lauantai 22. marraskuuta 2008

Kiinalainen reformi

Käynnissä olevaa korkeamman koulutuksen ja tutkimuksen uudistamista voidaankin luonnehtia ”kiinalaiseksi” reformiksi.

Minkälainen on ”kiinalainen reformi”?

Siinä kietoutuvat yhteen ainakin kolme erilaista hallinnoinnin tapaa, joista muodostuu uusi koulutus – ja tiedepolitiikka. Ne ovat:

1. Byrokraattinen suunnittelu-utopismi, jossa ”kehitetään”, ”priorisoidaan”, ”profiloidutaan” ja ”ennakoidaan”, ”vahvistetaan”, ”lisätään” ja tietenkin ”tehostetaan” ja ollaan ”määrätietoisia” (termit emt. Valtioneuvoston periaatepäätöksen toisesta kappaleesta).

2. Koulutuksen alueelle sovellettu ”yritysrationaalisuus”, jossa koulutus nähdään kustannuksena ja siihen kohdistetut investoinnit on minimoitava ja kuoletettava mahdollisimman nopeasti karsimalla pois niin sanotut turhat ”rönsyt”. Järjestelmän on oltava kansainvälisesti ”kilpailukykyinen”, ”joustava”, ”standardisoitu”, ”laadukas” ja ”ydinosaamiseen keskittyvä”.

3. Yksilönvapauden, ihmisten itsenäisen päätöksenteon ja itsenäisen ajattelukyvyn halveksunta, ylipäätään ylenkatse ihmisten koulutukseensa kohdistamia haluja ja toiveita kohtaan: koulutettavat muodostavat vain työvoimamassan oletettujen työmarkkinoiden tarpeisiin, massan, jota voidaan muokata ja käyttää kulloistenkin tavoitteiden mukaisesti.

On yleisesti tiedossa, että tutkintojen ja tohtorien tehtailu perustuu valheelliselle ajatukselle massakoulutuksesta ja tietotaloudesta. Se antaa kuitenkin yliopistoille mahdollisuuden kasvattaa niin sanottujen lopputuotteiden määrää, korottaa tulostavoitettaan ja lisätä tuotantoaan tyyliin, joka tuo eittämättä mieleen edesmenneen Neuvostoliiton viisivuotissuunnitelmat. Toisin sanoen, nyt ei tarvitse ottaa vastuuta valmistuneiden työllistymisestä, henkilökohtaisesta kasvusta, puhumattakaan maan kulttuurikehityksestä, pelkkä tuotantotavoitteiden lisääminen ja kasvattaminen riittää, vaikka myös uuden ylipistolain mukaan ”yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa”.


Mikä on tehokkaan tutkintotehtailun tulos?

Se suoltaa ulos itsenäisen selkärankaisen sijaan eräänlaisia hyönteisiä tai pikemminkin punkkeja. Nämä ovat muodollisesti päteviä, ulkoa kovakuorisia ”osaajia”, mutta sisältä pehmeitä ja täysin vailla itsenäisyyttä ja kulttuurista autonomiaa. Näillä ”just in time” tohtoreilla ja maistereilla ei ole paljon käyttöä nopeasti muuttuvilla työmarkkinoilla eivätkä he kykene työllistämään itsenäisesti itseään.

Tutkimuksen ja opetuksen rationalisointi ja tehostaminen johtavat opiskelijoiden ja tutkijoiden kasvavaan prekarisaatioon. Johdonmukaisesti nykyisen ulkoistamisen ideologian mukaisesti yliopistot ovat ulkoistamassa oppimista, ja siksi uusien tohtorien ja maisterien yliopisto alkaa vasta tutkinnon suorittamisen jälkeen.

Samaan aikaan kun työmarkkinoilta katoavat perinteiset ammatit ja tiukat ammatti-identiteetit ja kun korostetaan yrittäjyyttä, innovatiivisuutta ja kykyä luoda uutta ja ennakoimatonta, koulutusta, opetusta ja tutkimusta sidotaan yhä tiukemmin oletettuihin ammatteihin ja olemassa olevan elinkeinorakenteen vaatimuksiin.

Kiinalaisen reformin tuloksena:

1. Yliopisto on tehdas, joka tuottaa standardisoituja ”prekaareja”, joilla ei ole kykyä itsenäiseen elämään ja jotka eivät myöskään kykene keskinäiseen yhteistyöhön – jokaisen pelätessä vierustoverin vievän ylhäältä annetun työpaikan - juuri tämän itsenäisyyden puuttumisen takia.


2. Kaikkialle opintoihin ja tutkimukseen haarautuu vertikaalis-horisontaalisesti kontrollijärjestelmä, joka toimii kurssien, kokeiden ja erilaisten moduulien avulla. Niiden tavoitteena on hävittää koulutuksesta ja oppimisesta persoonallinen aines ja yksilöiden itsenäinen kulttuurinen kasvu.


3. Suunnaton määrä kursseja, harjoituksia, ryhmätöitä, joiden tarkoituksena on eliminoida kaikki mahdollinen aika itsenäiseltä valmistautumiselta ja tieteeltä sekä organisoida ja pitää kurissa opiskelijoiden ja tutkijoiden prekaaria massaa.

Reformien taustalla on ajatus uusliberaalin suunnittelurationalismin hallitsemasta ”tietoyhteiskunnasta”, jossa koulutus on alistamisen väline, tieto ja tiedon tuottaja lähes koneen asemassa oleva palvelija, joka ei luo mitään uutta, ja yhteiskunta itse kaikilta tasoiltaan eristetty palvelijoiden ja käyttäjien, ”toimintaympäristöiksi”, jotka sivuavat toisiaan vain tarkkaan valvottujen ”punaisten vyöhykkeiden” kautta. Näillä vyöhykkeillä arvioidaan opiskelijan ja tutkijan ”kehitysmahdollisuudet” ja asenne kertakerralta uudelleen.




- Jussi Vähämäki, "Uuden työn sanakirja", artikkeli "Yliopisto" -



Lähde löytyy tästä.


Ei kommentteja: