sunnuntai 2. elokuuta 2009

Keskustelua Shakespearen "Romeosta ja Juliasta"

Keskustelua käytiin teennäisten maneerien sävyttämässä sunnuntai-iltapäivässä.

Kaikki alkoi Akateemikko Matti J. Mantilan ärsyyntyneestä raivonpuuskasta: "SIIS MITÄ VITTUA TÄMÄ NYT ON? YLELTÄ TULEE 10 KIRJAA RAKKAUDESTA -NIMINEN KESKUSTELUOHJELMA, JOHON ON TÄNÄÄN PÄÄSSYT SALATTUJEN ELÄMIEN NÄYTTELIJÄ JA JOKU TOINEN PISSIS ANALYSOIMAAN ROMEOTA JA JULIAA, JA TASO ON TIETENKIN HUIPPUA, VITTU SAATANA. Mä luulin, että YLE tekee vakavasti otettavia ohjelmia." Akateemikko turisi Allekirjoittaneen näkökulmasta kovin tuttuja tunteita. Siispä allekirjoittanut ilmaisi pitävänsä tästä tunnepuuskasta, ja totesi: "Paskaa. Mua ärsyttää muutenki ku joku Romeo ja Julia latistetaan rakkaushömpäksi. Oikeastihan Romeon ja Julian teemana on yksilön ja yhteisön, partikulaarin ja universaalin, välinen antagonismi, joka johtaa yksilön tuhoutumiseen. Yksilön viettienergia tukahdutetaan, rakkaus kielletään ja yksilö tuhotaan hänen oman kätensä kautta."

Allekirjoittanut oli aiemmin seurannut YLEn kulttuuriohjelmien helmeä puoliksi kiusaantuneena, puoliksi kliseistä ärsyyntyneenä. Hän pohti aiempaa jaksoa, jossa käsiteltiin Michael Cunninghamin romaania "Tunnit" sekä Stephen Daldryn siitä ohjaama verrattain erinomaista elokuvaa. Ohjelma oli fiasko. "Glitteriä naamaan, horisemaan tylsiä kliseitä rakkaudesta sekä uusintamaan sukupuolirooleja"-tuntui olevan ohjelman keskeinen teema. Noh, Allekirjoittanut ei kovin hyvin muistanut ohjelman sisältöä, joten jätti ohjelman kommentoinnin sikseen. Sen sijaan hän kuunteli Akateemikon puheita viisautta odottaen ja sitä hieman jopa saavuttaen.

"Niin. Onhan tuo huomattavasti intellektuellimpi lähestymistapa kyseiseen teokseen, mutta vaikea sanoa, tekeekö se siitä yhtään oikeampaa", totesi Akateemikko Mantila Allekirjoittaneen pohdintaan. "Ehkä ainoa tapa mitata oikeutta olisi saada jotenkin selville Shakespearen intentiot jonkinlaisena kommentaarina - vähän niin kuin elokuvissa on ohjaajien kommenttiraitoja."

Allekirjoittanut tulistui nyt hieman, sillä tiesi tekijän intentioiden olevan turhaakin turhempia lähdettäessä teoksia tulkitsemaan. "Joo. Mutta eihän teosten tulkintaa saavuteta tietämällä mitä "Tekijä" on siihen sanonut. Eikös Barthes olisi vastustanut tällaista lähestymistapaa? Myös Shakespeare itse olisi voinut teoksensa lukea väärin - tai ei väärin mutta huonosti."

Harvinaista kyllä, Akateemikko oli nykypäivän yliopistossa oikeasti oppinut sitä mitä siellä kuuluikin oppia: kriittisyyttä. Siispä Akateemikko heitti vasta-argumentin: "Ei niin, mutta tekstistä itsestäänhän voi löytää hyvin paljon erilaisia merkityksiä. Tarkoitin vain sitä, että on vaikea mitata, mikä on aidompaa ja mikä epäaidompaa." Keskustelu jatkoi väärinymmärrysten sarjasta kohti mukavaa selkääntaputtelua.

Allekirjoittanut jatkoi Akateemikon mietinnöistä seuraavaan päätelmään: "Aivan. Ja sen vuoksi voidaan ajatella tulkintojen olevan poliittisesti ja eettisesti ylimääräytyneitä. Mikä tarkoittaa sitä, että nämä eettis-poliittiset sitoumukset on hyvä tuoda avoimesti esiin. Jacques Derrida kirjoittaa dekonstruktiosta: "dekonstruktio ei ole neutraalia. Se tekee intervention. Enkä ole kovin varma siitä, että puolueellisuuden imperatiivia" ei olisi käytetty läpi koko filosofian ja kirjallisuuden historian, "oli tämä puolen valinta sitten implisiittinen tai eksplisiittinen". Idea siis on, että teemme tulkintoja aina positiostamme käsin, teemme meille suotuisia tulkintoja. Kuten Nietzsche ajatteli, näemme asiat mielekkäinä vasta kun niistä on meille hyötyä."

"Niin joo. Ja toi Derrida-sitaatti oli teoksen "Positioita" sivulta 97", lisäsi Allekirjoittanut omassa narsistisessa älykköroolissaan.

Akateemikko tarttui aiheeseen ja tekstitse tokaisi: "Niin. Eli tarkoitatko sitä, että Romeo ja Julia on perinteisesti ladattu täyteen rakkaushömppämerkityksiä, koska toisenlaiset tulkinnat olisivat voineet olla haitallisia yhteisölle - tai ainakaan niistä ei olisi ollut hyötyä?" Akateemikko oli Allekirjoittaneen jalanjäljillä, mutta ei ollut aivan saanut kiinni hänen keskeistä ajatustaan. Toki ei ollut Allekirjoittanut itsekään saanut, mutta se on sivuseikka tässä. Allekirjoittanut muotoili asian syvällisemmäksi, ja akateemisemmaksi, Akateemikon kannalta kotoisammalle kielelle. "Ehkä. Tai ainakin se on tehty vaarattomaksi. Tietysti Derridan projekti on aivan eri kuin mitä haen takaa. Hän hakee filosofian historian ulkopuolelle jätettyjä toiseuksia. Itse halusin painottaa lähinnä tuota tulkinnan eettistä ja poliittista sitoutuneisuutta. Ei tietenkään Romeo ja Juulia-teosta ole tietoisesti tehty rakkaushömpäksi. Mutta se miten meidän pitäs tulkita tuota teosta on poliittinen ja eettinen projekti. Meidän pitäs löytää tekstin "ulkopuoli" tekstistä. Pitäs löytää nousevan porvarillisen subjektin ahdistus feodaalisissa rakenteissa. Tai jotain. Teksti pitäs ottaa haltuun."

Nyt Allekirjoittanut pohtii asiaa tarkemmin ja pyörittele päässään ajatuksia koskien Derridaa ja tekstin lukemista "vastakarvaan". Allekirjoittanut tulee luultavammin päätymään postmodernin tekstianalyysin painottamisen sijasta painottamaan kapitalismin taloudellista analyysia ideologiakriittisessä filosofiassa. Aikaa ei Allekirjoittaneelle tahdo löytyä. Tutustuminen taloustieteisiin on aikaa vievää ja turhauttavaa Kokoomus-opiskelijoiden seurassa, joten saa nähdä miten Allekirjoittanut tulee haaveensa toteuttamaan. Luultavasti Allekirjoittanut tulee konkreetin taloudellisen analyysin sijasta jäämään käsitteiden abstraktiin sfääriin. Allekirjoittaneesta se tuntuisi hänelle luontevimmalta. Hän kuitenkin salaa toivoo, että olisi enemmän vasemmistolaisia filosofeja, jotka tutkailisivat talouden kehityskulkuja kriittisestä näkökulmasta. Toistaiseksi Allekirjoittanut tyytyy tissuttelemaan olutta metafyysikontynnyrissään.


Ei kommentteja: