torstai 20. elokuuta 2009

Pohdintoja kriittisestä realismista, yliopistosta sekä tieteestä

makislav kirjoitti: "Filosofi ei voi kritisoida tieteilijää jatkuvasti kyseenalaistamalla tämän kokeita ja vaatia loputonta, loogista selitystä: Miksi? Perustele, perustele, perustele..."

Tietenkään ei. Filosofilla ei nähdäkseni ole mitään syytä ruveta inttämään tieteen tuloksista - ellei teoria itsessään ole maailmankuvan perusteita hajoittava tai muutoin keskustelunalainen (esim. kvanttifysiikka, jonka tulkinnoissa tarvitaan myös filosofeja). Filosofian tuleekin seurata empiiristen tieteiden aikaansaannoksia ja löytöjä (tähänhän kehoittaa jo Max Horkheimerin monitieteellinen materialismi), käsitteillä ja havainnoilla ei tule olla jyrkkää eroa keskenään.

Kuitenkaan tämä suhde ei saa olla yksisuuntainen. Vaikka filosofian on huomioitava empiiriset tieteet ollakseen ylipäänsä kiinnostavaa, on filosofialla myös oikeus olla kriittinen tiedettä kohtaan. Ja nähdäkseni esimerkiksi Max Horkheimerin näkökulma tieteeseen ei ole ensisijaisesti tiedollinen - tuskin kukaan frankfurtilaisista on kieltämässä luonnontieteiden keskeisiä saavutuksia. Kritiikki kohdistuu pikemminkin siihen, kuinka järki suhtautuu kohtaamiinsa objekteihin.

Valistuksen järki, jonka kaikuja näyttää olevan omassakin ajattelussasi, on muodollinen, formaaliin tosiasialliseen järkeen tukeutuva projekti, joka tuotaessa inhimilliseen kontekstiin kohtelee ihmisiä pelkkinä objekteina. Se ei anna objekteille tilaa olla niiden erityisyydessä. Se ei aseta objektia etusijalle.

Subjekti, joka tiedettä tekee, on aina yhteiskunnallisesti positioitunut, ja tämä määrää toisaalta sen, mitä hän kykenee todellisuudesta hahmottamaan, ja toisaalta sen miten hän siihen suhtautuu. Tieto voi olla hyvinkin objektiivista ja totta vaikka se olisikin yhteiskunnallista. Se, että jokin on yhteiskunnallisesti sitoutunutta, ei vielä tee siitä vähemmän totta.

Myös luonnontieteiden olemassaolo on mahdollista vain tietyillä taloudellis-sosiaalisilla ehdoilla. Oletuksena on, että (varsinkin kapitalismissa) tieteelliseltä tutkimustyöltä odotetaan teknis-taloudellista hyötyä. Väitätkö ettei tämä odote jollain tasolla vaikuttaisi tutkimuksen päämääriin? Kyse ei ole siitä, että pääoma nyt jollain tasolla rakentaisi sille sopivan todellisuuden (vaikka esim. tupakkayhtiöillä on ollut tähänkin suuntaan kulkevia pyrkimyksiä), vaan siitä millaisen suhteen tutkija ottaa tutkittavaan objektiin.

Välineellinen järki, joka Horkheimerin mukaan ohjaa myös tieteitä, ei kykene kyseenalaistamaan niitä päämääriä, joita varten tutkimus on asetettu. Erityisen hyvin tällainen näkyy vaikkapa insinööritieteissä (sekä siihen kytkeytyvissä teoreettisemmissa aloissa kuten fysiikka), jotka yhdessä lääketieteen (ja siten biologian) kanssa on kytketty taloudellis-teknologisen välineellisen järjen palvelukseen kasvattamaan pääomaa. Varsinkin nyt kun yliopistoista on tullut tietokapitalismin keskuksia, on tieteellä oma tuotannollinen asemansa. Olisi sekä absurdia että naiivia kieltää tämä kytkös. Suhde tieteen ja yhteiskunnan välillä ei ole vain looginen - se on myös faktuaalinen.

Max Horkheimerin mukaan tällainen trendi näkyi jo 30-luvun yliopistoissa, joissa erityistieteellistyminen edistyi. Hänen mukaansa, koska eletään kapitalismissa (joka perustuu voimakkaalle työnjaolle), tulevat myös yliopistot enenevissä määrin tällaisen tuotannon jatkeiksi. Nykyaikana erityistieteellistymisen trendi aina vain voimakkaampi. Ja siellä missä työnjako on hienostunutta, siellä myös kapitalismi voi hyvin.

Klassisen marxilaisen käsityksen mukaisesti erityistieteilijät kadottavat yhteytensä todellisuuteen ("vieraantuvat" siitä) ja alkavat nähdä todellisuuden yhä enemmän pelkän oman tieteenalansa näkökulmasta. Tällaisessa tilanteessa on yhä vaikeampi tukeutua "objektiiviseen järkeen", joka kykenisi pohtimaan myös tutkimukselle asetettujen päämäärien oikeutusta. Kuinka moni fyysikoista esimerkiksi pohtii työnsä merkitystä kapitalistiselle tuotantokoneistolle, esimerkiksi sotateollisuudelle?

Lyhyesti: itse olen tieteenfilosofisesti ehkä jonkinlainen kriittis-pragmaattinen realisti (ja kannatankin esimerkiksi popperilaista tieteenfilosofiaa), mutta haluan kuitenkin korostaa, että tiedettä tehdään aina jossain, ja tieteen hedelmät ovat kuin ovatkin intressisidonnaisia - vaikkakaan eivät tiedollisessa mielessä vääriä. Pelkkä eettinen hikipinkoilu sivistysyliopiston ja tieteen arvojen puolesta ei ole kiinnostavaa, vaan tiedon vapauden ja tiedon mahdollisuuden puolesta tarvitaan kapitalismin sekä kaikkien alistavien rakenteiden vastaista kamppailua.

Ei kommentteja: