lauantai 17. tammikuuta 2009

Metakieltä ja eksegetiikkaa

(Kommentti tänne.)

Filosofiatapahtumat yleensäkin tahtovat olla useasti pelkkää eksegetiikkaa ilman minkään näköistä sisältöä. Vaikka olinkin periaatteessa tyytyväinen Jyväskylän Maailma-kollokvioon, oli ongelma edelleen sama kuin filosofiatapahtumissa yleensäkin. Joko kyseessä oli lukiotason pohdintoja siitä, onko tietokonevirus elävä olento vai ei, tai sitten yleistä pyörittelyä siitä, mitä se-ja-se filosofi sanoi siinä-jä-siinä yhteydessä.

Analyyttisessä filosofiassa itseäni miellyttää sen tapa käsittää filosofia kysymysten asettelemiseksi, analysoinniksi ja - tosin harvemmin - ratkaisemiseksi. Filosofiassa on kuitenkin kyse lopultakin tietyistä maailmankatsomuksen perustoja koskevista kysymyksistä. Sääli on se, että analyyttinen filosofia on jumiutunut pelkkään tieteen imitointiin ilman mitään sisällöllistä aspektia.

Myös uuden luominen on - kuten toteat - analyyttiselle filosofialle mahdotonta. Tämä johtuu siitä, että analyyttinen filosofia kuvittelee löytävänsä käsitteille niiden lopulliset ja "selkeät" merkitykset. Analyyttinen filosofi ei puhu maailmasta, johon kysymykset kohdistuvat ja joka on pohjimmiltaan historian kaoottista, muuttuvaa virtaa. Analyyttinen filosofi puhuu pikemminkin siitä ideaalisesta kielestä, jonka hän kuvittelee olevan olemassa. Hän käyttää kieltä puhuakseen kielestä, jättäen näin varsinaiset filosofiset ongelmat täysin koskemattomaksi.

Enkä tahdo tässä sanoa, että analyyttinen filosofia on aina tällaista. Tarkoitukseni on tietoisesti provosoida ja kärjistää. Jos anal. filosofin mielestä mielenkiintoisinta filosofiaa on pohtia kuolleiden mahdollisia ihmisoikeuksia, on arvostukseni täysin nollassa.

Ei kommentteja: