keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Joyce ja Heidegger

James Joycen romaanissa "Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta" päähenkilö Stephen Dedalus, jonka on nähty vahvasti jäljentävän Joycea itseään, ihmettelee lähes heideggerilaisesti omaa olemassaoloaan. Kuten jokainen meistä on lapsena kysynyt "Mihin avaruus päättyy?", myös Stephen päätyy nuorena koulupoikana olemisensa kontekstuaalisuutta ja historiallisuutta: "Stephen Dedalus on nimeni, / Kotimaani on Irlanti, /Asun Clongoweissa, / Ja taivaaseen olen matkalla" (Joyce 1982, 16.). Stephen ei koe omaa olemistaan puhtaana egona tai situaatioihin heitettynä porvarillis-eksistentialistisena sankarina, vaan historiallisen ontologisen konstituution osana.

Joycen romaani itseasiassa on tällaisen historiallisen olemisen esitys. Se kuvaa olemisen kehitystä historiallisuudessaan. Ei ole ollenkaan hämmästyttävää että historiallinen traditio uskonnosta kansallisuuteen on vahvasti läsnä: Stephen on traditionsa - Stephen on historiansa. Stephen esittääkin leibniziaanis-heideggerilaisittain: "Mitä tuli maailmankaikkeuden jälkeen? Ei mitään. Mutta eikö maailmankaikkeuden ympärillä ollut mitään, mistä näkisi milloin se loppui ja tyhjä alkoi? Seinä se ei voinut olla; mutta voisihan siinä olla hyvin ohut viiva kaiken ympärillä" (ibid., 17). Pohdinnoillaan Stephen kohtaa rajallisuutensa, pienuutensa olemisen valtavassa painossa. Kuitenkin myös Stephen on metafysiikan vanki: vain Jumala kykenee ajattelemaan koko olemista ja pitämään olemisen varmalla pohjalla. "Ei ollut niinkään helppoa ajatella kaikkia asioita ja kaikkia paikkoja. Vain Jumala pystyi siihen." (ibid.)

Ei kommentteja: