sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Matter over mind

Kyky surra on moraalin edellytys.

Jeesuksen hahmo peittää allensa minutkin. Koen hänen kärsimyksensä ristillä yhä uudelleen nähdessäni kuvia nälkää näkevistä, sairastuneista, alistetuista, riistetyistä. Perinteisen kristillisyyden opettama lihan ja ruumiin halveksunta ei ole se, minkä itse kristinuskossa ateistina näen tärkeäksi. Jeesus on kärsimyksen opettaja.

Evankeliumi ei tarkoita ilosanomaa, vaan lihan kieltämistä. Sen ilosanoma tekee eron ruumiin ja sielun välillä. Se sanoo: "mind over matter", mikä tarkoittaa: "tuska ei merkitse mitään", koska "Kristus on voittanut kuoleman".

Kristinusko muuttuu alistavaksi ideologiaksi heti väittäessään näin.

Kristityn ajattelijan tulisi samaistua Kristuksen kärsimykseen, samaistua ristillä riippumiseen naulojen varassa, samaistua orjantappuraan. Kristityn tulee kuolla yhä uudelleen.

Myös aidon kriittisen teoreetikon tulee tehdä näin. Hyve on ennenkaikkea kärsimyksen myöntämistä ja siihen samaistumista, mutta ainoastaan siksi, että voisi pyrkiä siitä eroon. Kärsimyksen poistaminen edellyttää kärsimystä myötätunnon tasolla. Jos et ole koskaan kärsinyt, et voi taistella kärsimystä vastaan. Sadomasokistisesta oireyhtymästä kärsivä, alistettu yksilö muuttuu kärsimyksen kieltäjäksi: hän ei myönnä tulleensa nöyryytetyksi ja alistetuksi, eikä siksi kykene myötätuntoon kärsiviä kohtaan. Hän ei kykene tuntemaan - ainoastaan kostamaan. Hänestä on hakattu henki pihalle. Kriittisen teorian tehtävä on toteuttaa maailma jossa ihminen on oppinut kärsimään, tuntemaan kipua. Utilitaristit ovat kehon ja kivun kieltäjiä, hengen (abstraktion) ylistäjiä. He eivät näe erityistä, vaan tekevät hänestä yleisen osan. Utilitaristi laskelmoi ihmishengillä toteuttaakseen yleisen.

Talouskasvu voi vilpittömästi väittää toteuttavansa yleistä hyvää, mutta talouskasvu ei pysty koskaan näkemään lihaa - eikä kokemaan tuskaa.

laulu on paikka, jossa suru etsii avaimia
pölyttyneen pitkän mustan takin taskuista
laulu on paikka, jossa haudattuna kukkapenkkiin
löytyy nippu kultaisia lapsenhiuksia
laulu on matka uuteen valoon, missä tuuli leikkii
kauan sitten pudonneilla haavanlehdillä
laulu on tukahtunut itku onnen tiellä
joka väittää ettei kaikki ole menetettyä

anna meille
meidän syntimme anteeksi
anna meille
meidän jokapäiväinen kykymme suruun
sillä emme tiedä erheittemme kantomatkaa

laulu on kaikki nämä sanat välillämme
kulkematon pitkä tie, päivä kohoamaton
laulu, välittömän tyydytyksen ansa
paholaisen suurin työ - ettei häntä oo
ja meri kiehuu, horisontti matala
kuin esirippu joka turhaan kaipaa repeämistään
kun laulu kulkee kaikki valheet kantaen
ja tietää etten niitä näe, ne hetken lämmittää

turhuutta vain on ihoon raapustetut pyhät luvutkin
turhuutta vain jokainen tyhjä aika, katkeroitunut

-CMX: "Meidän syntimme"-


Ei kommentteja: