maanantai 4. elokuuta 2008

Traaginen utopismi

akrasias,

Kiitos kommentistasi. Ilmeisesti haet tässä takaa jonkinlaista poliittis-eettistä "realismia". Luullakseni... ?

Poliittinen realismi on sikäli ongelmallinen kanta, että se usein tyytyy (tai oikeastaan sen täytyy tyytyä) pelkkään vallitsevaan yhteiskuntaan. Politiikka on tällöin ainoastaan todellisuuden "hyväksymistä" ja siinä operointia. Haittojen minimointia jne.

Itse kuitenkin edustan eräänlaista poliittisen idealismin muotoa, traagista utopismia. Ideana on, että utooppisuus on pyrkimystä sellaiseen yhteiskuntaan, missä ihmistä ei alisteta, eikä ihminen kärsi - tai tule toisten ihmisten toimesta riistetyksi. Tämä on perusteltavissa jo Theodor Adornon materialistisen moraalifilosofian avulla. Adornon mukaanhan moraalisuus on liittyneenä kärsimykseen. Ihminen kykenee samaistumaan toisen ihmisen kärsimykseen ja toimimaan järkensä avulla kärsimyksen poistamiseksi maailmasta. Tämä kärsimyksestä vapaa yhteiskunta on oman traagisen utopismini päämäärä muun yleisinhimillisen emansipaation ohella.

Ajatteluani voi kutsua eräänlaiseksi sekulaariksi teologiaksi, koska selviä yhtymäkohtia kristillisyyden kaltaisiin pelastususkontoihin on nähtävissä.

Oma paratiisini ei kuitenkaan ole metafyysinen taivas, vaan sellainen vapauden tila, jossa ihmisyys toteutuu yhteisöllisesti. Niin kauan kuin tätä päämäärää ei ole toteutettu, niin yhteiskuntakritiikillä on paikkansa. Tämä on ajatteluni utooppinen osio.

Traagisuus tähän utopismiin tulee negatiivisen dialektiikan kautta. Koska utopia on staattinen tila ja todellisuus, historia, on virtaava ja jatkuvasti muuttuva, ei tätä utopiaa ole mahdollisuus koskaan saavuttaa.

"Adornon dialektiikka eroaa [...] Marxin dialektiikasta siinä, että Adornolla dialektiset vastakohdat ovat keskenään samanarvoisia: kaikki, mitä maailmassa on, määrittyy oman negaationsa kautta. Hegelillä dialektisen prosessin päätepiste on identtisyys ja ei-identtisyys ilmenee vain käsitteenä, ei todellisuudessa. Adornolla ei-identtisyys on todellinen mahdollisuus: kaikki voi kääntyä vastakohdakseen. Ei-identtisyyden läsnäolo tekee Adornon dialektiikasta negatiivista. [...] Dialektiikan negatiivisuudessa on oleellista, että todellisuuden olemus on historiallinen prosessi ja että synteesi on staattinen tila, joka on vastakkainen todellisuuden olemukselle. Negatiivinen dialektiikka vastustaa todellisuuden ja filosofian näennäisiä synteesejä." - Anna Halme

Utopia toimii siis kritiikin viittauspisteenä, ei niinkään todellisena, saavutettavissa olevana tilana. Adornon dialektiikka ei siis koskaan edes oleta pääsevänsä utopiaan, vaan pikemminkin pyrkii välttämään dogmaattisuuden ja totalitarismin, johon Leninin marxilaisuus johti, juuri ajattelunsa traagisen elementin vuoksi. Jos utopia saavutetaan, muuttuu se heti ja välttämättä dystopiaksi.

Kommunismikin tulee nähdä tällaisen traagisen utopismin lävitse. Kommunismiin ei koskaan voida päästä, eikä tämän vuoksi mainitsemasi muurahaistutkijan kommentti ole kovin mielenkiintoinen. Palaankin sen sijaan sekulaariin teologiaani.

Kristillisessä ajattelussa toistuva ajatus Uskosta, Toivosta ja Rakkaudesta voidaan tässä kontekstissa nähdä kriitikin motivoivina tekijöinä. Niiden tarkoitus on antaa mieli kaikelle kritiikille, vaikka utopiaa ei voikaan saavuttaa.

Poliittinen realismi ei näin ollen ole juurikaan muuta kuin status quon ylläpitämistä.

Mitä biologisuuteen tulee, niin totta kai ihmisen biologiset rajat tulee ottaa huomioon. Mutta en usko, että kärsimyksestä ja sorrosta vapaa, mutta aktiivinen todellisuus voisi olla millään tavoin uhka ihmiselle biologisena olentona. Pikemminkin päinvastoin. Uskon että juuri sortoa vastustava ajattelu pyrkii toteuttaa ihmisen biologiset tarpeet parhaiten. Liittyyhän siihen nähdäkseni eräänlainen tuskaa (= epätoivottu kipu; kipuun pakottaminen) ja sortoa välttelevä tekijä.

--------------------

Lisäys: ai, niin, kuten tyttöystäväni jo tuossa äsken tokaisikin, ihmisen ja muut eläimet (myös muurahaisen) erottaa historia. Ihmisellä on historia ja toive paremmasta. Muurahaiset ja muut eläimet sen sijaan jo elävät "utopiaansa", eikä niillä sen vuoksi ole toivetta paremmasta. Ihmisellä sen sijaan on kyky kuvitella vaihtoehtoisia todellisuuksia - parempia sellaisia.

Ei kommentteja: