sunnuntai 31. elokuuta 2008

Todd Solondz

Maailma on groteski. Ihmiset sairaita ja yhteiskunta kiero. Näin ainakin, mikäli uskomme elokuvaohjaaja Todd Solondzia. Hänen elokuvansa ovat pinnalta katsoen samankaltaisia keskiluokkaisen valkoisen amerikan kritiikkejä kuin vaikkapa P.T. Andersonin "Magnolia" (1999) tai Sam Mendesin "American Beauty" (1999) - sekä tietysti mainio TV-sarja "Mullan alla" (2001-2005). Solondzin elokuvat eivät kuitenkaan ole liberaaleja. Toisaalta ne eivät myöskään ole konservatiivisiakaan. Solondzilla ei ole elokuvissaan minkäännäköisiä kulttuuris-eettisiä iskulauseita, eikä moraalia yleensäkään. Hän pyrkii murskaamaan paitsi amerikkalaisen, valkoisen keskiluokan, niin myös heidän liberaalit ja "radikaalit" vastustajansa.

Elokuvan "Storytelling" (2001) ja varsinkin sen ensimmäinen puolisko on paljastava. Siinä sekä kehitysvammaisuuden mukanaan tuoma sympatia kyseenalaistetaan että myytti mustan miehen ylivoimaisesta seksuaalisesta kyvykkyydestä osoitetaan toteen. (Vaikka ei tietystikään niin kuin rasistit toivoisivat.) Kehitysvammainen opiskelijapoika jättää tyttöystävänsä, koska on suuttunut pahan päiväisesti, saatuaan suoran tuomion suurelta mustalta kirjallisuuden opettajalta: "tarinasi on lattea ja kliseinen... siitä huolimatta että olet kehitysvammainen. Vammasi ei tuo tekstiisi mitään lisä-arvoa. Se on huono." Tyttöystävä ajautuu epätoivossaan baariin, missä törmää mustaan opettajaansa. Opettaja raiskaa tytön. Lopuksi tyttö kirjoittaa kokemuksistaan novellin kirjallisuudenkurssilleen. Opettaja tyrmää tekstin epärealistisena ja rasistisena - muut oppilaat yhtyvät opettajan kritiikkiin.

Kyseinen elokuva on siitä järkyttävä, että se ei aseta perinteisiä heikkouksia (kehitysvamma) tai liberaalin hyssyttelyn kohteita (musta ihonväri) merkeiksi puhtaudesta ja hyvyydestä. Pikemminkin tämä aiheuttaa päähenkilölle, joka on ilmiselvä hömppäliberaali, "sunnuntaihumanisti", ongelmia: tämä ei uskalla kieltäytyä peppuseksistä opettajansa kanssa, jotta ei vaan leimautuisi rasistiksi.

Se, mikä kyseisessä elokuvassa on olennaista, on se, että Solondz ei pyri antamaan mitään positiivista moraalista sanomaa elokuvissaan. Hän ainoastaan pyrkii murskaamaan ja kritisoimaan koko moraalia kokonaisuudessaan. Hänelle moraali on ihmisen perinpohjaisen kieroutuneisuuden siloittelua. Esimerkiksi pedofiilin symppaaminen elokuvassa "Happiness" (1998) pelkkää pyrkimystä rehelliseen kuvaan ihmisestä. Ihminen ei ole Solondzille ensisijaisesti moraalinen vaan seksuaalinen olento. Moraali on Solondzin elokuvissa pelkkää pintaa, joka kätkee taakseen ihmisten halujen monimuotoisuuden.

Mutta koska Solondzin elokuvat sijoittuvat useinmiten amerikkalaiseen keskiluokkaan, on niiden tulkitseminen kyseisen yhteiskuntaluokan kritiikiksi luonnollista. Valkoinen keskiluokka tuottaa kieroutuneen ihmisyyden. Tämä voisi olla ns. kriittinen tulkinta Solondzin elokuvista. Ns. nihilistinen tulkinta puolestaan ottaa kaiken elokuvissa nähdyn ihmisyyden totuudellisena kuvauksena, ja näkee ettei ihmisyys kertakaikkiaan ole kovinkaan herkullinen asia. Se ei niin sanoakseni ole "lasten katseltavaa". Mielenkiintoista tässä on, että se, mihin tulkintaan päätyy, riippuu täysin katsojan omista arvoista.

Oli miten oli, pahaa Todd Solondzin tuotanto kuitenkin suurimmalle osaa ihmiskunnasta tekee.


“The movies I make are not friendly or polite. I don’t think movies have the obligation to be. I think that’s for real life. In movies, I like to be provoked. Not in a cheap, sensationalistic way, but in the best way. I want to be moved in a way that forces me to reevaluate or reconsider my preconceptions. When you go to the movies, you’re asked to relate to a very attractive protagonist who says and does the right things and maybe even behaves heroically. So you walk out of the movie having made this identification and feeling so much better about yourself. There’s this great, fantastic, narcissistic high. But when you go to one of my movies, you’re not going to get that narcissistic high. I’m not there to pat you on the back. I bristle at any kind of complacency." - Todd Solondz

Ei kommentteja: