keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Laittakaa tämä kaaos aivoissani kuriin!

Nyt mennään eikä meinata. Itsesensuurista ei tietoakaan.

Objektiivinen todellisuus ilman ihmisen tekemää kielellistä jäsentämistä ei voi olla muutoin kuin negatiivisena, abstraktina. Ihminen on tämän objektiivisen todellisuuden osa, sen itsetietoisuus. Koska järki on Hegelin mukaan todellisuudessa itsessään, ja vain ihminen voi tämän järjen löytää, voi objektiivinen todellisuus, järki "itsessään", an sich, löytyä vain sen kautta, mitä järki on "itselleen", für sich. Vain inhimillisen todellisuuden kielellistämisen piirissä voidaan puhua totuudesta. Totuutta ilman ihmistä ja hänen historiaansa ei ole olemassa.

Marxille ihminen oli luonnonolio, joka ilmaisi työnsä kautta luontoa. Luonnon ja ihmisen välinen suhde on aina välittynyt - siis dialektinen. Ihminen toteuttaa omaa subjektiviteettiaan objektiivisen osana työn kautta. Ihminen tekee vasta työllään luonnosta, materiasta totta.

Ihminen objektivoi todellisuutta, jonka osa on, toisaalta kielellä ja toisaalta työllä. Muokkaamalla maailmaa työnsä avulla ihminen toteuttaa itsensä objektiivisessa todellisuudessa. Todellisuuden kielellinen jäsentäminen, objektivointi, toteuttaa totuuden tieteellisessä mielessä. Tässä Hegelin voidaan ajatella jättävän tilan myös tieteelliselle ajattelulle - myös sanan nykymerkityksessä. Vaikka Hegel liikkuukin eri tasolla kuin vaikkapa Karl Popper (joka ei todellakaan ollut mikään Hegelin suurin ihailija), ja vaikka Hegel ajattelikin todellisuuden tulleen hänen aikanaan jo kielellistetyksi, voidaan silti falsifikationismin nojalla korjata Hegelin ajattelua kriittisen realismin suuntaan. Emme voi tietää, milloin todellisuus on täysin tullut diskursin piiriin. Aina voidaan löytää mahdollisuus kieltää tieteelliset löydökset. Aina voi löytyä teorioita kumoavia löytöjä.

Kojeven mukaan Hegelillä on myös täydellisen kielellistyksen ulkopuolelle kokonaan jäävä ongelma, kuolema. Kuolemaa emme voi kielellistää, koska meillä ei voi olla mitään kokemusta kuolemasta. Kuolema jää todellisuuden ainaisesti negatoivaksi asiaksi. Kuolema on absoluuttinen negaatio, ja näin ollen ihmisellä on kyky karata diskursiivista todellisuutta kuolemaansa. Tiede diskursiivisena toimintana ei viime kädessä kuitenkaan voi vastata ihmisen olemassaolon kipeimpiin kysymyksiin.

Tieteellinen tutkimus perustuu haltuunottoon, mutta se joka antaa inhimilliselle olemassaololle merkityksensä on pikemminkin tuhlausta, ylijäämää. Uskonto, taide, mystiikka... Mitään näistä tuhlauksen muodoista ei tavoittele haltuunottoa, vaan täysin rationaalisen säätelyn ulkopuolelle jäävää ylenpalttisuutta, joka tuottaisi hyötyajattelua intensiivisemmän olemassaolon kokemuksen.

Ei kommentteja: