tiistai 10. maaliskuuta 2009

Marxilainen tieteenfilosofia

Olisi kiinnostava projekti lähteä tutkimaan, onko Marxin "Grundrissen" johdannossa esittämä tieteenfilosofia ja metodi millään järkevällä tavalla yhdistettävissä tunnettuihin tieteenfilosofioihin, vaikkapa Karl Popperin falsifikationismiin, johon olin joskus enemmänkin mieltynyt.

Marx käsittelee siis "Grundrissen" johdannossa metodia, jota hän esimerkiksi "Pääomassa" tulisi soveltamaan. Marxin mukaan "näyttää oikealta alkaa reaalisesta ja konkreettisesta, todellisesta" (Marx 1975, 37). Mutta ainoastaan näyttää. Oikean tieteellisen tutkimuksen tulee kuitenkin lähteä nimenomaan abstraktioista, kaikkein yleisimmistä kategorioista ja käsitteistä. Näin menetellessämme päätyisimme "konkreettisesti mieltämästäni yhä ohuempiin abstraktioihin kunnes olisin tullut kaikkein yksinkertaisiin määrityksiin". (ibid., 38) Nämä abstraktiot eivät kuitenkaan ole koko kuva teoriasta. Abstraktia teoriaa on jälleen lähdettävä tarkastelemaan empiirisellä, konkreetilla aineistolla. Olisi lähdettävä nyt ns. "ylhäältä takaisin alas", mutta ei enää "sekasortoisena käsityksenä kokonaisuudesta vaan monien määritysten ja suhteiden rikkaana totaliteettina" (ibid., 38) Tämä oli Marxin mielestä tieteellisesti oikea metodi. Konkreettinen oli konkreettia siksi, että konkreettinen esitti yhteenvedon monista määreistä, konkreetissa esiintyi moneuden ykseys. Konkreettinen esiintyy ajattelussa synteesiprosessina, "tuloksena, ei lähtökohtana" (ibid., 38) Tässä voimme nähdä Marxin kantilaisuus: tutkimuksen on aina edettävä inhimillisen mielen käsitteistä ja kategorioista käsin, joita kuitenkin on testattava ja koeteltava havainnoilla, jotka kuitenkin ovat tosiasiallinen lähtökohta tutkimukselle; näkemyksen ja mieltämisen lähtökohta. Kategorioiden ja käsitteiden (kantilaisen a priorin) sekä empiirisen havannoinnin välillä vallitsee dialektiikka, joissa kumpikin osapuoli ruokkii toista.

Hegelin ongelmana oli Marxin mukaan ollut se, että tämä oli jäänyt abstraktioiden tasolle, eikä ollut enää tehnyt paluuta empiiriseen todellisuuteen. Hegelin menetelmä ajautui idealisoimaan empiiristä, vallitsevaa todellisuutta juuri siitä syystä, että enää tehnyt paluuta empiiriseen. Marxin mukaan "se metodi, jossa edetään abstraktisesta konkreettiseen, on vain ajattelun keino omaksua konkreettinen, reprodusoida se henkisesti konkreettisena. Mutta se ei missään tapauksessa ole itse konkreettisen syntyprosessi." (ibid., 39) Ajattelu ei siis voi tuottaa konkreettista todellisuutta, mutta se voi testata itseään konkreettia vasten, ja korjata itseään mikäli todellisuus näyttää muuttuneen. Ajattelulla on Marxilla aktiivinen rooli, mutta tarkoittaakseen jotain ja merkitäkseen jotain tieteellisesti merkittävää, on sen tukeuduttava empiirisen aineiston keruuseen.

Viime vuosisadan kiistellyimpiin tieteenfilosofeihin kuuluva Karl Popper lähti "Arvauksia ja kumoamisia"-teoksessaan siitä, että koko tieteen historia on ollut mielikuvituksen ja havainnon, arvausten, hypoteesien ja niihin kohdistuvan empiiriisen testauksen historiaa. Jo esisokraatikkojen "arvaukset" todellisuudesta olivat mielekkäitä ja tieteen kannalta mielekkäitä, koska niissä vapaa mielikuvitus pääsi tekemään arvauksia todellisuudesta vapaana uskonnollis-dogmaattisista todellisuuskäsityksistä. Lähtökohta oli abstrakteissa teorioissa, joita lähdettiin kumoamaan empiirisen aineiston avulla. Näin nähdäkseni myös Marxin menetelmä toimii. Se tekee abstraktin teorian alisteiseksi maailman empiiriselle todellisuudelle, se jättää itsensä aina avoimeksi muutokselle. Marxin ajattelussa abstraktia teoriaa ei hylätä yhden poikkeaman vuoksi, teoriaa ainoastaan muutetaan vastaamaan havaittavaa todellisuutta.

Juha Mannisen (1987) mukaan Marx yhdistää "Grundrissen" johdannossa toisiinsa "tieteellisesti oikean metodin" eli empiirisen tutkimuksen Hegelin ajattelutapaan. Marxille "tieteellisesti oikean metodin" tulisi olla abstraktista konkreettiseen nousemisen dialektiikkaa. Marxin tieteenfilosofialle oli myös aikomus erottaa toisistaan "peruslaki" ja "olemus". Marxille "peruslaki" ei ollut pelkkää ilmiöiden yhteenvetoa vaan sen tuli tunkeutua ilmiöiden taakse, niiden syvempään sisäiseen yhteyteen. "Nykyajan käsittein Grundgesetz [eli peruslaki] on luonteeltaan teoreettinen laki erotukseksi pelkkään havaintojen systematiosoimiseen rajoittuvista laeista". (Manninen 1987, 100) Marxin sanoin juuri hänen oman aikansa "vulgaaritaloustieteilijät" olivat jättäneet tämän huomiotta, ja systematisoidessaan vallitsevan todellisuuden, olivat tosiasiassa tulleet idealisoineeksi todellisuuden abstraktiseen teoriaan, jossa muutosta ei sallita.

Marxin tieteenfilosofia näkyy myös Max Horkheimerin vorstellung-darstellung-dialektiikassa. Horkheimer lähtee liikkeelle poliittis-eettisesti sitoutuneesta abstraktista teoriasta ja lähtee sen kautta tekemään konkreettia tutkimusta, joka puolestaan tarkentaa ja koettelee alkuperäistä abstraktia teoriaa.

En väitä tässä yhdistäneeni Popperin tieteenfilosofiaa Marxiin, mutta kiinnostavaa olisi tutkia Marxin kirjoituksia tieteestä ja Popperin tieteenfilosofiaa toisiinsa, ja katsoa, mitä yhtäläisyyksiä niissä on. Tämän motiivina on tietysti se, että Popper oli äärimmäisen kriittinen marxismia kohtaan. Tosin se marxismi, jota hän ensisijaisesti kritisoi, oli Itävallassa 1900-luvun alkupuolella vallinnut austromarxismi. Marxin ajatteluun sillä ei sinällään ollut vielä merkitystä. Popper näkee Max Adleria, austromarxistia joka kehitti marxismia uuskantilaisuuden suuntaan, seuraten Marxin teorian keskeisenä ajatuksena kausaalisia kehitysvälttämättömyyksiä. Popperin kritiikki kohdistuu juuri tällaiseen Marx-tulkintaan. Mannisen mukaan Adlerin kantaa ei juuri tapaa missään muissa marxismin päämuodoista. (Näin siis 1980-luvulla. Nykyisin luultavasti vielä vähemmän.) Mannisen mukaan Popperin kritiikki jääkin "vaille todellista kohdetta nykypäivän marxismissa." (Manninen 1987, 87) Manninen pohtiikin, että onko Popperilla loppunut mielenkiinto, aika vai kyky, tämän tutkiessa "Avoin yhteiskunta ja sen viholliset"-teoksessa antiikkia tuoreempia, "historisistisiksi" nimittämiään yhteiskuntafilosofioita.

Ei kommentteja: