maanantai 16. helmikuuta 2009

Pragmatismi ja Totuus

William Jamesin pragmatistinen uskonnonfilosofia lähtee ajatuksesta että emme voi aidoissa maailmankatsomuksellisissa valinnoissamme nojautua puhtaasti intellektuaalisiin perusteisiin. Meidän on kuitenkin, ihmisiä kun olemme, tehtävä tällaisia valintoja, ja pragmaattisin (eikä yksinomaan älyllisin) perustein ne voivat olla oikeutettuja. Uskonnollisen maailmaa koskevan hypoteesin voidaan ajatella olevan aito maailmankatsomuksellinen valintatilanne. Uskonnollinen usko voi näin ollen pragmaattisin perustein olla mielekäs elämänasenne ja maailmankatsomuksellinen valinta.

Jamesille maailmaa koskeva tietomme on aina keskeneräistä, ja absoluuttinen Totuus, absoluuttinen maailman raja voi olla ainoastaan teoreettisen toimintamme päämäärä. Näin ollen kaikki maailmankatsomukselliset valinnat sisältävät sen riskin, että ne peittävät joitain absoluuttisen totuuden kannalta tärkeitä tosiasioita. Tahtoon uskoa ("The Will to Believe") sisältyy aina totuuden menettämisen riski. Kaikki maailmankatsomukselliset positioiden otot ovat riskitapauksia; joka kerta tehdessämme tällaisen valinnan, on mahdollista että menetämme totuuden.

Jamesin pragmatismi ei ole kuitenkaan relativismia. Se ainoastaan sanoo, että tiedolliset ja eettiset käsitykset todellisuudesta eivät ole toisistaan erotettavissa. Käytännöllisen ja teoreettisen filosofian raja hälvenee.

Totuus on Jamesille on "yhtäpitävyyttä todellisuuden kanssa". Tämä yhtäpitävyys on kuitenkin analysoitava pragmaattisesti; vain tällaisella analyysilla selvitetään totuuden merkitys meille. "Maailma sinänsä", jonka perinteinen korrespondenssiteoria edellyttää on pragmaattisesti tyhjä ilmaisu. Toimimme maailmassa, mutta emme voi koskaan verrata maailmaa koskevia uskomuksiamme käytännöistä erillisenä meistä riippumattomaan todellisuuteen. Käsityksen ja todellisuuden suhde on pragmaattista toimivuutta, käytännöllisyyttä - tai tyydyttävyyttä praktisen kokemuksen kontekstissa. Totuus on Jamesille näin ollen relatiivista uskomuksen subjektiin ja hänen intresseihinsä nähden.

James haluaa kuitenkin säilyttää maltillisen realismin. Totuuden objektiivisuus voidaan jossain tietyssä mielessä säilyttää. Subjektiivisten totuuksien arvioinnin kriteeriä käytetään niiden koherenssia muiden uskomusjärjestelmän osien kanssa. Kaikki relatiiviset totuudet ovat suhteessa ideaaliseen raja-arvoon, "absoluuttiseen totuuteen", jota ei voida koskaan saavuttaa. Totuutta ei voida erottaa inhimillisistä arvoista ja yksilöiden kokemuksista. Totuudet konstruoidaan inhimillisessä käytännössä. Ne ovat tosia ihmiselle; ihmisten tosia uskomuksia. Jamesin pragmatismi on olennaisesti humanismia. F.C.S. Schiller oli pragmatismin jo aiemmin nimennytkin humanismiksi.

Käytäntö, johon James viittaa, on olennaisesti sosiaalista, ei subjektiivista. "Totuuksien rakentaminen" ei voi koskaan tapahtua maailmasta, sosiaalisesta kontekstista erillisenä.

"Meidän on filosofisesti, normatiivisen tarkastelun kautta, arvioitava käytäntöjemme onnistuneisuutta ja tyydyttävyyttä. Tähän tarvitsemme normatiivista totuuden käsitettä ja myös totuuskäsitteen filosofista problematisointia. Totuus on pragmaattis-episteemis-normatiivinen käsite, mutta tämä luonnehdinta ei ole totuusmääritelmä." - Sami Pihlström, teoksessa "Filosofin käytännöt - Pragmatismin perinteen vaikutus suomalaisessa filosofiassa 1900-luvulla", s. 46

Ei kommentteja: