tiistai 23. kesäkuuta 2009

Tuhlaus vs. puute

Mitä tapahtuukaan kun 'puutteen' täydellistämiseen sitoutuneet sosiaalidemokraatit saavuttavat päämääränsä? Tietenkin he tappavat itsensä. Heidän puritaanista sieluaan ei ole tehty tuhlauksella iloitsemiseen vaan palkinto elämästä on vasta "tuolla", vallankumouksen jälkeen.

On kiinnostavaa asettaa tuhlaus ja puute käsitteinä vastakkain. Bataillen mukaan tuhlaus on vallankumouksellinen voima, joka on omiaan tuhoamaan hyötykeskeisen homogeenisen moraalin; sen joka vaatii meitä lyhentämään opiskeluaikaamme, sen joka vaatii meitä lykkäämään eläkkeelle menoamme. Tuhlaus on immanenttia utopiaa, joka toteuttaa utopian tässä-ja-nyt, se ei lykkää onnea 'tuonne', se ei kiellä vaan sanoo kyllä. Se sanoo "kyllä" immanenssille ja hekumoi romahtaneen kulttuurin lämmössä. Se nauraa.

Vastakohtana on nähtävä tieteelliseen järkevyyteen, hillittyyn humanismiin sitoutuva 'puutteen' filosofia, jolle maailma on keskeneräiseksi luotu, mutta jolla on potentiaalia täydellistyä. Täydellistyminen on kritiikin viittauspiste, jonka kautta kiellämme nykyisyyden, karkaamme partikulaareina universaalia. Toisaalta, 'puutetta' länsimaissa emme tapaa - onko kyse siis siitä, että meiltä on kielletty onni emmekä osaa nauttia? Kuitenkin 'puutetta' vielä on toisaalla, siellä missä lapset eivät näe kymmenettä syntymäpäiväänsä. Onko heillä varaa tuhlaukseen? Onko tuhlauksen universalisointi sittenkin vääristävä perspektiivi todellisuuteen, joka peittää sen tosiseikan että ihmisiä kuolee edelleen nälkään, tauteihin ja sotiin?

Tuhlauksella on kenties oma merkityksensä, jota voidaan käyttää nykyhetken suomalaisen todellisuuden analyysiin. Opiskelijoille annettu palaute heidän kapinastaan on ollut tuhlauksen sijaan puutteeseen kallistunutta. On hämmästelty sitä kuinka opiskelijoille ei ilmainen koulutus kelpaa ja kuinka "hyvin opiskelijoilla oikeastaan menee". Mutta kuinka moni opiskelijoista todella pitää hernekeitolla, puurolla ja makaronilla elämistä hyvänä elämänä?

Lisäys: Tuhlaus ei - tietenkään - typisty tämänkaltaiseen asetelmaan, mutta on hyvä pohtia, millaisen suhteen todellisuuteen otamme 'tuhlauksen' käsitteellä. Onko 'tuhlaus' mahdollinen vasta historian tietyllä tasolla? Itseasiassa Bataille ajattelee, että koska historia on kojevelaisittain loppu on ihmisellä vielä negatoiva, tuhlaava mahdollisuus kieltää todellisuus. Eräs ratkaisu, jota itse olen taipuvaisempi kannattamaan, on se, että kielletään historian lopun mahdollisuus. Historia ei lopu, ei kertakaikkisesti. Tämä voisi olla mm. Blochin ratkaisu. Historiassa on aina tilaa toivolle, kaipuulle täydellisen samuuden tilaan - kuten Benjamin voisi sanoa.

Ei kommentteja: