tiistai 2. syyskuuta 2008

"Odysseia" emansipatorisena teoriana

Max Horkheimerin ja Theodor Adornon "Valistuksen dialektiikka" näyttäisi olevan toistaiseksi merkittävimpiä koskaan lukemiani teoksia. Sen alkupuoliskolla, Valistuksen käsitettä käsittelevässä osassa Adorno ja Horkheimer tuovat esille mielenkiintoisen pointin koskien Homeroksen runoelmaa "Odysseia".

Adornolle ja Horkheimerille kapitalistinen yhteiskunta on kuin Odysseuksen laivan miehistö. Seireenien kauniin laulun kutsuessa heitä Odysseus, "maanherra" (kuten kirjoittajat itse häntä kuvailevat), haluaa tukkia miehistönsä korvat, jotta nämä kykenisivät tekemään työnsä hyvin. Odysseus näin ollen kieltää kauneuden kuulemisen alaisiltaan, työläisiltä, ja siten myös kaipuun hyvyyteen ja parempaan todellisuuteen. "Työläisten on keskityttävä katsomaan reippaina eteenpäin ja jätettävä sivulla oleva sikseen. Kaikki halut poiketa tieltä on hampaat yhteen purren ylevöitävä lisäponnistukseksi. Tämä tekee ihmisistä käytännöllisiä." (Adorno & Horkheimer, Valistuksen dialektiikka, s. 58)

Ihmisten on oltava hyödyksi. Tämä on kapitalismin ensimmäinen periaate. Itsessään mielekäs, tyydyttävä ja kasvattava ei ole tärkeätä tai mielenkiintoisa - ainoastaan mikäli siitä on hyötyä; eli mikäli siitä saadaan massia.

Taide (seireenien laulu) puolestaan ei pyri mihinkään hyödyllisyyteen, ja onkin siksi vaarallista, jotain, mitä ei työläisten sovi kuulla. Taide on lupaus emansipaatiosta, uppoutuminen täysin hyödyttömään kauneuteen on pyrkimys kieltää vallitseva järjestys. Sen sijaan että Odysseuksen miehistö ottaisi ohjat omiin käsiinsä ja ohjaisivat laivan (joka usein on toiminut yhteiskunnan metaforana) kohti seireenien laulun kauneutta, heiltä tukitaan korvat ja pakotetaan toimimaan Odysseuksen, maanherran, "porvarin", mielihalujen toteuttajana.

Aina on mentävä eteenpäin. Aina on kasvatettava pääomaa. Oltava hyödyksi. On valmistuttava nopeammin, on oltava tavoitettavissa. On oltava joustava ja sosiaalinen. Sen sijaan että nykyisessä kapitalismissa, jossa rahallisen omaisuuden ei enää nähdä lisäävän hyvinvointia, lisättäisiin vapaa-aikaa (esim. lyhennettäisiin työpäivä kuuteen tuntiin), jonka on katsottu lisäävän ihmisten hyvinvointia, niin pikemminkin ihmiset pakotetaan kasvattamaan suurten yritysten pääomaa oman elämänsä kustannuksella. Seireenien laulun lupaus kauneudesta - vapaudesta - jää toteutumatta. Kauneus jää puhtaasti kontemplatiiviselle tasolle, eikä johda kumoukselliseen käytäntöön. "Taidenautinto ja ruumiillinen työ astuvat näin muinaisuuden hyvästellen toisistaan erilleen. Eepokseen sisältyy jo oikea teoria. Kulttuurin anti on täydessä rinnakkuussuhteessa käskynalaiseen työhön." (Adorno & Horkheimer, Valistuksen dialektiikka, s. 59)

Ei kommentteja: