teorioihin, jolloin teorian ja havaintojen välille syntyy anomalia. Jokin "pistää silmään", sikäli kun teoria tarkoittaa totuuden katselemista. Kehittyneempi tieto ei ainoastaan ratkaise ongelmia vaan myös selittää anomalian. Tämä tarkoittaa sitä että materiaalinen teko on tietotilanne. Se pakottaa ajattelua syvyyssuuntaan sekä yksilötasolla että ideologisella tasolla.

Myös subjektiivinen kokemus muokkaa objektiivista kulttuuria, objektiivisia ajatusmuotoja. Tiedon kehittymiseen vaikuttaa siis kaikenlainen vakuuttaminen ja ideologinen taistelu diskursiivisissa muodoissaan. Tämä on yhteiskunnallisen ajattelun kehitystä syvyyssuunnassa kritiikin välityksellä. Ajattelu voi kehittyä joskus melko spontaanistikin. Ja vaikka ajattelu sekä käyttäytymismallit voivat muuttua aika radikaalistikin materiaalisen todellisuuden muuttuessa (kuten kävi esim. e-pillerin keksimisen jälkeen), ajattelu ei koskaan kuitenkaan ole pelkkää perusrakenteen heijastusta kuten vulgaarimaterialistien reflektioteoria olettaa.

Marxin mukaan tuotantovoimat ja tuotantosuhteet voivat joutua ristiriitaan tavalla, joka pakottaa tai tekee ihmiset kykeneviksi kumoamaan vallitsevat omistussuhteet tuotantosuhteiden juridisena muotona. Yhteiskunnallinen vallankumous on mahdollinen vain ideologisen kumouksena, vaikka kysymyksessä on samalla yhteiskunnan materiaalisen perustan kumous.

To be continued...

Ei kommentteja: