maanantai 13. lokakuuta 2008

Muoti ja talous

Georg Simmelin mukaan rahatalouden kiinnostavin piirre ei ole talous itsessään vaan siihen liittyvät kulttuuriset käytännöt. Modernissa kaupunkikulttuurissa jatkuva ärsykkeiden virta tekee ihmisistä tylsistyneitä ja pinnallisen älyllisiä olentoja. Walter Benjamin osoitti teoksessaan "Silmä väkijoukossa" kuinka jatkuva shokkien virta tekee meistä kykenemättömiä kohtaamaan toinen ihminen, näkemään hänen kasvonsa - tunnustamaan hänet ihmiseksi. Simmel ajattelee modernin ihmisen puhtaaksi älyolennoksi, jonka emotionaaliset sitoumukset ovat karisseet ja tilalle on tullut psyykeen päälimmäinen kerros, äly. Rahatalouden korostuminen korostaa myös tietynlaista päämäärärationaalisuuden muotoa. Raha on keino päästä jonnekin. Raha on keino saavuttaa päämäärä. Rahatalous edistää yksilöllistymistä ja traditioiden hajoamista.

Yhdessä rahatalouden kanssa modernin ytimessä lepää muoti. Kuten moderni yhteiskuntakin, myös muoti on jotain, jonka olemukseen kuuluu ohimenevyys ja satunnaisuus. Jo sana 'moderni' implikoi jatkuvaa uudistumista ja nykyaikaisuuttaa. Modernin täytyy uudistua ollakseen modernia - eli nykyaikaista. Ellei se uudistu, se lakkaa olemasta uutta, siis modernia. Moderni on jatkuvasti uudistuvaa impressionistista virtaa. (Jos taide on tietyn historiallisen kokemuksen muodon representointia, niin juuri tätä kokemusta pyrkivät impressionistiset kuvataiteilijat ja säveltäjät, esimerkiksi Claude Debussy, representoimaan. Myös Charles Baudelairen taiteessa tämä piirre näkyy. Hänhän pyrki kaappaamaan ikuisen ohitsekiitävästä.)

Muoti on myös yksilöllistymisen merkki. Jokainen yksilö toteuttaa itseään muodin kautta ja antaa sopivan tavan erottautua toisista ihmisistä. Mitään radikaalia erilaisuutta ei muoti voi sallia, koska muoti on oleellisesti myös jäljittelyä. Tässä on muodin radikaali duaalisuus. Muodit luovat ihmisille turvallisen naamion, jonka suojissa voi olla erilainen. Simmelille kaikki ovat erilaisia - samalla tavalla. Simmelille muoti oli pakko hyväksyä. Hän kieltää antimuodin ja ajattelee, että muoti täytyy olla. Tämä on nähdäkseni Simmelin ongelma. Ja juuri tämä seikka ajaa itseni kannattamaan juuri Pierre Bourdieun analyysia muodista. Simmel ei huomioi samalla tavoin kuin Bourdieu luokkayhteiskunnan ja valtahierarkioiden alistavaa vaikutusta ihmisiin, ja nimenomaan muotia tämän luokkayhteiskunnan uusintamisen välineenä. Muoti yksilöllistymisen välineenä on valheellista yksilöllistymistä: se ainoastaan peittää sen tosiseikan että kapitalistinen järjestelmä ei toteuta aitoa ihmisen potentiaaleja vapauttavaa yksilöllisyyttä.

Muoti on aina yhteydessä myös talouteen: koska nykyisessä kapitalismissa ei tarvitse enää tuottaa maidon tai perunan kaltaisia välttämättömyystarvikkeita, niistä on paikoitellen jopa ylituotantoa, tarvitaan jotain millä kasvattaa pääomaa. Yksi keino tähän on juurikin muoti. Mitä pidemmälle kapitalismi on edennyt sitä suurempi on muodin uusiutuminen. Kapitalismille ominaista hyvinvoivissa länsimaissa on juuri jatkuva uusiutuminen ja jatkuvien uusien tuotteiden virta. Jatkuva uusien identiteettien ja elämäntapojen tuotanto on länsimaalaisen kuluttajan kannalta kaikkein mielenkiintoisinta.

Muoti on vallankäyttöä. Ajatellaan vaikka vaatemuotia, joka uusiutuu pahimmillaan jopa kahdesti vuodessa - ellei useamminkin. Vaatteet jos mitkä ovat nykyisessä estetisoivassa kulttuurissa (ja yläluokalle, aatelistolle se on ollut sitä myös aiemmin) ruumiin idealisointia. Muotivaatteilla pyritään tekemään oma ruumis vallitsevan ideaalin mukaiseksi. Muotivaatteet ovat ruumiin kuvia, ideaaleja. Vaatemuodin suunnittelu on näin ollen myös ideaalisen kehon suunnittelua. Tästä näkökulmasta ei ole kummallista se, että vaatemuotibisnekseen liittyy niin paljon anoreksiaa ja muita syömishäiriöitä.




Ei kommentteja: