maanantai 10. marraskuuta 2008

"S ei ole vielä T"

(Tehty Olli-Pekka Moision luentojen pohjalta.)

Ernst Bloch korostaa ajattelussaan ajattelun kohteiden ensisijaisuutta. Hänelle käsitteiden ja käsitejärjestelmien tulisi tehdä oikeutta maailman, todellisuuden historiallisuudelle. Käsitteiden tulee olla sen verran väljiä, että historiallinen muutos, virtaus, mahtuu niiden sisään. Ongelmaksi hänen ajattelussaan muodostuu se, kuinka nimetä olioita ilman, että kahlitsee niitä? Tässä on nähtävä yhtäläisyys Adornon ajatteluun ja varsinkin hänen ei-identtisen käsitteeseensä. Käsitteet eivät voi olla identtisiä todellisuuden kanssa, sillä käsitteisiin ja sanoihin kuuluu olennaisesti dialektisen liikkeen pysäyttäminen, virtauksen estäminen, ilmiöiden abstrahointi, eikä historia voi itse olla pysähtynyt ja abstrakti ilmiö vaan konkreetti, virtaava liike. Käsittelen tässä kirjoituksessani lähemmin Ernst Blochin ajattelun olennaisimpia käsitteitä. Mahdollisuuden käsite on yksi näistä käsitteistä.

Mahdollisuus tarkoittaa Blochin mukaan "osittaisesti ehdollista". Blochin ajattelussa mahdollisuuden käsite liittyy hänen käsitykseensä maailman ja historian periaatteellisesta avoimuudesta. Historia loppua, emme voi tietää. Historian liikkeet ovat arvaamattomia. Tämä tarkoittaa myös sitä, että maailmankaikkeus ei ole ennaltamääräytynyt (toisin kuin esimerkiksi vulgaarimarxilaiset esittivät), vaan historiaa ja maailmankaikkeutta olennoi sellaiset ilmiöt kuin "poikkeus", "poikkeamat", "kehitys, "uusi", jne. Maailmankaikkeuden kehittyminen on riippuvainen tällaisista ilmiöistä. Maailma ei ole Blochille pelkkää läsnäoloa, vaan siihen liittyy mahdollisuus. Tämän vuoksi puhtaasti empiirinen yhteiskuntatiede ja empiristinen filosofia eivät kykene todelliseen kriittiseen ajatteluun. Mahdollisuus on jotain tulevaa, ei-vielä-olevaa.

Mahdollisuus paljastaa itsensä prosessin käsitteessä. Prosessin käsitettä on hankala lähestyä suoraan, joten Bloch pyrkii määrittelemään sen lähikäsitteiden kautta. Näitä käsitteitä ovat mm. tilapäisyys, muuttuvuus, kehittyvyys, jne. Blochille suurin ongelma, jota hän pyrkii vimmaisesti väistämään omassa filosofiassaan, on teleologisuuden ongelma. Nimittäin jos teleologisuus pitää paikkansa on Bloch pulassa, historian avoimuus joutuu ongelmiin ja katoaa. Prosessia kuvaa kuitenkin hyvin se, että prosessissa olio näyttäytyy jonain liikkuvana, ei staattisena ja pysyvänä. Prosessissa olion "olemuksena" on muutos.

(Toinen ongelma prosessin käsitteessä tulee kuitenkin esiin: onko prosessi luonnossa, onko se luonnollinen tosiseikka vai onko kyseessä ihmisen perspektiivi prosessuaalisuuteen?)

Blochille prosessi on yhtä kuin mahdollisuus. Hän korostaa teleologian sijasta inhimillistä toimintaa. Hän korostaa mahdollisuutta väistämättömyyden sijaan. Historian ja siten historiallisen prosessin avoimuus tuottaa Blochin mukaan kuitenkin inhimillisestä näkökulmasta ns. "haitallista epävarmuutta". Tällä ilmaisullaan Bloch viittaa sellaisiin käsitejärjestelmiin ja ideologioihin, jotka pyrkivät poistamaan tämän epävarmuuden, ja siten avoimuuden sekä vapaan toimijuuden. Tähän viittaa myös Erich Fromm teoksessaan "Pako vapaudesta", jonka keskeisenä teemana on ihmisen taipumus tukeutua vapautta rajoittaviin ja totalitaarisiin oppeihin paitsi fasismissa niin myös kapitalistisessa demokratiassa.

Blochin mukaan meidän tulee tunnustaa maailma kaookseksi, jonka ytimessä on merkityksen tuova inhimillinen aktiivisuus. Tähän liittyy myös Blochin mukaan inhimillisen ajattelun kokeilevuus ja kokeellisuus: mitä tapahtuu jos teen näin-taikka-näin? Ajattelun kokeilevuus nostaa esille inhimillisen vapauden. Bloch menee niinkin pitkälle, että hänen mukaansa itse maailmanhistoria on eräänlainen koe, jossa kokeillaan erilaisia ajatuksia ja poliittisia järjestelmiä. Tämän utooppisen kokeen päämääränä on poistaa puute ja kärsimys.

Mahdollisuus, määriteltynä "osittaisesti ehdolliseksi", kuitenkin korostaa sitä, ettei prosessissa kaikki ole kuitenkaan mahdollista, vaan mahdollisuudet määrittyvät maailmantilanteen sekä historian kautta. Maailma on jo prosessissa, se on jo jäsentynyt kun inhimillinen toimija sinne syntyy. Myös tendenssin käsite on tässä tärkeä: se ei tarkoita mitään kausaalista, vaan se ilmaisee jotakuinkin lauseen "näyttäisi siltä, että tapahtuu seuraavaa". Tendenssin käsitteellä ei oteta kantaa siihen tapahtuuko tapahtuma aina, de facto. Esim. Marxille historia ei ole deterministinen vaan siihen sisältyy erilaisia yhteiskunnallisia tendenssejä. Blochille ja Marxilla poliittinen toiminta on mahdollista vain ei-deterministisessä ajattelussa ja ei-deterministisessä maailmassa. Marxismi ei täten ole "historisismia" (vrt. Popper). Rajoitteet ja tendenssit tarkoittavat tässä siis sitä, ettei kaikki ole kaikille mahdollista yhteiskunnallisessa prosessissa.

Kolmas pääkäsite Ernst Blochin ajattelussa on objektiivisesti-reaalinen-mahdollisen käsite. "Objektiivisesti" tarkoittaa tässä sitä, että jotain on jo tapahtunut. "Reaalinen" puolestaan tarkoittaa jotain, joka odottaa tässä käsissä olevana toteutumistaan. Bloch korostaa tässä yhteydessä ns. prosessiempirismiä. Se tarkoittaa sitä, että menneet ovat läsnä nykyisessä, ja että menneet sulkevat ja avaavat erilaisia mahdollisuuksia tulevaisuuden suhteen.

Blochille prosessi on dialektista - se on "jotain joka tulee ja menee". Blochille kaikki käsitteet ja kategoriat, sanat, ovat aktuaalisia. Ne ovat todellisuudessa olevia. Ne eivät ole vain käsitejärjestelmän yksi piirre, vaan itse todellisuuden liikettä. Tämä tarkoittaa että itse todellisuus on dialektista liikettä. Tästä seuraa, että myös materian käsite täytyy ymmärtää aktuaalisen ja potentiaalisen (mahdollisen) välisenä jännitteisyytenä.

Tämän aktuaalisen ja potentiaalisen jännitteen, ja samalla koko ajattelunsa, Bloch tiivistää formaaliin muotoiluun "S ei ole vielä T". Tämä lause ilmaisee kahta tärkeää käsitettä tendenssiä ja latenssia.

Tendenssi tarkoittaa tässä sitä, että "objektiivisesti-reaalinen-mahdollinen" tuottaa painetta, koska todellisuus estää sen purkautumisen. Tämä tarkoittaa sitä, että menneisyyden tapahtumat ja nykyiset mahdollisuut tuottavat tietyn tilanteen, jossa on tietty jännite. Tällaisena voidaan esittää vaikkapa feodaalinen järjestelmä, joka kasvatti painetta porvarisluokassa. Tämä paine räjähti aikoinaan ilmoille porvarillisena valistusvallankumouksena. Tämän paineen voidaan siis sanoa syntyvän historian materiaalisista reunaehdoista. Toisen esimerkin esitti jo Marx eläessään: kapitalismilla on tendenssi ylittää omat rajansa. Lopullisen räjähdyksen estämiseksi pyritään rajoittamaan tuotantoa.

Tendenssi ei siis tarkoita välttämättömyyttä, vaan sitä, että, jotain yleensä tapahtuu tietyissä olosuhteissa.

Latenssilla puolestaan Bloch tarkoittaa "tulevaisuuden mahdollista sisältöä, joka on sisältyneenä nykyiseen". Latenssissa menneisyys kietoutuu yhteen nykyisen ja tulevan kanssa. Bloch pyrkii tarkastelemaan historiallisia ja nykyisiä tendenssejä, jonka kautta mahdollisuudet tulevaisuutta varten voisi hahmotella. Tässäkin Bloch pyrkii välttämään teleologisuutta. Historiassa ei kertakaikkiaan ole lopputulemaa. Teleologisuus voidaan välttää korostamalla objektiivisen kehityksen rinnalla subjektiivista elementtiä - ihmisiä, heidän tahtoaan ja toimintaa. (Bloch korostaa tavallisten ihmisten toiminnan lisäksi "suuria neroja", esim. Marx, joiden vaikutus on ollut historiassa suuri. Tämän väitteen paikkansapitävyyttä voi jokainen pohtia tykönään.)

Latenssi siis lyhyesti ilmaistuna tarkoittaa subjektiivisen ja objektiivisen kokemuksen ristiriitaa. Subjektiivinen, elämänhistoriaan liittyvä kokemus sekä objektiivinen, tietylle luokalle yhteinen kokemus, tulee tietysti dialektiikassa ajatella yht'aikaisesti. Subjektiivinen ja objektiivinen vaikuttavat toisiinsa ja ovat toisissaan kiinni. Bloch ajattelee subjektiivisen ja objektiivisen tuottavan yhdessä ennakoimattomia suuntia, ja tietysti mahdollisuuksia, historialle. Tämä sopii hyvin yhteen "historian periaattellinen avoimuus"- ja "avoin metafysiikka"-teesien kanssa.

Tästä subjektiivisen ja objektiivisen ristiriidasta voidaan esimerkkinä käyttää proletariaatin kehittymistä mahdollisesti vallankumoukselliseksi luokaksi. Tuottavatko teoriat proletariaatista tämän mahdollisuuden vai onko tämä mahdollisuus olemassa ainoastaan subjektiivisessa todellisuudessa, ihmisen aktiivisessa toiminnassa? Marxille proletariaatti on "kapitalistisen järjestelmän väistämätön tulos". Mutta mitä tämä tarkoittaa? Marxilaiselle teorialle tämä on aina ollut vakava ongelma. Marx itse ei ratkaisu missään artikuloi selvästi. Toisen internationaalin jäsenet, Lenin, Luxemburg, Bernstein, Lukacs, esittivät omat näkemyksensä. Esim. Leninille vallankumouksellisen tietoisuuden työläisille toi Lenin itse, Leninin johtama poliittinen avant-garde sekä myöhemmin Puolue. Perinteinen näkemys oli, että kun proletariaatin vitutuskäyrä kasvaa niin suureksi kurjissa oloissa työpaikalla, että eläminen tuntuu sietämättömältä, alkavat työläiset kapinoimaan. Tämä kapina johtaisi proletariaatin massavoiman vuoksi ennemmin tai myöhemmin poliittiseen vallankumoukseen. Leninin mukaan tämän kumouksen organisoimiseen tarvitaan puolue. Ongelma on kuitenkin siinä, että kuinka voimme olla varmoja siitä, että objektiivinen kokemuksen ("vitutus työpaikalla") on kaikille työläisille sama? Eikö kokemuksen subjektiivinen ulottuvuus ole kuitenkin ensisijainen? Kuinka saada objektiivinen ja subjektiivinen lankeamaan yhteen? Toinen internationaali päätyy vimeisen kysymyksen kohdalla Puolueeseen, jonka tehtävä on Agit-propin tavoin kertoa proletariaatille sen historiallinen tehtävä. (Vrt. Lenin & "Mitä on tehtävä?") Luokkatietoisuuden käsitteen tarkoitus oli sitoa subjektiivinen ja objektiivinen kokemus maailmasta.

Luokkateorioissa on otettava ihmisen subjektiivinen kokemus tosissaan. Jotta yksilö kuuluisi luokkaan, on hänen myös itse koettava kuuluvansa kyseiseen luokkaan. Tämä on ongelmana ns. prekariaattikeskustelussa. Prekariaatiksi ei koe itseään oikein kukaan.

Eräs Blochin mielenkiintoisimmista käsitteistä on Tarpeen-käsite. Blochille tarve tarkoittaa jonkin asian (alkujaan ruoan) puutetta. Blochin mukaan puute ajaa ihmiset yhä monimutkaisempaan suhteeseen luonnon ja yhteiskunnan kanssa. Tarve (Blochin termein "Nichts", ei-mikään) muuttaa muotoaan, mutta ei koskaan tyydyty sanan varsinaisessa mielessä. Tämä on Blochille historian keskeisin liikkeelle paneva voima. Uudet yhteiskunnalliset rakenteet tuottavat aina uudet tarpeet. Tämän voidaan ajatella johtavan jatkuvaan inhimilliseen täydellistymiseen. Toivo kohdistuu aina inhimillisen täydellistymisen ideaan. Blochin argumentti etenee seuraavasti. Kaikki mikä elää on jotain kohden. Elollinen on aina puuttellinen ja tarvitsee jotain. Ihminen on aina ei-vielä-oleva. Hän ei ole koskaan valmis, vaan häntä määrittää olennaisesti puute, se, ettei hän vielä ole täydellinen. Kuten Tommi Liimatta laulaa Absoluuttisen Nollapisteen laulussa: "Kesken oleminen, merkki on elämisen. Oksan liike: kesken."

Ihmiseksi täydellistyminen, ihmiseksi tuleminen. Ihmisyys ei koskaan ole vaan se on vasta tulossa. Tästä syntyy tarve tuottaa omaa itseään. Ihmisen jatkuva täydellistyminen tapahtuu objektiivisten, sosiaalisten rakenteiden puitteissa. Ihminen ei voi täydellistyä yksin, vaan täydellistyminen on sosiaalista. Ihminen ei omista itseään. Tarve on tämän täydellistymisen moottori. Ei-läsnäoleva, Kaiken Totaliteetti on tarpeen itsensä täyttämisen toteuttamiseen. Tarve ei koskaan tule täytetyksi, mutta toimii kehityksen motiivina. Utopian kannalta tämä tarkoittaa sitä, ettei Utopia voi koskaan toteutua, mutta se voi olla idealistinen postulaatti, kritiikin teoreettinen viitepiste, jonka kautta kritiikki on mahdollista. Utopian itsensä Bloch perustelee Tarpeen käsitteen avulla.

Ernst Blochille subjektin ja objektin ristiriita oli aito. Hänen filosofiansa keskeinen prinsiippi, Toivo näyttäytyy subjektiivisessa ja objektiivisessa yht'aikaa. Hänelle subjektiivinen Toivo tarkoitti ensisijaisesti ikuisen ja alati läsnäolevaksi uskotun esitystä. (Jumala, Utopia) Tästä Bloch käyttää esimerkkinä lääketiedettä. Hänen mukaansa lääketieteeseen sisältyy olemuksellisesti Toivo ikuisesta elämästä, Toivo kuoleman voittamisesta. Subjektiivisen Toivon olennainen piirre on kokemus ikuisesta. Objektiivisen Toivon Bloch puolestaan määrittelee jokaisen perättäisen aikakauden tuottamaksi konkreetiksi mahdollisuudeksi. (Kts. kuva alla.)



Viimeinen, mutta jollain tapaa kaiken summaava käsite Blochilla on Tietoisuuden käsite. Tietoisuus on jotain hyvin ohutta, nauhamaista. Se sisältää itsessään kaikenlaista kamaa ja tavaraa. Enemmän kuin tiedostamme ja koemme. Tietoisuudessa on Blochin mukaan läsnä mm. myös kaikki rekisteröimättömät havainnot sekä kivut, joita emme tunne. Ne ovat läsnä tietoisuudessamme vaikka emme niitä koe. (Kts. kuva alla.)


Kuvassa kirjain "A" tarkoittaa tietoisuuden alempaa rajaa, jossa tietoisuus hämärtyy pikkuhiljaa ja muuttuu unohdukseksi, ei-enää-tietoiseksi. Blochin metafora tälle on yö- ja iltauni. Myös Freudin torjuttu ja unohdettu, tiedostamaton majailee tällä tietoisuuden tasolla. "A" on orientoitunut menneisyyteen.

"Y" puolestaan tarkoittaa paikka, jossa "uusi sarastaa" (Bloch). Se on ei-vielä-tietoista, se on esitietoista. Se on vasta tulossa tietoisuuteen. Tällaisen "uuden sarastuksen" paljastaa tuntemus siitä, että "nyt alkaa jotain tapahtua". "Y" on suuntautunut tulevaisuuteen ja sitä määrittää päiväunien, unelmoinnin jne. kaltaiset ajatukset. "Y" on aamu.

Ei kommentteja: