maanantai 11. toukokuuta 2009

Syöpäkasvaimen fenomenologiaa

Ruumiin fenomenologia on eri vänkää. Jännää, kuten se eräs Pasilan hahmo sanoisi. Kuluneena keväänä eräs lapsuuden kaverini, johon en tosin ollut ollut yhteydessä enää aikoihin, kuoli kivessyöpään ja nyt hyvä ystäväni sairastaa imusolmukesyöpää. Hänen ennusteensa on hyvä, joten en ole hänestä niin huolissani.

Syöpä - sekä erityisesti kasvain - on ruumiin fenomenologian kannalta mielenkiintoinen tutkimuskohde. Ruumis voidaan nimittäin nähdä olemisen välineenä (heideggerilaisen 'zeug':in mielessä), jonka kautta toimiessamme oleminen konstituoituu. Ja kuten Heideggerilla, myös omassa ruumiin fenomenologiassani vasta välineen rikkoutuminen paljastaa sen funktion koko olemisen kokonaisuudessa. Syöpä on tällainen 'malfunction'. Se on ruumiin tuottama ylimäärä, joka tekee ruumiimme olemisen näkyväksi. Vieläkin kiintoisampaa on se, että puhdasoppisen heideggerilaisesti syöpäkasvain paljastaa paitsi välineen, ruumiin, olemassaolon, niin myös tyhjyyden, joka on kuolema.

Ruumiillinen oleminen näyttäytyy kokemuksessa saumattomana, sujuvana ja liukkaana liikkumisena. Ainoastaan kipu, tuska voi tehdä tämän toiminnallisen ykseyden näkyväksi. Puutunut jalka paljastaa jalan olemisessaan, terve jalka ainoastaan peittyy olemisemme toiminnalliseen konstituutioon. Kipeä sormi tekee itsensä ruumiin ulkopuoliseksi objektiksi, joka aspiriinilla koetetaan saada takaisin osaksi olemisen funktionaalista kokonaisuutta. Tuska, kipu on olemisen mielekkäässä paljastumisessa olennaista.

Millaista olisi jälkikapitalismin ruumiin fenomenologia, jossa anoreksia ja 'kuoleman yhteiskunnallinen poissaolo' (Debord) villinä riehuvat sähkötaivaan leimuavina kuvina?

Ei kommentteja: