maanantai 15. joulukuuta 2008

Poliittinen "realismi"

Takkirauta kirjoitti kommentin edelliseen tekstiini:

"Relativismi kaatuu siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että kaksi keskenään ristiriitaista moraalikäsitystä eivät voi olla samanaikaisesti tosia. Ja miten ratkaistaan näiden käsitysten väliset ristiriidat, jollei mitään auktoriteettia ole? Aivan oikein, fyysisen väkivallan keinoin. Yksilöiden välillä nyrkein ja yhteisöiden välillä sodalla.

Moraalirelativismi romahtaa ennemmin tai myöhemmin anarkiaan, ja lopulta se on oikeassa, kenellä on isoimmat tykit.

Jos kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, niin silloin kannibalismi on pelkkä makuasia."

(Kommentista tuli mieleeni kaikenlaisia ajatuksia. Tässä joitain niistä.)

Takkiraudan "opetuksessa" ei ole mitään uutta minulle. Ylläolevan tietää lukiolainenkin. Kenties relativismille tämä ei ole ongelma; ainoastaan antirelativisteille moraalijärjestelmien ristiriitaisuus on ongelma.

Kuitenkin on otettava huomioon relativismin eräänlainen pedagoginen välinearvo, jonka avulla voidaan opettaa lähestymään moraalisia dilemmoja ja ongelmia. Vaikka päätyisikin siihen lopputulokseen, että moraali ei ole relatiivista, on relativistinen (tai pluralistinen, joka on täysin eri asia kuin relativismi; pluralismi on eräs moraalirealismin muoto) lähestymistapa hedelmällinen. Se välttää indoktrinaation ongelmat antaen samalla yksilölle autonomisen mahdollisuuden valita ja muodostaa omat arvonsa.

En tiedä olenko ollenkaan oikeilla jäljillä... Enkä väitä olevani relativisti. Kannatan ajatusta, jonka mukaan moraali ei ole tiedollis-älyllisen diskurssin asia. Puhtaasti käsitteellisellä tasolla ei moraalia voida perustella. Moraali on mielestäni pikemminkin ihmiselle ominainen kyky osallistua toisten elävien olentojen kokemukseen. Kokea näiden kivut ja tuskat; sekä iloita näiden kanssa. Moraali on myötäelämistä. Eettisen kasvatuksen ei pidä olla indoktrinoivaa dogmien luetteloimista, vaan tämän myötäelämisen kyvyn käytännöllistä harjoittamista esim. taiteen yms. avulla. Moraalifilosofian mahdollisuudet ovat pitkälti negatiivis-genealogiset. Moraalifilosofiaan tarvitaan aina fyysinen momentti, joka ottaisi kantaa ihmiseen biologisena ja lihaallisena olentona. Ihmisyksilön vapautuminen positiivisessa mielessä tarkoittaa siis sitä että ihmisen potentiat vapauttava yhteiskunta on välttämättömyys moraalisuuden toteutumiselle.

Tämä emansipatorinen ajatus ei myöskään sodi yksilön oikeuksia vastaan: posiitivinen vapautuminen tarkoittaa myös yksilössä olevien potentioiden vapauttamista; niiden jotka nyt saavat kapitalismissa tulla tukahdutetuksi.

Myös kaikenlainen valtiollinen yksilön alistaminen estää näiden potentioiden vapautumista.

Eikä tässä vajota kollektivismiin. Yksilölle jätetään tässä tilaa. Kollektivismi tarkoittaisi sitä, että yhteisö asetetaan konkreettisen yksilön edelle. Tästä ei kuitenkaan ole kyse. Yhteisö itsessään on pelkkä abstraktio: on olemassa konkreettisesti ottaen ainoastaan konkreettisia yksilöitä. Mutta koska yhteisö ja yksilö ovat toisiinsa dialektisessa suhteessa, on yksilön vapauttaminen kiinni koko yhteisön vapauttamisessa. So. Yhden yksilön vapauttaminen toteutuu ainoastaan siinä, että kaikki yksilöt vapautetaan. Liberalistinen "vapauttaminen" tekee ihmisestä ainoastaan kilpailuun, työhön, kahlehditun olennon.

Marxille ihmiskunnan vapauttaminen tarkoitti kaikkien yksittäisten ihmisten vapauttamista. Koska ihminen on yhteisöllinen olento, ei hän voi olla vapaa ennen kuin kaikki yksittäiset ihmiset ovat vapautettu. Kilpailu hajottaa tämän ihmisen yhteisöllisen luonteen. Jotta ihminen olisi vapaa, on hänet vapautettava yhteisöllisenä oliona. Neuvostoliitto ei näin tehnyt, eikä tee kapitalismikaan.

Ja kyllä. Tämä kaikki on utooppista puhetta. Mitään vikaa utopioissa sinänsä ei ole. Maailma on ontologisella tasolla avoin muutokselle; kykenemme muuttamaan maailmaa jos haluamme. Puhe 'realismista' yhteiskunnallisissa ja eettisissä keskusteluissa on tämän avoimuuden kieltämistä - ja siten irrationaalista.

Mitä poliittisella realismilla sitten tarkoitetaan?

Tarkoittaa se "tämän vallitsevan todellisuuden" hyväksymistä? Vai kenties sitä reaalista, todellista, tosiseikkaa, että maailma on altis inhimilliselle aktiivisuudelle ja inhimilliselle toiminnalle?

Moraalisuuden toteutuminen vaatii aktiivista, radikaalia poliittista toimintaa, joka kohdistuu konsumerismiin ja liberalistiseen vapauskäsitykseen.

Ei kommentteja: