sunnuntai 24. elokuuta 2008

Työ vs. ei-Työ

"Työn kritiikki on ollut ansiokasta aina niin kauan kun siinä on kuvattu sitä, mistä pitää vapautua, eli orjuutta. Eväät kuitenkin loppuivat, kun täytyy selittää, mihin pitää vapautua. Tuo “mihin” eli ei-työ on osoittautunut hankalaksi määritellä. Ei-työn toivottomuudesta ovat kirjoittaneet ainakin Georges Bataille ja Jean Baudrillard. Baudrillardin mukaan sellainen kaava, jossa on yhtäältä työ ja toisaalta vapaa-aika, on ainoastaan näennäisesti kumouksellinen kaava. Se tukee vallitsevaa mallia, joka on taloudellinen: käsiteparin kaksoisrakenne vahvistaa viime kädessä työtä toteuttamalla muodollisia instituution ylityksiä ideaalisessa vapaa-ajassa. (Baudrillard 1975: 22 - 25.) Lyhyesti sanottuna vapaa-aika ei ole absoluuttisesti irrallaan työstä, vaan vapaa-aika palvelee työtä. Vapaa-aika on aikaa, jolloin käydään hiukan “lataamassa akkuja”, jotta työtä jaksetaan tehdä paremmin. Bataille kirjoittaa työläisestä: “Hän työskentelee syödäkseen, ja syö työskennelläkseen. Koskaan ei saavu suvereeni hetki, jolloin mikään muu ei merkitse kuin itse hetki.” (Bataille 1991: 199.)

Asetan kuitenkin lopuksi myös itselleni tuon hankalan “työn filosofian” ikuisuuskysymyksen, joka kuuluu: mitä vapaa aika (skhole) eli ei-työ voisi olla? Milloin ihmiselle saapuu ”hetki, jolloin mikään muu ei merkitse kuin itse hetki”, kuten Bataille muotoilee? Milloin ihminen ei ole orja?

Vastaan tähän suoraan, että ei-työ on peliä.

Aristoteleen mukaan toiminta jostakin puutteesta vapautumiseksi on vähemmän arvokasta kuin itseysarvoinen toiminta, johon ei liity mitään puutetta (Aristoteles 1991: 1337b38-42 ja 1989: 1176b33-1177a2; Sihvola 1991: 287). Juuri peli on itseisarvoista toimintaa. Peliä harrastetaan vain sen itsensä takia. Peli on myös ’puutteetonta’. Pelin lumous on juuri siinä, että se tapahtuu aina valmiissa tilassa. Pelaajat tietävät, mistä on kyse, koska säännöt ovat jo selvät. Peli toteutuu myös immanenssissa.”Se on meitä, ei muita varten. Mitä toiset tuolla ulkopuolella toimittavat, se ei liikuta meitä tällä haavaa” (Huizinga 1984: 22). Pelatessa mikään ei muistuta pelin kannalta ulkoisista asioista, mikään ei ylitä peliä. (ks. Holvas 1995.)

Peliä voidaan tarkastella siten, ettei se asetu tai sijoitu näennäisesti kumoukselliseen kaavaan ’työ—vapaa-aika’. Peliä voidaan kenties tarkastella jopa Aristoteleen ymmärtämässä mielessä vapaana aikana, skholena. Ei-työtä pelin muodossa ’tapahtuu’, kun ihminen sitoutuu keinotekoisten sääntöjen järjestelmään, joka sisältää vastuksia ja jännitteitä, joita 2000-luvun työssä ei ole, mutta jotka kuitenkin ovat laadullisesti toisenlaisia jännitteitä kuin perinteiseen työhön sisältyvät vaiva (ponos) elämänpituisena lunastamisena (Weber). Kaavamaisesti edelliseen määritelmään sisältyvät kolme järjestystä voidaan ilmaista seuraavasti: PELI /VAIVA eli perinteinen työ/2000-LUVUN TYÖ."

(Sitaatti on Jakke Holvaksen tekstistä "TYÖ JA EI-TYÖ. TYÖN RAJAT 2000-LUVULLA", Tulevaisuuden näkymiä 4/2000)

Kts. myös: "Guy Debordin aikakäsityksestä"

Ei kommentteja: