tiistai 28. huhtikuuta 2009

Prosessiteologis-feministinen uskonnonfilosofia

Feministiset uskonnonfilosofit ja teologit ovat huomauttaneet perinteisen jumalakuvan, joka vaikuttaa sekä rationaalisilla teisteillä että ateisteilla, olevan naiseutta, ruumiillisuutta ja tämänpuoleisuutta väheksyvä. Jumala nähdään tuonpuoleisena, täysin henkisenä, kaikkivaltiaana olentona, ruumiittona olentona, jonka olemassaolosta sitten käydään kiistaa. Ja kun kaikkivaltius on yhdistetty miehisyyteen, on tällaista jumalakuvaa voitu käyttää palvelemaan mm. seksismiä, rasismia, imperialismia ja luonnon häikälemätöntä riistoa. On täydellisen väsyttävää, tylsää ja uuvuttavaa ruveta kinastelemaan siitä, onko tällainen olio olemassa vai ei, pikemminkin tulisi kysyä, miksi käsitämme jumalan juuri tällaiseksi.

Prosessiteologiassa - poiketen tieteellisestä teologiasta (jota sekä ateistit ja teistit - varsinkin agnostikot - noudattavat) - ei nähdä Jumalaa staattisena, maailman ulkopuolisena jumalana, vaan tämänpuoleisena, dynaamisena, jatkuvasti muuttuvana. Jumalaa ei nähdä omnipotenttina pakottamisen mielessä, mutta sen sijaan suostuttelevana oliona kylläkin. (Huomatkaa sanan "olio" käyttö, sitä ei oikeastaan pitäisi prosessiteologisessa puheessa käyttää ollenkaan.) Toiseksi prosessiteologiassa todellisuus nähdään hyvin moniulotteisena: maailmaa koostuu sekä mentaalisista että fysikaalisista objekteista. Kaikki kokemus maailmasta (oli se sitten miehistä tai naisista - tai mitä hyvänsä) vaikuttaa todellisuuden rientoon, sen prosessuaaliseen toteutumiseen. Jumalalla on prosessiteologiassa kyllä mahdollisuus puuttua todellisuuden kulkuun, mutta ei hallitsemaan kaikkea. Kaikki maailmassa ei tapahdu Jumalan tahdosta.

Tällainen käsitys avaa ovet niin sanotulle panenteismille, jossa ajatellaan Jumalan kyllä sisältävän maailman, mutta ei olevan identtinen sen kanssa, ei tyhjentyvän siihen. Jotkut prosessiteologit lisäksi ajattelevat, että ihmisen sielu ei ole subjektiivisessa mielessä kuolematon, mutta objektiivisessa mielessä sikäli, että Jumala, joka on ikuinen, sisältää kaiken mitä on ja on ollut.

Prosessiteologialla on merkittävä roolinsa myös ns. toivon tai vapautuksen teologiassa: koska Jumala sisältää kaiken mitä on, täytyy Jumalan tuntea kaikki ilo ja suru, mitä ihmisetkin kokevat. Jumalan ajatellaan olevan hyvän toteutumaa, jolloin Jumalan ajatellaan olevan sorrettujen puolella. Jumalan voidaan ajatella itseasiassa olevan maailma itsessään sikäli, että se sisältää kaiken materiaalisen ja jo olemassa olleen, mutta Jumala on myös enemmän kuin maailma siksi, että Jumala on yhtä kuin kaikki se hyvä, mitä todellisuus pitää sisällään potentiaalisena. Jumala ei ikään kuin vielä ole olemassa. Jumalan ideana on se, että se tulee olemaan. Kun maailma on pelkkää hyvää, kun utopia on toteutunut, on Jumala toteutunut. Maailma on Jumalan ruumis.

Feministisistä uskonnonfilosofeista prosessiteologian oppeja on voimakkaasti sisäistänyt Mary Daly. Hänelle Jumala on Verbi. Hänen mukaansa henkilökohtainen Jumala-suhde ei vaadi sellaisia substantivoituja tai personifioituja käsitteitä kuin "Isä" ja "Äiti". Daly näkee, että käsitys Jumalan-käsitteen substantiiviluonteesta on vahingoittanut dynaamisen Jumalakuvan menestystä. Jumalan näkeminen Verbinä, ajaa Dalyn yhdistämään Jumalan heideggrilaiseen Olemisen käsitteeseen. Olemisen käsitteellä otetaan todellisuuteen sellainen näkökulma, jossa maailma näyttäytyy virtaavana, itsensä jatkuvasti transsendentoivana tilana. Olennaista ihmiselle on Dalyn mukaan tulla osaksi tätä transdentoituvaa Olemista. Dalyn teologiassa on olennaista osallistuminen Olemiseen, sen toteuttamiseen prosessiteologian mielessä.

Sallie McFaguen prosessiteologiassa jumalallinen transendenssi ymmärretään niin ikään ruumiilliseksi. Transsendenssi on aina jo läsnä materiaalisessa. Uutta ei voi synnyttää kuin materiaalisesta, jo olemassaolevasta. Tällainen ajattelu mahdollistaa myös teologiassa aivan uuden näkökulman ottamisen esim. ekologiseen ajatteluun.

Ei kommentteja: