keskiviikko 20. elokuuta 2008

Tahdon riemuvoitto (1935)

Vitsi voi olla vanhentunut, mutta elokuva ei. Google Videossa Leni Riefenstahlin jokseenkin pelottava klassikko kokonaan ilmaiseksi. "Tahdon riemuvoitto" (1935). Taiteen ei tule olla vallitsevan moraalin kertosäe, ja hyvä taide koettelee moraalia ja hermojamme vuosikymmenestä toiseen. Onko Riefenstahlin elokuva siis taidetta? Puhtaassa formalismissa kyllä. Elokuva on teknisesti mitä upeinta kinematografiaa (Bresson), mutta substanssiltaan mitä arvelluttavinta. Tosin samaa voi sanoa rakastamani Sergei Eisensteinin elokuvista. Hänen elokuvansa päätyivät ylistämään bolsevikkivallankumousta - ja samalla elokuvataiteen klassikkokaanoniin. Miksi näin? Eikö Leninin luoma Neuvosto-Venäjä ollut niin "paha" kuin kansallissosialistinen Saksa? Eikö Lenin luonutkin "vankileirein saariston"? Eikö stalinismi - kylmin, julmin, nihilistisin 'sosialismin' muoto - ollutkin Leninin ja siis Eisensteinin elokuvien loogista jatkoa? Miksi meidän tulisi kauhistella "Tahdon riemuvoittoa" eikä Eisensteinin "Lokakuuta"?

Ehkä meidän ei tulisi kuitenkaan nähdä Neuvostoliittoa ja Saksaa erillisinä, vastakohtaisina ilmiöinä, vaan nähdä, kuten Max Horkheimer ja Theodor Adorno, ne saman kulttuurin, saman järjen, valistuksen loogisina konkluusiona. Siellä missä välineellinen järki jyllää, siellä poltetaan kirjoja; ja siellä missä poltetaan kirjoja, poltetaan pian myös ihmisiä. Holokausti on välineellisen järjen julmin taidonnäyte. Eisensteinin ja Riefenstahlin elokuvat tulisikin nähdä tästä teoreettisesta viitekehyksestä käsin, olkoonkin, että tällöin elokuvia ei arvioida niistä itsestään käsin, mikä tietysti olisi aina taiteentutkimuksessa toivottavaa.

Kun elokuvia (ja taidetta yleisemmin) tutkitaan puhtaasti niistä itsestään käsin, ajaudutaan samankaltaiseen tilanteeseen kuin yksilöpsykologiaan rajoitettu psykologinen tutkimus: jotain olennaista jää puuttumaan - nimittäin sosiaalisuus. Kuten yksilön psyykeen ymmärtämiseen, myös taiteen tutkimiseen tarvitsemme sosiaalisia ja historiallisia näkökulmia täydentämään muita näkökulmia. Taidetta ei voi ymmärtää ilman historiallisuuden ja sosiaalisuuden tajua. Ja vaikka taide onkin jossain määrin historiaa ylittävää, tulee taiteentutkimuksenkin olla ajassaan kiinni, eli kiinnittyä sellaiseen kriittiseen yhteiskuntatieteeseen, jonka päämääräänä kaikkien sortavien rakenteiden poistaminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että taiteen tulisi olla moraalisesti "oikealla" puolella, vaan sitä, että taiteelle sallittaisiin kriittinen, moraalin tuhoava ja moraaliin kriittisesti suhtautuva tehtävä. Kriittinen taide on aina moraalitonta.

Tätä ei nyt pidä ottaa Riefenstahlin elokuvan puolustuksena. Tarkoitus on vain antaa osviittaa kysymykseen, joka herää "Tahdon riemuvoittoa" katsellessa: "mitä tästä oikein pitäisi ajatella?"


Ei kommentteja: