torstai 23. lokakuuta 2008

Kadonneen opintopisteen metsästäjät

Max Weberin mukaan modernia aikakautta leimaa olennaisesti rationaalisuuden lisääntyminen. Tämän rationaalisuuden lisääntymisen selvimpiä merkkejä on hänen mukaansa byrokratian lisääntyminen. Kaikkialla tehtävät eriytyvät ja ihmisten kokemus muuttuu yhä kapealaisemmaksi. Weber puhuu ns. byrokratian ideaalityypistä. Se tarkoittaa byrokratiaa, joka "olisi parhaalla mahdollisella tavalla sopeutettu julkituotuihin päämääriinsä niin ettei mikään häiritsisi sen toimintaa" (Zygmunt Bauman, "Sosiologinen ajattelu", s. 101). Tehtävät eriytyvät tiukan logiikan mukaan kurin ja nuhteen pitäessä huolta koko prosessista. Ihmiset vieraantuvat täydellisesti maailmasta. Heidän kokemuksensa maailmasta on hyvin suppeaa.

Toinen rationaalisuuden ilmentymä Weberille oli kodin ja työn (tai ehkä myös työn ja vapaa-ajan) erottaminen toisistaan. Työ on täydellisen rationaalisuuden alue, jossa tehtävät tulee saada tehdyksi hinnalla millä hyvänsä. Moraalisia tunteita ei työssä sallita, ne on jätettävä kotiin. Koti nimittäin on ainoa paikka jossa välittäminen ja toisten tarpeista huolehtiminen on sallittua. Vain kotona voivat intohimot löytää paikkansa.

Suurin osa tuntemistani filosofian opiskelijoista on juuri tällaisen työn ja kodin (vapaa-ajan) erottamisen uhreja. Kukaan ei lue tai kirjoita ymmärtääkseen maailmaa paremmin, vaan siksi, että saisi tarpeeksi opintopisteitä plakkariin. Kukaan ei näe vaivaa tutustua omaehtoisesti ja -aloitteisesti filosofian historiaan ja nykyteorioihin. Mielenkiintoiseksi koetaan pikemminkin salibandy ja Big Brother. "En lue muuta kuin sen mikä on pakko!", tuhahti minullekin eräs vanhempi filosofian opiskelija valistaessani tämän syksyn fukseja siitä, kuinka filosofia vaatii korkean intohimon asteen, eikä sitä voida harjoittaa pelkästään tutkinto ja opintopisteet silmissä.

Filosofin täytyy lukea, lukea, lukea - ja vielä kerran: lukea - tolkuttomat määrät filosofista (mutta myös sosiologista, historiallista, psykologista, luonnontieteellistä, kaunokirjallista) kirjallisuutta ennen kuin voi kutsuta itseään filosofiksi. Eikä tämäkään riitä. Filosofin täytyy olla kiinnostunut ja valmis reflektoimaan filosofisia aiheita myös vapaa-aikanaan. Täytyy siis jättää jumppatunnit ja BB vähemmälle.

Kaikkein kummallisin (ja kaikkein perverssein) tapa suhtautua filosofian opiskeluun on suorituskeskeinen, rationaalinen, opiskelumetodi. Jos luet pelkät tenttikirjat et voi kutsua itseäsi filosofiksi. Työtä ja vapaa-aikaa ei tule, tai voi erottaa toisistaan filosofian kohdalla: työ on vapaa-aikaa ja toisin päin. Tämä ei tarkoita mitään protestanttista työetiikkaa vaan sitä, että mikäli sinulla on aito intohimoinen suhde filosofiaan et kertakaikkiaan koe ja näe asioita suorituskeskeisen opiskelun näkökulmasta. Halveksun ihmisiä jotka eivät kykene ylittämään Max Weberin huomaamaa työn ja kodin välistä eroa. Minulle tällaiset ihmiset ovat pelkkiä Adolf Eichmannin äpärälapsia.

On surullista nähdä kuinka moni filosofian opiskelija ei välitä tuon taivaallista filosofisista kysymyksistä vaan hakevat ainoastaan suorituspisteitä. Keskiluokkaiset perheleikit poika-/tyttöystävien kanssa saa jäädä; ja elämä järjestettävä filosofian ehdoilla. Näin ainakin minulle, filosofina, asia näyttäytyy. Suorituskeskeinen suhtautuminen filosofian opiskeluun (ja tämä koskee myös muita oppiaineita) johtaa ainoastaan sellaiseen älyihmiseen, joka ei kykene näkemään toimintansa seurauksia vaikka työskentelisi ydinasetehtaassa. Työt on tehtävä mukisematta. Eläkkeellä voi sitten rentoutua. Tai haudassa. Tai joskus, jossain. Työnteon on loputtava, leikin ja pelin astuttava tilalle.

Tämän suorituskeskeisen opiskelukulttuurin vastustaminen oli ideana myös meidän Jyväskylän Yliopiston filosofian opiskelijoiden järjestämässä Filosofisessa klassikkolukupiiristä. Siinä ei jaeta opintopisteitä ollenkaan eikä järjestetä tenttiä tai kuulustelua. Lukupiiriin osallistuminen ei tarkoita minimaalisen panoksen antamista, ja silti näennäisen hyvän arvosanan saamista. Arvosanoja ei jaeta. Kaikki riippuu lukupiirissämme pelkästään opiskelijan omasta kypsyys- ja motivaatiotasosta. Kaikki on kiinni intohimosta filosofiaa kohtaan. Opiskelun (ja työn yleensä) on lakattava olemasta opiskelua, muututtava leikin kaltaiseksi.

-------

Lisää filosofian opiskelusta - hauskasti - täällä.

Ei kommentteja: