sunnuntai 21. syyskuuta 2008

II. Välineellinen ja tekninen hyvä



1. Välineellinen hyvä liittyy työkaluihin, instrumentteihin ja välineisiin, kuten veitsi, kello, auto. Joskus myös lemmikki- ja kotieläimet käsitetään välineelliseen rooliin. Tässä on tiettyjä eettisiä ongelmia esillä, mutta emme tässä siihen syvenny. Tekninen hyvä liittyy kykyyn tai taitoon. Joku tai jokin on hyvä tekemään jotain, se on hyvä jossakin. Painija on hyvä painimisessa ja kirjailija hyvä kirjoittamisessa. Tekninen ja instrumentaalinen hyvä ovat tietyn lajin mukaista hyvää. Hyvä ikkuna on hyvä ikkunana. Hyvä nyrkkeilijä hyvä nyrkkeilemään.

2. Välineellinen hyvä on ensisijaisesti hyvää jonkun tarkoitusperän kannalta. Lajinmukainen hyvä on kiinnittyneenä lajiin ja tarkoitusperään. Tarkoitusperä on loogisesti ensisijaisempi lajinmukaiseen hyvään verrattuna. ”Kyky edistää tarkoitusperää on toisin sanoen loogisesti välttämätön edellytys lajin jäsenyydelle.” Tämä kyky edistää jotain tarkoitusperää on välineen funktio. Se on funktionaalinen edellytys lajiin K kuulumiselle. Myös morfologinen edellytys voidaan tarvita. Vasara on vasara vain mikäli se näyttää vasaralta (morfologinen kriteeri) ja sitä voidaan käyttää naulojen naulaamiseen (funktionaalinen). Toisaalta myös paksua puupölkkyä voidaan käyttää vasarana, sillä voi olla vasaran funktio, vaikka se ei vasara olisikaan (vasaran morfologia).

Onko X hyvä K? Onko Y hyvä K:na? Voiko X kuitenkin olla yhtä aikaa sekä hyvä että huono K? von Wrightin mukaan voi. Esimerkiksi veitsellä voi olla montakin eri funktiota. Sitä voidaan käyttää niin lihan kuin paperinkin leikkaamiseen. Hyvä lihanveitsi voi olla hyvä myös paperin leikkaamiseen, mutta kirjeveitsellä voi harvemmin leikata sianlihaa. von Wright ajattelee leikkaamisen olevan perustavampi lajinimike kuin esim. sian- tai lampaan lihan leikkaaminen. Kysymys ”onko X hyvä K?” on siis linkittyneenä subjektin intentioihin. Se, onko veitsi hyvä vai huono, liittyy siihen mihin sitä käytetään. Voimme kuitenkin pitää sianlihan leikkuutta ja paperin leikkuuta omina lajeinaan, mutta von Wrightin mielestä olisi kuitenkin dogmaattista väittää, että jokainen veitsen käyttötarkoitus loisi oman välineellisen lajinsa.

3. Välineellisen hyvän vastakohta on von Wrightin mielestä ”huono” tai ”kehno” (englanniksi ”poor”, esim. a poor knife) eikä suinkaan ”paha” (engl. ”evil”). von Wright siis erottelee ”huonon” ja ”pahan”. Ei ole olemassa välineellistä pahuutta. X on ”poor” mikäli se ei palvele tarkoitustaan oikealla tavalla.

4. Välineellinen ”hyvä” ja ”huono” ovat vastakohtia kontradiktorisesti, ei kontraarisesti. ”Huono” on ”hyvän" privaatiota: huono veitsi ei suorita tehtäväänsä kunnolla, siis hyvin. Siitä puuttuu se ominaisuus joka tekisi siitä hyvän.

5. Välineellistä hyvää koskevat arvostelmat ovat objektiivisesti tosia tai epätosia: ne joko palvelevat tai eivät palvele tarkoitustaan. Kuitenkin tällaisten arvostelmien tausta on subjektiivinen. Väline on hyvä vain suhteessa siihen, mihin subjekti sitä on tarkoittanut käytettäväksi. Tämä subjektiivisuus tuottaa kuitenkin joukon epämääräisyyksiä: veitsi on Pekan mielestä hyvä, koska se leikkaa tasaisesti lihaa, se on terävä. ”Terävämmän” ja ”tasaisemman” välillä on tässä kausaalinen yhteys, yhteys ei ole looginen.

von Wrightin mielestä on tärkeää pitää erillään se mitä subjekti haluaa tehdä ja miten subjekti haluaa sen tehdä. Tässä tapauksessa Pekka haluaa leikata lihaa ja tehdä sen niin, että lihasta saadut siivut ovat tasaisia. Jos terävämpi veitsi ei leikkaakaan tasaisemmin vaan esimerkiksi rikkoo lihan pahasti (tämä on mahdollista loogisesti), on Pekan arvostelma ”Terävämpi veitsi on parempi, koska se leikkaa tasaisemmin” epätosi arvostelma.

6. Välineellisellä hyvällä on deskriptiivinen sisältö ja mieli. Miksi siis emme kutsuisi niitä deskriptiivisiksi lauseiksi? Näin siksi ettemme käytä tällaisia arvolauseita informaation välittämisen tai kuvailun vuoksi. Nehän ovat arvolauseita. ”Arvoarvostelmien mielen selvittely tulisi minusta erottaa […] lauseiden käytön selvittelystä. Ajatus, että merkityksen selvittely olisi samaa kuin käytön selvittely, yhtyneenä siihen tärkeään havaintoon, että välineellisiä ja muita arvottavia lauseita ei normaalisti käytetä kuvailutarkoituksiin, on rohkaissut yksipuolisia näkemyksiä arvottavan puheen semantiikasta ja logiikasta – yksipuolisia ennen kaikkea siksi, että tällöin aliarvioidaan totuuden roolia arvottamisen yhteydessä.” (von Wright, s. 65) Arvottamisella on tietty totuus (kts. kappale 5), eikä sanojen merkitys tyhjene niiden käyttöön.

7. Välineellinen hyvä liittyy vahvasti suositteluun. Suosittelemme tätä-tai-sitä veistä koska se on terävämpi ja leikkaa siksi tasaisemmin.

8. Aina ei kuitenkaan ole niin, että suosimme jotain välinettä siksi, että se suorittaa tietyn tehtävän parhaiten. Voimme myös suosia jotain esinettä siksi, että se on halvempi tai tuntuu mukavammalta. Esim. halvemmuus ei kuitenkaan välttämättä ole pelkkää halvemmuutta. Voimme suosia halvempaa välinettä P, jolla pyrimme päämäärään X, koska silloin meille jää rahaa myös toisten välineiden L, M ja N hankitaan, joilla myös pyrimme päämäärään X. Jos ostaisimme pelkän hyvän P:n, emme saavuttaisi päämäärää X, jolloin P osoittautuisi itse asiassa huonoksi. Tämä huonommuus on kuitenkin näennäistä: huono P on parempi P, koska se saavuttaa (ekonomisen tilanteen huomioon ottaen) X:n paremmin kuin kalliimpi ja näennäisesti ”parempi” P.

9. Tekninen hyvyys on hyvin lähellä instrumentaalista, välineellistä hyvää. Tekninen hyvä liittyy aina subjektin kykyihin ja hänen tekoihinsa ja toimintaansa. Se tarkoittaa sitä, että subjekti S on hyvä jossakin. S on jonkin tekemisen lajin mukaisesti hyvä jossakin. Lajin ja toiminnan välillä on yhteys. Tekninen ei ole synnynnäistä vaan se hankitaan ankaran (tai vähemmän ankaran) harjoittelun kautta. Tekninen hyvyys ei ole tietyn lajin mukaista hyvää. Hyvän kenraalin tiivistäminen hyväksi tai taitavaksi johtamaan armeijoita, olisi hyvin suppeaa ajattelua. Hyvän kenraalin ominaisuuksiin voi kuulua myös ystävällisyys, rehellisyys ja reiluus, jotka eivät suoraan liity armeijoiden johtamiseen, mutta ovat kuitenkin olennaisia puhuttaessa ”hyvästä kenraalista”. Kenraalius (ja lääkäriys, psykoanalyytikkous, jne.) voidaan nähdä koko persoonaa koskevaksi rooliksi, jolloin puheen teknisestä hyvyydestä täytyy siirtyä koskemaan hyvää (tai hyveellistä) ihmistä.

10. Teknisen hyvän vastakohta ”huonous”, ”kehnous”, on kontradiktorinen teknisen hyvän kanssa. Tekninen huonous on privatiivinen käiste.

11. Tekninen hyvyys on suurimmalta osin objektiivista ja sitä voidaan mitata. Tällaisia mittareita ovat esim. kilpailu ja saavutustestit. Ammattilaisten tekninen hyvyys on toissijaista välineelliseen hyvään hyvään nähden. Teknisesti ”taitava” juoksija voi hävitä teknisesti kömpelömmälle juoksijalle, jolloin hän on huonompi juoksija. Luovissa taiteissa puolestaan ei ole välineellisen hyvän piirrettä vaikka ne taitoja ovatkin. Niissä yhteisenä piirteenä näyttäisi olevan luovuus, jota ei nähtävästi voida opettaa. Kaikille voidaan opettaa maalaamista ja musisoimista tekniikkana, mutta näiden taitojen luovaa soveltamista ja venyttämistä ei voida. Hyvää taiteilijaa kutsutaankin pikemminkin ”suureksi” kuin ”hyväksi” teknisessä mielessä. Teknistä hyvää on siis kolmenlaisia: 1) taitavuus (tälle on olemassa omat testinsä), 2) Taitava ammattilaisuus (vrt. kenraali-esimerkki) ja 3) luovissa taiteissa opittu erinomaisuus, jota ei voida mitata välineellisen (tai utilitaarisen) hyvän mittareilla.

12. Mikä on suosittelemisen (merkityksessä ”Suosittelen tätä veistä, koska se on terävä.”) ja teknisen hyvän suhde? Hyvää opettajaa voidaan suositella johonkin kouluun opettamaan jotain vaikeana pidettyä ainetta, esimerkiksi matematiikkaa. Hyvää putkimiestä voidaan suositella korjaamaan putket talostasi, jne. Kun ihmistä tällä tavoin suositellaan, on hän tietyllä tavalla välineen asemassa. Teknisen hyvän ja välineellisen hyvän yhteys tulee näkyviin. Jos K-lajisen henkilön (esim. putkimiehen) ja teon (esim. putken korjaamisen) välinen on olennainen, voidaan henkilöä myös arvioida. Mutta jos K-lajin henkilö ei toteuta toiminnassaan myös välineellisen hyvän päämääriä, ei häntä kannata suositellakaan. Teknisellä hyvällä on kiittävä tai ylistävä funktio.

Onko tekninen hyvä kuitenkaan aina puhtaasti välineellistä hyvää? (vrt. kenraali-esimerkki) ”Henkilö, joka on K, haluaa normaalisti olla hyvä K tai tulla paremmaksi K:ksi. Mistä tämä täydellistymisen halu? Mahdollisia syitä voi etsiä kahdesta ryhmästä. Henkilö voi haluta tätä siksi, että hyvänä tai parempana K:na oleminen palvelee hänen jotain korkeampaa tarkoitustaan. [huom. K on tällöin pelkkä väline henkilön päämäärien saavuttamiseksi. Joku voi haluta opiskella saksaa ja tulla hyväksi saksan kielen puhujaksi, kyetäkseen lukemaan Hegeliä alkukielellä.] […] Toisessa tapauksessa henkilö, joka on K, haluaa täydellistyä, koska hän on innokas toimimaan K:lle ominaisella tavalla, toisin sanoen hän on ottanut K-toiminnan omaksi asiakseen. ” (von Wright, s. 79) Tämä toiminnan ottaminen omaksi asiakseen on teknisen hyvän kohdalla suunnilleen samaa kuin päämäärän saavuttaminen instrumentaalisessa hyvässä. Tekninen hyvä koskee täydellistymistä. Ihminen haluaa täydellistyä, so. tulla mahdollisimman hyväksi K-toiminnassa.

Ei kommentteja: