lauantai 10. tammikuuta 2009

Totuus ja onnellisuus

Elämä on ihmiselle annettu
jotta hän tarkoin harkitsisi
missä asennossa tahtoo olla kuollut


- Pentti Saarikoski -

Luonnontieteellisessä kirjallisuudessa korostetaan usein ihmisen mitättömyyttä, surkeutta ja pienuutta verrattuna luonnon koko historiaan ja kaikkeen luonnolliseen. Ihmisyyden ilmaantuminen Tellukselle on hilpeän onnekas sattuma josta saamme nauttia täysin siemauksin - mutta vain hetken: kosmisessa mittakaavassa planeettamme on pian poissa pelistä, viimeistään sitten kun auringon koko kasvaa polttoaineen vähyyden vuoksi niin suureksi, että kaikki elämä maapallolta kärventyy kuoliaaksi. Ja mikäli selviydymme tästä, on edessämme nykyisen kosmologian mukaan maailmankaikkeuden jatkuvasta (ja kiihtyvästä) laajentumisesta johtuva maailmankaikkeuden lämpökuolema. Kaikki aine pysähtyy, elämälle ei jää mitään mahdollisuutta jatkaa...

Masentavaa, eikö?

Filosofisesti tällainen asetelma on mielenkiintoinen ongelma. Martin Heideggerin mukaan koko länsimaisen ajattelun virhe on siinä, että subjekti ja objetki erotetaan toisistaan ja olevan läsnäolo nostetaan ensisijaiseksi olemiseen nähden. Ajattelu - tieto - nousee olemisen ja toiminnan edelle. Toiminnallisessa suhteessaan maailmaan ihminen koko olemisen kokonaisuudessaan. Tämä paljastaa olemattomuuden, tyhjyyden, jonka vastakohtana Oleminen saa merkityksen ainutlaatuisuudessaan ja varsinaisuudessaan. Tyhjyys ei ole läsnäolevaa, eikä sitä voida käsitellä tiedon kategoriasta käsin. Tieto koskee aina pelkkää läsnäolevaa, eikä tyhjyys ole mitään tiedollisesti käsitettävää. Puhtaan tiedollinen asenne, joka erottelee subjektin ja objektin, ajautuu nihilismiin ja täydelliseen objektivismiin: luonto, maailma, ihminen ovat kaikki tiedon ja teknologian objekteina hyödynnettävänä. Luonto on pelkkä objektivarasto josta saamme kaiken tarvitsemamme. Myös ihmisestä tehdään luonnollinen objekti, ilman mitään "sisäistä" olemassaolon kokemusta. Ihmisestä tehdään teknologisen kontrollin ja analyysin kohde ilman omaa tahtoa. Edes tätä kontrollia ja analyysia eivät tee ihmiset, vaan teknologia toimii omalla painollaan tehden subjektista pelkän koneen osan. Juuri tätä Charlie Chaplin pyrkii kuvaamaan elokuvissaan. Teknologinen oleminen on nihilismin huipentuma. B.F. Skinnerin ajatus käyttäymisen teknologiasta voidaan laskea samaan ultraobjektiivisuuden piiriin kuin muukin teknologinen oleminen. Skinner tekee ihmisestä käyttäytymistieteen objektin ilman mitään sisäistä ulottuvuutta. Kun maailma halutaan väkivalloin järkeistää - järjestää - täytyy myös ihmisen alistua teknologisesti suuntautuneelle järjelle. Tätä on mm. Max Horkheimer omassa ajattelussaan korostanut.

Psykoanalyytikko ja filosofi Jacques Lacan käsitteli omassa ajattelussaan tismalleen samaa teemaa, tosin hieman eri näkökulmasta. Hän näki, strukturalismin kautta, maailman kielellisenä, symbolisena konstruktiona, johon sulautuneena subjekti hakee psyykkis-seksuaalista tyydytystä olemisestaan. Tällaisia elämän mielekkääksi kokemisen strategioita ovat mm. erilaiset perversiot ja fetissit.

Mutta vaikka saisimmekin maailmasta tarvitsemamme tyydytyksen, ei tyhjyys olemisen takana poistu: tätä ei tieteellinen ajattelu kykenen käsittämään. Ihminen ei saa Olemiseensa mieltä tiedosta ja sen kasautumisesta vaan se tarvitsee olemisen mielekästä asentoa, sekä lacanilaisittain psyykkistä tyydytystä maailmasta. Tällaisia kokemuksia tarjoavia symbolisia konstruktioita ovat esimerkiksi uskonnot. Uskontoja ei siten pitäisi käsitellä tiedollis-propositionaalisina maailmankatsomuksina vaan pikemminkin elämän mielekkyyden tarjoavina kontsruktioina. Sekulaarin ajan ihminen on kenties kadottanut suoran uskonnollisuuden, mutta siihen liittyvä metafyysinen kokemus maailmasta on säilynyt. Onnellisuuden kannalta tällainen kokemus on välttämätön. Kun Stephen Jay Gould puhuu teoksessaan "Ihmeellinen elämä" (Art House, 1991) lähes siirappimaisen hartaalla tavalla "Burgessin esiintymästä", on kyse juuri tällaisesta kokemuksesta. Puhtaan tiedollinen asennoituminen maailmaan ei riitä. Se johtaa aina väistämättä nihilismiin.

Ei kommentteja: