keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Taiteen non-argumentatiivisuudesta, taide negatiivisena filosofiana

(Kommenttia Antinistille.)

Hienoa, että päätit jatkaa blogiasi. Ajattelinkin jo, että olet tyystin laittanut pillit pussiin.

"Kun Saatana viiltää liekillään jonkun vakiintuneen rakenteen halki ja muutos tapahtuu (vaikkapa yhtenä genren [Black Metallin] esikuvista pidetty muusikko paljastuu homoseksuaaliksi), eniten tästä järkyttyvät ne tahot, joiden käsitys BM:sta on tiukimmin ja turvallisimmin rajattu. Joka tapauksessa muutos on jo tapahtunut, ja monet joutuvat miettimään, mikä on tärkeintä ja oleellisinta genren määrittelyssä. Todennäköisesti joutuvat rakentamaan käsityksensä uudelleen tai selviytymällä muutoksesta muulla tavalla (esim. kieltäytymällä kohtaamasta ja käsittelemästä muutosta)."

Tästä tulee mieleen ajatukseni, jonka kehittelin harrastaessani kaikenlaisia ns. "provokatiivisia taiteita", kuten hardcore punk, grindcore, black metal, noise, power electronics yleensäkin, industrial, neofolk, surrealismi, dada, underground, yms. Ajattelin, että taiteen ensisijainen tehtävä on toimia eräänlaisena non-argumentatiivisena, käänteisenä filosofiana, joka ei keskity muotoilemaan ja artikuloimaan väitelauseita, vaan provosoi yksilön filosofoimaan. Tällainen taide tekee yksilön omista arvoista niin heikon tuntuisia, että yksilön on pakko alkaa muotoilemaan ja artikuloimaan omia arvojaan uudelleen, entistä vahvemmalle pohjalle. Taide näyttää sen, mikä ei ole totta. Tämä on taiteen yksi funktio. Se paljastaa totuuden varjon, sen mitä totuuden taakse jää.

Ajatus syntyi Teemu Mäen taiteen ja hänen väitöskirjansa "Näkyvä pimeys" (LIKE, 2005) vaikutuksesta.

Ei kommentteja: