perjantai 21. elokuuta 2009

Pohdintoja kriittisestä realismista, yliopistosta sekä tieteestä 2

makislav kysyy:

"Minusta tällaista [historiallis-yhteiskunnallisesti] "määräävää" suhdetta ei ainakaan luonnontieteen suurissa linjoissa esiinny, sen perusteella, mitä tiedän tieteen historiasta. Ptolemaioksella, Kopernikuksella, Keplerillä, Galileilla, Newtonilla, Darwinilla, Einsteinilla jne. oli kaikilla tiedolliset perusteet heidän teorioilleen. Tai ainakin tämän voidaan totuusteorioiden valossa osoittaa. Miten kyseinen yhteiskunta vaikutti heidän tuloksiinsa?"

Vastaan:

Darwin teki esimerkiksi päätelmänsä populaation yksilöiden välisestä olemassaolon taistelun Malthusin teorian pohjalta joka kuvaa orastavan kapitalismin talousjärjestelmää. Nähdäkseni tällaisessa kilpailuyhteiskunnassa on helpompaa päätyä ajattelemaan olemassaoloa taisteluna elämästä kuin toisenlaisessa yhteiskunnassa. Tämä ei tietenkään kumoa darwinistista ajattelua. Tämä tietenkin on pelkkää spekulaatiota... Kuitenkin kiinnostavaa rinnakkaisuutta darwinismin ja kehittyvän kapitalismin välillä on. Eräässä mielessä voimme ajatella Darwinin teorian historiallisen a priorin nousseen englannin yhteiskunnallisten olojen maaperästä. Mutta huom!, tämä ei kerro mitään siitä onko teoria tosi. Minusta olisi absurdia väittää Darwinin teoriaa vääräksi vain sen takia että sen esiintymisellä oli historialliset ehdot. Pidänkin Darwinin ajatusta äärimmäisen tärkeänä saavutuksena tieteen historiassa.

Mutta kuitenkin... Myös Stephen Toulmin on teoksessaan "Kosmopolis" esittänyt historiallisia syitä sille miksi uuden aikainen filosofia ja siten sen mukana tiede pystyivät kehittymään. Esimerkiksi 1600-luvulla riehunut kolmikymmenvuotinen sota vaikutti modernin luonnontieteen syntyyn:

"Rationalistien haave varmasta metodista yhdistyy unelmaan yhdestä yhtenäisestä tieteestä ja eksaktista kielestä. Niiden avulla olisi mahdollista luoda totuuteen johtava tie, joka olisi puhdistettu kaikista haittaavista paikallisista elementeistä ja ihmismielen subjektiivisista vajavaisuuksista. Kartesiolainen epäily on alisteinen sille perimmäiselle varmuudelle, johon cogito meidät johtaa. Ajattelen, siis olen. Varmasti.

Kun sodat tomut laskeutuvat ja rauha palaa Eurooppaan, muodostuu kansallisvaltioiden järjestelmä, jonka rakenteet kestävät pääosin aina 1900-luvulle saakka. Kansallisvaltioiden rakenne luo omalta osaltaan puitteet sille, kuinka kartesiolainen järki jatkossa toimii.

Tieteen sisäiset siirtymät saavat rinnalleen joukon tärkeitä yhteiskunnallisia murroksia. Toulmin kirjaa niistä kaksi merkittävintä: Modernin sukupuolijaon synnyn sekä järjen ja tunteen kohtalokkaan irtoamisen toisistaan. Miehistä tulee tiedon todellisia subjekteja, eivätkä tosi miehet itke. Järki teknistyy, rationaalistuu. Ja instrumentaalinen järki lopulta myös sopeutuu elimelliseksi osaksi kansallisvaltioiden tieto-valta koneistoja." - Jussi Silvonen

Ehkä tällaisia esimerkkejä olennaisempana näen, kuten näkee Max Horkheimerkin, järjen historiallisen muodon. Luonnontieteissä oliot nähdään ensisijassa lakien alaisina abstraktioina, esimerkkeinä yleisemmistä tyypeistä, pikemminkin kuin ainutlaatuisina, autonomisina todellisuuden osina. Tästä on Evelyn Fox Keller esittänyt oivan esimerkin kirjassaan "Tieteen sisarpuoli". Lue ihmeessä se. Hänen mukaansa nykyaikaisessa tieteessä tiedon subjekti koettaa erottaa itsensä tutkimastaan objektista ja ottamaan sen haltuun. Ja tämä nähdäkseni pitää paikkansa. Jo Descartes'lla ja Newtonilla esiintyi ajatus syrjässä seisovasta tarkkailijasta, joka ei tarkkailullaan puutu todellisuuden kulkuun muutoin kun nimeämällä se, tuomalla se subjektin ykseyteen. Toiseus tuodaan osaksi Samaa. Subjekti asetetaan syrjään ottamaan objekti haltuun. Tällainen oletus on löydettävissä paitsi Newtonilta niin myös Einsteinilta sekä myöhemmiltä fyysikoilta, joiden oli hankala hyväksyä kvanttimekaniikan kööpenhaminalainen tulkinta todeksi sen oletuksen, että subjekti ei vaikuta todellisuuden kulkuun, vuoksi.

"Mutta kun kysymyksessä on esim. realismin ongelma, totuusteoria, tieteenfilosofia, tietoteoria jne., tällaiset teoreettiset alat, niin haluan kritisoida sellaista filosofiaa, joka perustaa itsensä vain ajatteluun."

Tottahan toki näin onkin. Olen samaa mieltä tästä. Mutta pelkällä empirialla ei pärjätä, filosofialla on roolinsa myös järjen ottamien muotojen kritiikissä. Myös tieteen historiallistaminen on keskeistä. Keskustelu tieteellisten teorioiden sisällöstä on mahdollista filosofille vasta kun hän on tutustunut teorioihin joista hän puhuu.

Suosittelen muuten lukemaan Patricia S. Churchlandin "Neurofilosofian". Siinä Churchland harjoittaa käyttännössä Quinen filosofista vaatimusta siitä, että filosofian tulisi seurata empiiristä tutkimusta muodostaessaan metafyysisiä ja tietoteoreettisia kantoja. Olen tästä periaatteessa samaa mieltä, mutta kuitenkin niin, ettei itse empiiriset tieteet jää pyhän lehmän asemaan, vaan että myös niihin kohdistetaan tarvittaessa kritiikkiä. Tieteen kritiikki on parhaimmillaan valistuksen asialla puhdistaessaan tiedettä - myös luonnontiedettä - dogmaattisuudesta.

Ei kommentteja: