perjantai 29. elokuuta 2008

4’33

Usein kuulen naureskeltavan John Cagen teoksella "4'33". Sanotaan sen todistavan nykytaiteen omituisuuden, naurettavuuden tai jopa vaarallisuuden. Angtisia humanisti-intellektuelleja lukuunottamatta suurin osa ihmisistä on raivon partaalla kuullessaan puhuttavan nykytaiteesta - ja sama pätee puheeseen Cagen kuuluisimmasta teoksesta. Cagen teoksen filosofinen ulottuvuus on itselleni sen kaikkein kiintoisin ulottuvuus. Esteettinen ja filosofinen kietoutuvat niin tiukasti yhteen ettei enää voida erottaa Buddhaa Heideggerista, eikä Tyhjyyttä Aineesta.

Aloittaessani filosofian opiskelun, olin kuolla naurusta kun luennoitsija Sami Pihlström ehdotti reiän filosofiaa mahdolliseksi gradun aiheeksi opiskelijoille. Hymyni hyytyi pian, ja varsinkin luettuani Heideggeria ymmärsin, kuinka olennainen kysymys reiästä onkaan. Myös Cagen teos voidaan tulkita reiän filosofiaksi.

Kuten Heidegger, myös Cage ontologisoi teoksessaan Tyhjyyden. Musiikkia ei ole vaan ainoastaan hiljaisuus. Hiljaisuus on musiikki. Hiljaisuus tuottaa musiikin kuten tyhjyys tuottaa aineen - ja toisin päin. Kaikkien äänten tasavertaisuus. Satakielen despotismin on loputtava!, huutaa Cage ja päättää protestoida. Protesti etenee hiljaisuuteen, joka lopultakin paljastaa äänen. Hiljaisuus voidaan löytää ainoastaan äänestä, ja ääni hiljaisuudesta.

S. Albert Kivinen kirjoittaa:

"Reiät ovat hyvä esimerkki partikulaarisista aksidensseista: jokainen reikä on jossakin "substanssissa", sukassa tai hampaassa, josta riippumatta se ei voi olla, kun taas substanssi voi olla olemassa ilman reikää; eikä reikiä tietenkään predikoida mistään vaan kontraarit rikkinäisyys ja eheys. Tässäkin voimme muistaa Aristotelesta: "Olla näkevä ei ole näkökyky, eikä olla sokea ole sokeus. Sokeus näet on jokin vajavaisuus, mutta olla sokea on olla puutteellinen eikä puute itse. Sitä paitsi jos sokeus olisi samaa kuin olla sokea, niin molemmat predikoitaisiin samasta. Mutta sokeaksi sanotaan ihmistä, kun taas ihmistä ei suinkaan sanota sokeudeksi." (Cat. 12 a 37–12 b 1) Niin juuri: rikkinäisyys ja eheys voidaan predikoida hampaista tai sukista, mutta hampaita ja sukkia sanotaan "rikkinäisiksi" tai "eheiksi", ei "rikkinäisyydeksi" eikä "eheydeksi". Värillisiä esineitäkin sanotaan "värillisiksi" eikä "väreiksi"."

Cagen teos etenee dialektisesti siten, että tämä nk. "hiljaisuus" ei itseasiassa olekaan hiljaisuutta, vaan teos vihjailee kuulijaa kuuntelemaan teoksen kulloisenkin esitystilanteen ja -tilan äänimaisemaan. Kuten dialektiikassa muutoinkin, myös tässä tulee hiljaisuuden käsitteen ajatella määräytyvän ainoastaan siitä, mitä se ei ole. Nimittäin äänestä. Cagen teos muodostuu aina näistä äänistä. Äänet ovat kuitenkin joka tilanteessa eri, mikä vihjaa tietysti herakleittiseen "kaikki virtaa periaatteeseen". Cage kehoittaa kuulijaa tarrautumaan kiinni ohi virtaavaan hetkeen, ja muodostamaan jokaisesta "4'33":n kuuntelukerrasta ainutlaatuinen eksistentiaalinen, merkityksellinen kokemus. Cage kehoittaa kuulijaa (tai "kokijaa") vapautumaan ikuisen tulemisen virran pyörteisiin.

Tämä esteettis-emansipatorinen idea on nähdäkseni teoksen tärkein oivallus. Parhaiten sen huomaa esimerkiksi silloin kun suuret taidemusiikin instituutiot teoksen esittävät. Tilanne on aina jollain groteskilla tavalla koominen. Aikuinen äijä istuu vakavana pianon äärellä tekemättä yhtään mitään! Myös yleisö on aina kovin, kovin ymmärtäiväisiä Cagen hullutuksia kohtaan. "Ah, nero oli hän säveltäjäksi!" Tällaisessa tilanteessa Cagen anti-institutionaalis-anarkistinen filosofia tulee parhaiten esille. Kuten Marcel Duchampin "Pisuaari"-veistoksen ja "Mona Lisa viiksillä"-maalauksen, myös Cagen "4'33":n tarkoitus on kohdistaa kritiikki nimenomaan taideinstituutioon itseensä, joka määrittelee kriteerit "oikealle kokemukselle". "4'33":n tarkoituksena on vapauttaa katsoja kokemaan maailma taiteena. Se haluaa taiteessa sallitun täydellisen vapauden materialisoituvan ihmisyhteiskunnassa eräänlaiseksi anarkistiseksi utopiaksi, jossa ihmisen kokemus ei enää ole instituutioiden ja valtarakenteiden alistama.

Antakaamme lopuksi mestarin itsensä pohtia teoksensa merkitystä:




Ei kommentteja: