perjantai 19. syyskuuta 2008

Utopia, Jumala ja Kritiikki

"1. Uskonto on valistuksen ehto. Emme voi ymmärtää demytologisointia, jos emme tunne sitä uskonnon kohdalla.
2. Uskontoa ei voi riisua sosiaalisesta ja filosofisesta merkityksestä edes maallistuneessa maailmassa.
3. Uskonto säilyy inhimillisen kärsimyksen muistona ja kaipauksena sovintoon.
4. Järki pitää asettaa myös arvioimaan itseään, jolloin uskonnon merkitystä ei voi enää kieltää sen periaatteista käsin.
5. Frankfurtin koulukunnan uskontokritiikki ei ole uskonnon hylkämistä vaan sen uudelleenomaksumista."

Äärimmäisen kiinnostavaa. Itse olen jo jonkun aikaa ollut kiinnostunut nimenomaan poliittisen idealismin, utooppisen ajattelun ja kriittisen teorian yhteyksistä. Frankfurtin koulun ajattelijoiden taustalla (varsinkin Adornon negatiivisen dialektiikan) näyttäisi vaikuttavan juutalaisuudesta tuttu jumaluuden kuvaamisen kielto. Jumalasta ei saa tehdä kuvaa. Kuva jumalasta rakentuu ainoastaan negaatioidensa kautta. Ja kuten Marxilla kommunismi, voidaan Utopia rakentaa ainoastaan kritiikin kautta.

Ja mikäli ajattelemme, kuten itse ajattelen, jumalan Olemisen eettiseksi absoluutiksi, Utopiaksi (jumala ei ole olevaan, faktoihin liittyvää, vaan jumala on olemisen totaliteetin merkitys), voimme rakentaa utopian negatiivisessa dialektiikassa ainoastaan kritiikin kautta. Jumala (joka siis on Olemiseen, ei olevaan, liittyvä eettinen absoluutti, Utopia) luo historialle merkityksen.

Vaikka siis myöntäisimmekin, kuten itse ateistina teen, jumaluuden faktuaaliselta osaltaan tyhjäksi käsitteeksi, voimme ajatella sen olevan kuitenkin teleologisena käsitteenä mielekäs: Jumala on saavutettava! Jumala on ihmisen eettinen päämäärä ja Utopia ihmisyhteisön eettinen päämäärä.

Utopia voi kuitenkin toimia ainoastaan eräänlaisena teoreettisena postulaattina, ei koskaan faktuaalisena tosiseikkana. Koska historia on jatkuvassa liikkeessä, muuttaa jumalan tai utopian tulkitseminen faktuaaliseksi (vrt. fundamentalistit ja Neuvostoliitto) ne ylihistoriallisen, alistavan ideologian osiksi.

Kaikenlainen kriittinen teoria (ja poliittinen idealismi) näyttäisi vaativan Utooppisen postulaatin ollakseen uskottava. Poliittinen realismi ei koskaan kykene muuta kuin rekisteröimään vallitsevat tosiasiat, se ei koskaan kykene ylittämään niitä. Kriittinen ajattelu (siis eritoten filosofia) vaatii toimiakseen ideaalisen, eettisen päämäärän ja postulaatin: Utopian. Ja kuten on luultavasti tullut jo selväksi, on tämän Utopian luonne vahvasti teologinen.

Tarkoitukseni on tämän teeman tiimoilta myös luodata hieman Ernst Blochin ajattelua lävitse. Blochan tulkitsi Marxin vahvan eskatologiseksi (ja siten myös uskonnolliseksi) ajattelijaksi. Uskonnollinen henki (vastakohtana uskonnolliselle "tiedolle" tai rationaliteetille) tulee pelastaa jotta filosofia olisi mahdollista.

Ei kommentteja: