sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Faktizität 2

Armeija on toki reaktio tai oire maailmassa vallitsevaan epätasa-arvoon sekä riisto- ja alistussuhteisiin. Mutta synnyttyään armeijan kaltainen väkivaltainstituutio on omiaan edistämään ja tuottamaan lisää niitä syitä, joista on itse saanut alkunsa. Tästä syystä armeijan boikotoiminen on kuin onkin myös itse syyhyn puuttumista. Väkivaltainstituutiot itseasiassa tuottavat väkivaltaa kuin poistavat niitä. Kun väkivalta institutionalisoidaan, muuttuu se myös osaltaan hyväksyttävämmäksi.

Vetoaminen armeijan pragmaattisuuteen - ja niin kutsuttuun realismiin; siihen että armeija on nykyisellään "välttämätön" - on juuri välineellisen, laskevan järjen piiriin kuuluva asenne. Tietty historiallinen tilanne nähdään ainoaksi "realistiseksi" tilanteeksi, ja sen pohjalta päätellään, että väkivaltainstituutiot ovat välttämättömiä. Pragmaattisuuteen vetoaminen on pelkkää muutoshalun puutetta, latistavaa ajattelua, josta tulisi päästä eroon.

Itsekkyydestä, ahneudesta, kateudesta, yms. irtaantuminen puolestaan vaatii yhteiskunnallisten, tieteellisten, kulttuuristen ja poliittisten rakenteiden muuttamista. Se vaatii mm. juuri armeijan kaltaisen väkivaltainstituution poistamista. Tämän täytyy toki tapahtua globaalilla tasolla ollakseen järkevää. Tällaisen position leimaaminen 'utooppiseksi, idealistiseksi haihatteluksi' ei ole mikään vastalause tai -argumentti. Vastustan henkeen ja vereen sekä poliittista että eettistä 'realismia'. Tämä siitä syystä ettei poliittisten ja eettisten päämäärien luonne ole tosiasiallinen vaan pikemminkin metafyysinen.

Ei kommentteja: