maanantai 27. lokakuuta 2008

Foucault'n subjektikäsityksestä

(Miikka Pyykkösen kalvoja mukaillen.)

Michel Foucault'a (1926-1984) on pidetty niin filosofina, historioitsijana, oikeustieteilijänä, sosiologina kuin valtiotieteilijänäkin. Ja onpa hän saanut aikoinaan jopa marxilaisen leiman. Hän työskenteli mm. psykologian, ranskankielen, filosofian ja ajattelujärjestelmien historian laitoksille. Hänen tieteellinen kiinnostuksen kohteensa ei ollut niinkään käsitteellinen metataso, vaan ilmiöiden konkreetit ilmentymät. Häntä kiinnosti erityisesti empiiriset käytännöt ja pyrki tarjoamaan teoreettisia ja metodologisia työkaluja (valta)käytäntöjen, tiedon ja subjektin tutkimiselle. Tämän tekstin pääroolissa on kuitenkin hänen käsityksensä subjektista.

Foucault käytti aineistonaan hallinnollisia asiakirjoja, oikeuspöytäkirjoja, instituutioiden arkistojen asiakirjoja, tieteellisiä ja filosofisia teorioita, historiallisia tutkimuksia ja yksilölle suunnattuja ohjetekstejä. Näiden lisäksi hän tarkasteli myös hallinnollisia ohjeita (esim. teoksessaan "Security, Territory, Population).

Foucault'n teorioiden kokonaisvaltainen ymmärtäminen on äärimmäisen vaikeaa, koska hänen tutkimuksensa ovat yht'aikaa sekä laajoja että pikkutarkkoja. Hän myös muutti tutkimusfokustaan ja -perspektiiviään tämän tästä, ja suhtautui usein vanhoihin tutkimuksiinsa kielteisesti. Kaikenlisäksi hän kirjoitti monet teoksistaan tiettyjen lähestymistapojen ja tulosten puolustuspuheiksi - näissä teoksissa Foucault monesti vastasi siihen kritiikkiin, jonka oletti saavansa esim. fenomenologeilta ja eksistentialisteilta. Foucault'n voidaan sanoa olevan eräänlainen kameleontti, filosofian David Bowie.

Hänen kritiikkinsä fenomenologiaa kohtaan kohdistui erityisesti monien fenomenologien oletukseen puhtaasta elämismaailmasta. Foucault myös kiisti intention merkityksen subjektin syntymisessä. Hän huomautti myös strukturalisteille, että kun kielen identiteetit ja merkitykset analysoidaan, ja kielen rakenteissa huomataan homogeenisuutta, on strukturalistinen tutkimus itse ollut tuottamassa kieliin tätä homogeenisuutta.

Foucault'n teosten kolme keskeistä teemaa ja vaihetta olivat arkeologia (tiedon ja diskurssin historiallinen muotoutuminen), genealogia (käytäntöjen kytkeytyminen tietoon ja totuuteen) sekä etiikka ja hallintamentaliteetti (mikä tarkoittaa yksilöä ulkopuolisten voimien ja itseensä kohdistamien minätekniikoiden leikkauspisteenä).

Foucault'n tutkimuksissa tulee huomata ainakin kaksi seikkaa:

1) On väärin ajatella ettei Foucault'n teorioissa subjektilla olisi mitään tahtoa ja toimijuutta, vaikka se ei ensisijainen olisikaan. Tällaisen tulkinnan hänestä tosin antavat monet hänen käyttämänsä aineistot.

2) Yhtä lailla on väärin olettaa että Foucault ajattelisi vallan olevan aina ja kaikkialla negatiivista ja yksilöä alistavaa. Myös liberalistinen oletus yksilön vapauksista on sidottu valtaan.

Foucault ajattelee, että valta pyrkii estämään ja mahdollistamaan subjektin toimintaa. Valta ei ole negatiivista vaan myös tuottavaa. Valta pyrkii sekä normalisoimaan että tuottamaan poikkeavuutta. Jälkimmäisestä hyvänä esimerkkinä monikulttuurisuus.

Foucault tarkasteli subjektia aina suhteessa valtaan ja tietoon: valta tuottaa subjektiviteettia käyttäen tietoa hyväkseen. Subjekti on toimija suhteessa tietoon ja valtaan - sekä itseensä. Vallalla on taipumus individualisoida. Se ottaa kohteekseen yksilön, tutkii sen äärimmäisen tarkkaan ja toimii yksilön toiminnan kautta. Valta yksilöi subjektin oman edun ja kokonaisuuden edun nimissä. Tämä tarkoittaa, että yksilön toiminta näyttäytyy hänelle itselleen hänen omalta toiminnaltaan.

Jotta valta kuitenkin voisi yksilöidä subjektin, on subjektin tultava esille, tehtävä itsensä näkyväksi, katsottavaksi ja arvioitavaksi. Tämän on paljastettava ruumiinsa, mielensä ja sielunsa liikkeet erilaisille eksperteille (psykologi, pappi, opettaja, etc.) ja "välittäjille". Tähän on puolestaan olemassa erilaisia minä-tekniikoita: huolellinen valmistautuminen (valmistaudut kertomaan psykologille elämästäsi), toden puhuminen (taikka johdonmukaisuus kun muut sinua kuuntelevat), itsensä testaaminen ja itsestään kirjoittaminen (oman minuutensa sanallistaminen). Ohjaajan tai ekspertin on myös osattava kysyä oikeat asiat ja oltava eettisesti kompetentteja asemassaan. Viimekädessä minä-tekniikoissa on kyse siitä, mikä on subjektiviteetin kriteerit. Sellaiset tarvitaan, jotta muut ihmiset kykenisivät tunnistamaan subjektin subjektiksi. Jos näitä kriteerejä rikotaan, hänen subjektiviteettinsa kyseenalaistetaan. Hän saa niin sanotusti "hullun paperit". Mielisairaalat, vankilat, yms. ovat kaikki niin sanottuja "korjaavia liikkeitä", jotka ovat välttämättömiä, jotta subjekti saataisiin takaisin raiteille.

Yksilön on Foucault'n mukaan harjoitettava itseään ennen esille asettumista. Hänen on noudatettava kahta Antiikista tuttua ohjeistusta: tunne itsesi (gnothi seauton) ja huolehdi itsestäsi (epimeleia heauton).

"Ihmistä kehotetaan ottamaan itsensä tiedostuksen ja toiminnan kohteeksi ja siten muuttamaan, korjaamaan ja puhdistamaan itsensä sekä huolehtimaan pelastuksestaan". (Foucault 1998, 309) Tämä tarkoittaa sitä, että itsestä huolehtiminen on vallan kohdistamista itseensä. Tämä edellyttää itsensä tuntemista. Miten tämä tapahtuu? Miten itsensä voi tuntea? Foucault'n mukaan olemalla hiljaa ja kuuntelemalla, itsestään kirjoittamiselle (paitsi itselle myös muille) sekä itserefleksiolla. Itsestä huolehtiminen on nautintojen hallitsemista: pidättyväisyys osoittaa ihmisen olevan riittävän järkevä vapauteen. Vain jos osaa rajoittaa nautintoja, voi sanoa kykenevänsä kontrolloimaan niitä - ja täten olemaan rationaalinen; eli kontrolloimaan itseään. Itsestä huolehtimisen tavat ja periaatteet muodostavat eräänlaisen itsekulttuurin. Tärkeintä tässä on kuitenkin huomata se, että itsensä huolehtimisen substanssina on ennen kaikkea seksuaalisuus. Seksuaalisuuden kautta ihmistä on helppo hallita: seksuaalisuuden kautta itsestä huolehtiminen tulee osaksi yhteisöä, koska se liittyy lisääntymiseen. Näin tulee heteroseksuaalinen kanssakäyminen normalisoitua "yleispäteväksi" seksuaalisuuden malliksi. Täytyy myös huomata, että Antiikissakin homoseksuaalisuus oli sallittua vain jos se ei haitannut yhteisön toimintaa tai ollut haitaksi yhteisön väkiluvulle.

Foucault mielestä yksilön ohjaaminen ja minätekniikat liittyvätkin väestön parhaaksi toimimiseen. Keskeiset hallinnolliset rationaalisuudet ovat yhteisöissä väestön hyvinvointiin, vaurauteen, terveyteen ja onnellisuuteen liittyvät seikat. Näiden täyttämiseen on erilaisia tekniikoita eri aikoina ja eri yhteiskunnissa. Näistä esimerkkeinä mainittakoon paimenen kaikkivoipa ohjaus, tiedonkeruu yksilöistä (lomakkeet, kyselyt), laitosrangaistukset ja -hoito, tiede, keskitetty julkinen ohjaaminen (hyvinvointivaltio), jne. Myös yritysten ja yhteisöjen kautta ohjaaminen sekä yksilön itsevastuun kehittäminen ovat vallan rationaalisuuden muotoja.

Subjektiviteetti muodostuu kaksiulotteisesti: subjetkiossa, johon liittyy ulkoinen ohjaus; se, että tehdään tiedon ja käytäntöjen subjektiksi) - sekä subjektivaatiossa, jossa itsensä tunteminen ja muokkaaminen ovat suhteessa subjektioon.

Moraalisubjektiksi asettumisessa Foucault'n mukaan on neljä aspektia: eettinen substanssi, alistumisen tapa, eettinen työ sekä toiminnan teleologia. Eettinen substanssi on jotain, mitä subjekti muokkaa itsessään, eettinen työ sitä, miten subjekti muuttaa omaa käyttäytymistään. Toiminnan teleologia puolestaan tarkoittaa toiminnan motivaatiota, sitä mihin toiminnalla viimekädessä tähdätään. Esim. kristityillä tämä voisi olla vaikkapa lupaus taivaspaikasta.

Kysymys subjektin mahdollisuuksista onkin monimutkainen. Subjektilla kyllä on mahdollisuuksia, mutta millaisia? Jos valtaa on kaikkialla, niin miten vastarinta on mahdollista? Foucault puhuu taidosta olla olematta liiaksi hallittu. Hänen mukaansa nykyaikaisille antiautoritäärisille kamppailuille on yhteisiä mm. seuraavat piirteet: 1) ne ylittävät valtioiden ja alueiden rajat, 2) kohteena ovat vallan vaikutukset, 3) ne ovat välittömiä kamppailuja, 4) kyseenalaistavat yksilön kohtelun, 5) ne niveltyvät kysymykseen "keitä me olemme?". Viime vuosikymmeninä nimenomaan kamppailut subjektista ja subjektivaation muodoista ovat yleistyneet.

Jos hallinan taito on kytkeytynyt elämisen taitoon, niin kuinka välttää hallitsemista? Tärkeää on Foucault'n mukaan se, että tuntee itsensä eli sen kuinka on tullut hallituksi. Myös sen tunteminen, millaisessa dispositiivissa tällainen hallinta muodostuu, on tärkeää vastarinnan kannalta. Vallan, tiedon ja subjektin käytöntöjen regiimien temporaalisuus on tunnistettava vastarinnan mahdollistamiseksi!

Kuinka siis vastustaa? Foucault'n mukaan voimme pyrkiä estetisoimaan elämämme, niin että eräänlaiset normalisoinnin normit eivät enää yltäisi meihin. Elämän estetisoiminen merkitsee sitä, että yksilö asettaa itsensä hyvän ja pahan tuolle puolen, missä normit eikä siis myöskään normalisointi- taikka asiantuntijavalta pääse vaikuttamaan yksilön toimintaan. Toinen tapa vastustaa valtaa on transgressiossa, jossa tunnistamme normaaliuden rajat, ja tietoisesti (tai tiedostamatta) ylitämme ne. Kolmas, kovin melankolinen vaihtoehto on yhteisöstä syrjäänvetäytyminen ja sille näkymättömissä oleminen.

Johtopäätös:

Voimme siis sanoa, että subjekti muodostuu hallinnoinnista käsin subjektiossa. Jos subjektion muodot menevät subjektin käsityskyvyn, itseidentifikaation taikka oikeustajun ohi, niin yksilö itse tekee korjausliikkeen tullakseen sellaiseksi subjektiksi, minkä muut tunnistavat. Subjekti puolestaan palautuu hallinnointiin subjektivaation kautta. Jos subjektivaation, eli subjektiksi tunnistamisen, muodot ovat hallinnoin ulottumattomissa, tehdään korjausliike. Tästä palataan jälleen subjektioon.

Hankalaa, toivottavasti tämä selventää...

Ei kommentteja: