torstai 19. helmikuuta 2009

Etiikka ja psykoanalyysi

(Tehty kurssia "FILA310 Etiikka II - Etiikka ja psykoanalyysi" varten arvosanalla 4. Tämä on ensimmäinen osa. Loput osat löytyvät täältä ja täältä.)

Perinteisen normatiivisen etiikan vastakohdaksi muodostuneiden hyve-etiikoiden, Heideggerin, Levinasin, feministisen etiikan, evoluutioetiikan lisäksi myös psykoanalyyttinen teoria on kyseenalaistanut perinteistä etiikkaa; erityisesti sen oletuksia moraalisestia subjektista ja motivaatiosta. Ilman motivaatiota toimia "hyvän" mukaan ei eettinen toiminta tapahdu. Pelkkä järki ei eettisyyteen riitä. Psykologiset teoriat moraalista lähtevät liikkeelle moraalisen subjektin motivaation näkökulmasta. Miksi kukaan toimisi hyvin tai oikein?

Motivaatioteorioilla on pitkä historia filosofiassakin. Platonin ajatus oli hyvin traditionaalinen: ihminen toimii hyvin kun tämä tiedostaa hyvän olemuksen filosofisen reflektion avulla. Myöhemmin David Hume esitti että kaikilla ihmisillä on ns. moral sense, jonka pohjalta ihminen kykenee toimintaansa suuntaamaan eettiseksi. Taloustieteilijänä paremmin tunnetun filosofin Adam Smithin mukaan ihmiset toimivat tunteidensa pohjalta ja tavoittavat puolueettoman tarkkailijan näkökulman. Piaget, Kohlberg ja Habermas ovat puolestaan tuoneet kontribuutionsa teoriaan esittämällä että lapsen kehitys etenee heteronomiasta autonomiseen vaiheeseen.

Yllä luetellut ajattelijat pyrkivät pyrkivät vastaamaan kysymykseen: "Ovatko moraaliset teoriat psykologisesti uskottavia, ja millä tavoin ne voisivat sitä olla?" Kuinka moraalisubjekti tavoittaa normatiiviset perusteet toiminnalleen? Miten tämä kehitys normatiiviseksi subjektiksi tapahtuu tai ei tapahdu? Nämä ovat tämänkin kirjoituksen keskeisiä tutkimusongelmia.

Frankfurtin koulun ajattelijat olivat ajatelleet länsimaisen rationaalisuuden keskittyvän välineelliseen rationaalisuuteen joka itsekieltäymyksessään oli projisoinut kaiken lihallisen, fyysisen, ruumiillisen - luonnollisen - alhaisiksi katsomiin ihmisryhmiin (naisiin, alkuasukkaisiin, mustiin, intiaaneihin, jne.) ja täten oikeuttanut näiden alistamisen. Juuri tällaisia tilanteita varten psykoanalyyttinen (tai vähintäänkin psykologiaan tukeutuva) etiikka on tärkeää tutkimusta.

Psykoanalyysin näkökulmasta moraali voi aiheuttaa kärsimystä, jos yksilö on sisäistänyt liian ankarat vaatimukset tai ideaalit yliminäänsä. Toisaalta joku voi kärsiä myös sen vuoksi ettei ole riittävästi sisäistänyt moraalisia normeja eikä arvoja. Jo Émile Durkheim oli esittänyt itsemurhaa koskevassa tutkimuksessaan kuin sosiaaliset normit vaikuttavat ihmisten psyykkiseen tasapainoon, elämäniloon ja tulevaisuutta koskevaan uskoon. Sekä liian ankarassa että liian löyhässä moraalisessa yhteisössä etiikka moraalia koskevana pohdiskeluna voi tarjota välineitä jäsentää ja työstää sisäistämiään moraalisia normeja ja arvoja.

Mitä näistä oletuksista seuraa? Ainakin se, että perinteisen etiikan näkemys moraalisesta subjektista tietoisena ja motiivejaan tietoisesti reflektoivana oliona kyseenalaistuu. Näkemys moraalisesta subjektista autonomisena, harkitsevana, tahtovana ja valitsevana oliona monimutkaistuu. Moraalisen alueella on kyse siitä, mitkä ovat elämän ja toiminnan keskeiset perusteet. Etiikassa on kyse kulloisenkin oikean ja hyvän toimimisen tavan perusteista. Normatiiviset perusteet (ihanteet, arvokäsitykset) ilmaisevat, mitä pidämme oikeana ja hyvänä. Motivoivat perusteet (käytäntö) puolestaan ovat niitä, joita toteutamme elämässä ja toiminnassa. Ihanteiden ja periaatteiden sekä käytännön välillä on eroja, jännitteitä, ristiriitoja, jotka ovat olennaisia moraalisen alueella.

Psykoanalyyttinen teoria moraalisesta toimijasta koskee normatiivisia perusteita, motivoivia perusteita sekä näiden välisiä suhteita. Psykoanalyyttisen näkemyksen mukaan suuri osa moraalisista ihanteista ja periaatteista muodostuu ja vaikuttaa piilotajuisesti. Näkemyksen mukaan ihanteet ja periaatteet ovat riippuvaisia tunteista, erityisesti tavoista käsitellä syyllisyyttä ja häpeää.

Koko psykoanalyyttisessa teoriassa on kyse moraalin ontologisesta statuksesta: siitä missä mielessä moraalin voidaan katsoa olemassa. Teoria tulkitsee moraalin paitsi järjellisenä, myös olennaisesti psykologisena, tunteisiin ja affekteihin liittyvänä ilmiönä. Psykoanalyyttinen etiikka tekee siis paitsi teoreettisen filosofian alaan kuuluvia metafyysisiä ja ontologis-episteemisiä väitteitä moraalista, niin myös käytännöllisen filosofian alaan kuuluvia väitteitä hyvästä ja oikeasta. Psykoanalyyttinen teoria etiikasta on keskeisesti filosofista antropologiaa, joka ylittää radikaalilla, pragmaattisella tavalla teorian ja käytännön välisen dikotomian ottaen kantaa sekä teoreettisen että käytännöllisen filosofian aloihin. Käytännöt synnyttävät teoriaa, joka puolestaan ohjaa käytäntöä. Käytännön ja teorian dialektiikka.

Filosofinen etiikka on perinteisesti ollut joko rationaalista eksklusivismia (Platon, stoalaiset, Kant), rationaalista hegemonismia (Aristoteles, Epikuros, Spinoza, Hegel, Rawls) tai rationaalista instrumentalismia (Bentham, Hume). Psykoanalyyttinen teoria puolestaan näkee moraalisen toimijan niin että päätyy vastustamaan eksklusivismia korostaen rationaalisuuden "hegemoniaa" kehitystehtävänä. Teoria korostaa myös haluamista ja pyrkimystä mielihyvään, mutta vastustaa kuitenkin instrumentalismia.

Rationaalisen ekslusivismin mukaan elämä on hyvää kun yksin järki hallitsee ihmisen mieltä. Kun järki orjuuttaa tunteet, kun henki orjuuttaa lihan. Itseasiassa pyrkimyksenä on mitätöidä tunteiden merkitys ihmismielessä kokonaan. Järjen hallinnassa elämä on selkeää - rationaalista. Rationaalinen hegemonismi on hieman lievempi kanta: tunteilla on kyllä sijansa kunhan järki niitä hallitsee. Tunteiden tulee olla järjen alistuksessa. Rationaalinen instrumentalismi ajattelee elämän olevan hyvää kun yksilö osaa käyttää järkeään ja tyydyttää halunsa. Kun tunteet, aistillisuus ja seksuaalisuus kohtuullisessa määrin hallitsevat ihmistä, on ihminen oleva onnellinen. Perinteisesti utilitarismi on ollut rationaalisen instrumentalismin kannalla.

Psykoanalyyttinen teoria moraalista asettuu kaikkien näiden ulkopuolelle, nähdäkseni edukseen. Moraali ei ole pelkkää järkeilyä; moraalissa on pohjimmiltaan kyse mimeettisestä samaistumisesta, kyvystä asettua kärsivän olion asemaan. Yksilön kannalta etiikka merkitsee psykoanalyyttisessa teoriassa sitä, että elämä on hyvää kun se on rationaalista sanan laajassa merkityksessä eli kun heikkotahtoisuus, toiveajattelu, magia, mystiikka, dogmaattisuus tai itsepetos eivät hallitse ihmistä. Hyvään elämään kuuluu mukaan myös se, että yksilö kykenee sitomaan haluamistaan tunteiden ja ajatusten avulla järkiperusteisiin perusteisiin. Riittävät ja mutta eivät liian ankarat ihanteet ovat osa inhimillistä hyvää. Onnellinen ihminen kykenee psykoanalyyttisen teorian mukaan kohtaamaan toisen ihmisen itsestään erillisenä samaistuen kuitenkin tämän tunteisiin, ajatuksiin ja ihanteisiin.

(Tämä toimikoot johdatuksena seuraavalle laajemmalle projektilleni: etiikan ja psykologian välisen suhteen sekä myötätuntoon perustuvan metaeettisen position kuvaaminen esseen muodossa. Esseeni tulee käsittelemään psykoanalyysia ja etiikka erityisesti Erich Frommin ajattelun kautta.)

Ei kommentteja: