maanantai 28. syyskuuta 2009

Olemus ja olio Heideggerilla - käsillä-olevasta materiasta

Martin Heidegger muotoilee teoksessaan "Taideteoksen alkuperästä" Aristoteelisesta essentialismista poikkeavan "olemus"-käsitteen. Olemus tarkoittaa Heideggerille jonkin olion olemisen tapaa, tapaa jolla kyseinen olio historiallisesti on. Olemusta ei siis ole lukkoonlyöty. Heideggerin Olemus tulee siis käsittää jonkinlaisena herakleettisen virran tapahtumallisena snapshotina. Olemus "tapahtuu" historiassa. Olion olemukseen sisältyy myös sen historia, sen alkuperä.

Alkuperän Heidegger määrittelee teoksensa ensilauseessa seuraavasti: "Alkuperä tarkoittaa tässä sitä, mistä ja minkä ansiosta jokin on mitä se on ja miten se on. Sitä, mitä jokin on, miten se on, kutsumme olemukseksi. Alkuperä on sen olemuksen synty." (Heidegger 1995, 13) Heideggerille alkuperä kysyy olemuksen alkuperää, sitä mistä se on tullut, ja mikä on vaikuttanut siihen, että siitä on tullut juuri sellaisena kuin se juuri nyt tapahtuu. Mikä on vaikuttanut siihen että olemus tapahtuu siten kuten se tapahtuu juuri nyt? Tähän Heidegger pyrkii vastaamaan. Olioon siis sisältyy paitsi sen tapa olla juuri nyt, niin myös sen moninaiset historialliset olemistavat.

Heideggerin "Olemus" on käännös vanhan saksankielen sanasta "wesen", jonka perusmerkitys on "olla", mutta se ei viittaa siihen, mitä olio "pohjimmiltaan" on, vaan sen ajallisesti määräytyneeseen tapaan olla. "Wesen" on olion historiallisesti ominainen olemisen tapa. Olio tapahtuu historiassa aina jollakin erityisellä tavalla, sen tapa olla määräytyy sen historiallisesta kontekstista.

Aineen ja muodon erottelu olion käsitteessä ei Heideggerin mielestä ole välttämättä perusteltua. "Muoto ja sisältö [eli: aine] ovat jokapaikan käsitteitä, joiden alaan voidaan tuoda mitä tahansa. Jos sitten muoto vielä rinnastetaan rationaaliseen ja aine irrationaaliseen ja rationaalinen ymmärretään loogiseksi, irrationaalinen taas epäloogiseksi, ja jos käsitepariin muoto-aine kytketään lisäksi subjekti-objekti -suhde, niin representoivalla tietoisuudella on käytettävissään kaiken alistava käsitekokonaisuus" (sama, 24-25.) Heideggerin voidaan lyhyesti sanoen kiistävän tässä aine-muoto-dikotomian. Käsitellessään aine-muoto-jaottelua tarkemmin hän tarkastelee maassa lojuvaa graniittimöhkälettä. Se on aineellista vain hyvin tökerössä muodossa. Graniittilohkareen erottaa esimerkiksi kengästä ja ruukusta se, että niillä on jokin määrätty muoto. Niille on annettu muoto inhmillisessä käytännössä. Niistä on tullut historiallisia. Niille on annettu etukäteen tarkoitus, jota ne edistävät. Työssä tietylle oliolle annetaan muoto, ja siten tarkoitus. Työssä valmistetun olion, tuotteen, aine-muoto-suhde polveutuu olevan määreinä välineen (Zeug) olemuksesta. Aine-muoto-suhde toteutuu työssä välineen kautta.

Olen pohtinut paljon tällaisen materiakäsityksen ulottuvuuksia. Voitaisiin sanoa, että esimerkiksi Marxin materiakäsitys muistuttaa hyvin paljon tällaista heideggerilaista ajatusta välineen kautta prosessoidusta aineesta. Tällainen materia on aina jollain tavalla käsillä-olevaa, toiminnallisen vuorovaikutuksen kautta tuotettua. Käsillä-oleva materia eroaa esimerkiksi reduktionistisen fysiikan materiakäsityksestä siinä, että fysiikan kuvailemien hiukkasten on vaikea kuvitella olevan millään tavalla käsiemme ulottuvilla. Sillä ei ole sijaa kokemusmaailmamme sisällöissä. Tällainen "esillä-oleva materia"-käsite, so. vain kuvauksen kohteena oleva materia, on mahdollista muotoilla vasta modernin hiukkasfysiikan kehittyessä. Tällöin materian perimmäinen luonne tulee vain teoreettisissa representaatioissa kuvatuiksi hiukkasiksi.

Ei kommentteja: