sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Tekstejä arkistojen kätköistä, Osa 6


Vali, vali

En aio kirjoittaa tähän mitään älykästä. Älykkyys on yliarvostettua. Sensijaan ajattelin vuodattaa sisältäni jotain tarpeetonta kuonaa, jota on tarttunut mieleni vallihautoihin. Argumentaatio ei tänään maistu, päivän sana on retoriikka.

Urbaani "intellektuaalisuus" on tympeää. Typerää itsetehostusta ja kahviloissa näyttäytymistä. Kun ei millään todellisella menesty, niin voi aina tarttua kirjaan, päntätä Lacanin ja muiden ranskalaisten postmodernien hämärähemmojen pyhiä tekstejä, ja keskustella niistä sivistyneesti viiniä juoden. Psykoanalyysi on kestosuosikki.

Sen sijaan että älyköt haluaisivat ymmärtää maailmaa, he haluavat ainoastaan näyttää siltä, että ymmärtävät. He keskustelevat, kritisoivat, ovat kyynisiä ja - tässä ei poikkeuksia esiinny - pessimistejä. He ovat - näin he luulevat - ns. "tiedostavia yksilöitä". He tekevät ekologisia valintoja, ovat suvaitsevaisia ja avoimia - kuitenkaan olematta kenelleen miksikään hyödyksi.

Maolaiset olivat edes yhdessä asiassa oikeassa - älyköt hirteen! Ja puhun nyt sellaisista älyköistä jotka asettuvat älykön stereotyyppiseen rooliin. (Eli edellä mainittuihin kliseisiin.) Todelliset ihmiskunnan nerot eivät koskaan olleet intellektuelleja - ainakaan siinä merkityksessä, missä me ymmärrämme käsitteen 'intellektuelli'. Albert Einstein ei sitä ollut, ei Wittgenstein, ei Mahatma Gandhi, ei Friedrich Nietzsche, ei Kierkegaard. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Yksikään edellä mainittujen henkilöiden aikalaisista, jotka asettuivat älykön raskaaseen rooliin, ei saavuttanut mitään merkittävää. He kuolivat unohtuakseen historian pimeimpiin nurkkiin. He eivät luoneet mitään uutta - he olivat maailman parasiitteja, hyödyttömiä loisia. Älymystön tehtävä - loisimisen ohella - on kuolla.

Itselleni älykkyys (vai pitäisikö puhua 'viisaudesta'?) on ennenkaikkea oman pienuutensa huomaamista. Suurta nöyryyttä maailman suurten kysymysten äärellä - myös niiden joita emme pysty ymmärtämään. Älykkö ei tätä ole. Hänen tehtävänsä on olla sunnuntaihumanisti. Hänen tehtävänään on moralisoida toisia ihmisiä - tyhmiä ihmisiä - näiden valinnoista ja teoista. Esa Saarinen - älykkö - osallistui kulttuurikeskusteluun muttei ikinä luonut mitään uutta. Hänkin keskusteli ja keskustelee keskustelemisen ilosta, ei ratkaistakseen kulloisenkin ongelman.

Itse en opiskele opiskelun itsensä vuoksi. Siinä ei ole mitään järkeä. Opiskelen ymmärtääkseni maailmaa paremmin, saadakseni syvemmän kosketuksen ympärillemme levittäytyvän maailmankaikkeuden olemuksesta - tai ainakin saadakseni selkoa siihen liittyviin kysymyksiin. Opiskelulla ja sivistyneisyydellä ei ole itseisarvoa. Itseasiassa maailman ymmärtämiselläkään ei ole itseisarvoa, sillä arvoa vain sikäli kun se tuottaa hyvää elämää. (Puhun omasta subjektiivisesta näkökulmasta.) Hyvä elämä on päämäärä jota kohden kuljemme, ja älykkyys on vain yksi väline sen saavuttamiseen. Älyköille älykkyys itsessään on arvokasta. Heillä kun ei muuta ole kuin älynsä.

Ihmiset jotka kutsuvat itseään intellektuelleiksi, eivät sitä yleensä ole.

Ps.
http://en.wikipedia.org/wiki/Misandry ("Prostate cancer affects a greater proportion of men than breast cancer affects women; and yet the awareness of, and support for, breast cancer is grossly disproportionate to that of prostate cancer.")

Ei kommentteja: