tiistai 28. huhtikuuta 2009

Musiikin hermeneutiikasta olemisen mielen materialistiseen tulkintaan

Pop-jytkeen keskellä kasvanut mieleni on yrittänyt jo vuosia saada jazzista ja klassisesta sitä samaa nautintoa ja hykerryttävää uteliaisuutta kuin se sai aikanaan Terveiden Käsien HC:sta, Radiopuhelinten funkkirokista, Pink Floydin progesta taikka Gangstarrin hiphopista. Jossain määrin tämä korvien "uudelleen kouluttaminen" on onnistunut. Olen löytänyt melkoisia metafyysisiä rämeikköjä kuunnellessani esimerkiksi Händelin ja Bachin barokkia; Cagen ja Ligetin avant-gardea; Shostakovichin sinfonioita; Parkerin, ja Davisin jazzia; John Zornin lähes käsittämättömiin määritelmiä pakenevaa musiikkia... Tietty itsepäisyys on ajanut minua haluamaan ymmärtää mitä omituisimpia musiikkityylejä. Vaikka en lopultakaan ole pitänyt jostain tietystä artistista (klassisen puolelta otettakoon Sibelius tai Mahler) on silti tietty valaistuminen kyseisen artistin tai säveltäjän tuotoksista ollut rikastuttavaa kuuntelijana. Uuden musiikin ymmärtämisessä Oleminen paljastaa itsensä.

Aivan oikein, puhun hermeneutiikasta. Tuomas Nevanlinna vertasi taannoin Helsingin Sanomissa jazzia ja uskontoa toisiinsa. En muista tarkalleen mikä oli vertauksen idea, mutta hyvän vertailupinnan jazz ja uskonto kuitenkin tarjoavat. Ymmärtääkseen jazzia täytyy tulla eräällä tavalla osaksi jazzin traditiota. Täytyy ymmärtää mikä ero on Louis Armstrongin ja Ornette Colemanin jazzilla. Täytyy ymmärtää jazzin sisäiset kehityskulut, ymmärtää miksi tämä-tai-tuo törähdys tai paukahdus on niin hienoa ja innovatiivista. Miksi on olemassa Free Jazzia? Jotta tämän ymmärtäisi täytyy olla jo omaksunut jazzin tradition historiaa sen verran, että osaa jossain määrin kuvitella kehityskaaria swingistä aina bebopista alkaneeseen "vaikeaan" jazziin asti. Kysymys ei ole tietovisa tyylisestä jazzin kehityksen "osaamisesta", vaan kyvystä verrata eri jazzteoksia toisiinsa, kyvystä löytää nyansseja ja merkityksiä erojen ja muutosten kautta. Lyhyesti: ymmärtääkseen jazzia "todella" on tultava osaksi jazzin traditiota, hengitettävä ja nieltävä jazzia. Tähän saattaa kuulua joukko erilaisia käytännöllisiä rituaaleja, jotka helpottavat kokemuksen syntymistä. Esimerkkinä otettakoon pop-kulttuurin puolelta tietyt pukeutumis- ja kävelytavat, jotka ilmaisevat osallisuuttasi tiettyyn alakulttuuriseen traditioon. Ulkopuolisena voi olla hankala ymmärtää kaikkia tiettyyn "juttuun" kuuluvia maneereita.

Sama ilmiö toistuu myös uskontojen kohdalla. Uskonnollisen kokemuksen on kohdistuttava tiettyyn kohteeseen ja tämän kokemuksen osoittaminen toisille on mahdollista ainoastaan jos se tapahtuu tiettyjen rituaalien välityksellä. Tulemalla osaksi tätä uskonnollista rituaalista ja tekstuaalista traditiota ihminen alkaa ymmärtämään nyannsseja ja merkityksiä koskien uskonsa kohdetta. Voimme kuvailla aivotutkimuksen menetelmin näiden ihmisten aivotoimintaa heidän harjoittaessaan uskonnollisia rituaaleja ja harjoitteita, mutta itse kokemuksen sisältöä emme voi loppuun saakka eksplikoida. Nähdäkseni on niin, että uskonnollinen usko pysyy epämääräisenä ja ei-käsitteellisenä, koska sen alkuperä on elämän kokonaisuuden kokemisessa. Heideggerilaisittain voisimme ajatella, että uskonnollinen usko ei koske olevia, vaan koko olevien totaliteettia ja sen mielekkyyttä. Uskonnollisessa uskossa on kyse uskosta luottamuksena (mihin nähdäkseni englannin kielen sana "faith" viittaa). On kyse siitä, että uskotaan ja luotetaan siihen, että olemisella on viimekätinen merkityksensä ja tarkoituksensa - mielensä.

Ajatuksessani ei ole kyse siitä, että liittyisin niin sanottujen uskontojen apologeettien joukkoon, vaan väitän, että ihmisellä on perustavanlaatuinen tarve saada olemiselleen mieli, elämänongelmaansa ratkaisu. Tämä voidaan ymmärtää myös materialistisesta: elämänongelman ratkaisu on utopiassa. Emansipaation ideana on vapauttaa ihminen tavoittamaan olemisen mieli sen materiaalisista ehdoista käsin. Niin kauan kuin elämänongelman taikka olemisen mielen ongelma pysyy abstraktina ja individualistisena - eksistentialistisena -, ei se ole mielenkiintoinen. Vasta kun elämän mielekkyys nähdään materialistisesti - taloudellisesti, psykologisesti, ruumiillisesti - asettuu kysymys olemisen mielestä oikealle paikalleen.

Ei kommentteja: