tiistai 10. helmikuuta 2009

Taiteen (epä)poliittisuudesta

Miksi helvetissä taiteilijoiden pitää olla tyhmempiä ja yksiulotteisempia kuin teoksensa? He kai joutuvat uhraamaan kaikki aivosolunsa tuottaessaan mitä mielenkiintoisimpia teoksia. Tästä hyvänä esimerkkinä on Kristian Smeds. "Tuntematon sotilas" oli todella hyvä tulkinta Väinö Linnan romaanista ja - jopa - poliittisesti mielekäs. Sitten tämä tölväisee Suomen Kuvalehdessä, että: "En tee poliittista teatteria. Yritän vain tulkita tavallisten ihmisten tuntoja." Notta, blaah.

Tuollaisella aiheella ja tuolla lähestymistavalla, minkä otit Tuntemattomaan, olet väistämättä poliittinen. Poliittisen position ottaminen tuntuu ihmisistä pelottavalta, ajatusten tuputtamiselta. Liian usein sana "poliittinen" tulkitaan "puoluepoliittiseksi". Poliittisuus ei tarkoita liutaa iskulauseita ja Kaisa Korhosen hoilaamia kommarilauluja. Teoksen poliittisuus on juuri siinä, että se voidaan nähdä monesta eri näkökulmasta. Se voidaan konstruoida uudelleen ja uudelleen loputtomista eri positioista käsin.

"Jokainen katsoo esitystä omasta kokemus- ja arvomaailmastaan käsin, ja hyvinkin yksinkertaiset kohtaukset näyttäytyvät ihmisille erilaisina. Sitä vapautta minä en halua heiltä viedä alkamalla selittää näytelmääni", selittää Smeds. Tämä on toki totta, mutta jos näytelmässä ammutaan presidentit sekä liuta muita "suomalaisuuden" ikoneita, on viesti itseasiassa hyvinkin selvä. Vai johtuuko tämä ainoastaan omasta perspektiivistäni teokseen? Vasemmistolaisen filosofian opiskelijan toki on helppo lukea Smedsin "Tuntematon", niin että se "tietenkin" irvailee nationalismille ja pyrkii tekemään passiivisen teatterispektaakkelin kyseenalaiseksi ottamalla yleisön osaksi näytelmää. Itse koen Smedsin teoksen poliittisuuden olevan juuri siinä, minkä hän kuvittelee olevan epäpoliittista - näkökulmasidonnaisuudessa.

Ei kommentteja: