sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Tekstejä arkistojen kätköistä, Osa 4


Tänään - olen ollut väsynyt. Jouluaatto oli ja meni. Onneksi. Katson Yle Teemalta dokumenttia Kieslowskista. Kieslowski on eräs niistä harvoista taiteilijoista, joiden suuruutta on vaikea kuvailla. Yksinäisyys, yhteys, rakkaus, kuolema... kantavia teemoja Kieslowskin elokuvissa.

Kieslowski kuvaa aina yksilöä. Yksinäistä yksilöä. Yksilöä, jonka elämä on totaalisen riippuvainen toisista yksilöistä. Äärimmäinen subjektiivisuus. Kieslowski puhuu yksilöstä maailman hälinän tuolla puolen. Yksilöstä joka kärsii, rakastaa ja elää. Yksilöstä, joka kärsii kosketuksesta, mutta myös sen puutteesta. Kuten elokuvan "Lyhyt elokuva rakkaudesta" päähenkilö, ovat kaikki ihmiset riippuvaisia rakkaudesta. Arvot syntyvät empatiasta, rakkaudesta. Ilman rakkautta ei ole arvoja.

Onko rakkaus tarpeen paradoksi? ("Love: paradox of needing" - Strapping Young Lad) Onko rakkaudessa kyse biologisesta elämisen tahdosta? (vrt. Schopenhauer) Vai onko kyse jostain "todellisemmasta", "henkisemmästä"? Tiukkana materialistina vastaukseni suuntautuu biologista selitystä kohden. Tämä ei kuitenkaan poista rakkauden arvoa. Me kaikki tarvitsemme sitä, toivomme sitä, välttelemme sitä.

Kieslowskikin pyrki osoittamaan tämän tarpeen elämämme keskeiseksi osaksi. Tarvitsemme toisia ihmisiä, ihmiset ovat kiinni toisissan, kaikki vaikuttaa kaikkeen. "Veronikan kaksoiselämän" kirkkaus, se elämänilo, on hyvä osoitus tästä: puolalaisen Weronikan kuoltua ranskalaisen Veroniquen (molempia näyttelee ihastuttava Irene Jacob) elämä muuttuu. Veronique tuntee Weronikan kuoleman jopa aivan fyysisenä kokemuksena. Veronique myötäelää hänelle tuntemattoman ihmisen elämää. Kieslowskin elokuvissa empatia on kaikkien arvojen lähde, ei valta, ei jumala.

Itsekin voin ajatella kuten Kieslowski (luopumatta materialismistani), että empatia on se, johon kaikki moraali perustuu. Evoluution luomana olentona ihminenkin on biologisen ruumiinsa vanki. Ihmisen aivot ovat kuitenkin sellaiset, että tämä kykenee hyvinkin konkreettisella tasolla asettumaan toisen ihmisen asemaan, ja kuvittelemaan miltä toisesta ihmisestä tuntuu, jos tälle tehdään väkivaltaa. Samaistuttuaan toiseen ihmiseen, ihminen ei enää (ehkä?) kykene esim. pahoinpitelemään toista ihmistä. Tästä moraalissa on kyse, ja juuri tästä on Kieslowskin elokuvissa kyse. Moraalissa on kyse mielikuvituksesta. Äärimmäinen subjektiivisuus on poliittista. Empatia on poliittista. Kieslowski on poliittisempi ohjaaja kuin yksikään Godard tai Eisenstein, sen vuoksi että Kieslowski vaikuttaa katsojaan henkilökohtaisella, subjektiivisella tasolla. Kieslowski vetoaa tunteisiin, emootioihin. Godard ja Eisenstein sensijaan uskovat objektiivisen, älyllisen elokuvan poliittisuuteen.

En halua nostaa Kieslowskia Godardin ja Eisensteinin yläpuolelle - se on aivan tarpeetonta. Godard ja Eisenstein ovat neroja omilla kentillään, siis älyllisessä elokuvassa, Kieslowski omallaan. Näiden ohjaajien eroja ei voida hierarkisesti vertailla, vaan kyse on pikemminkin perspektiivin eroista.

"In believing too much in rationality, our contemporaries have lost something."
-Krzysztof Kieslowski-

"If one devalues rationality, the world tends to fall apart."
-Lars von Trier-

Ei kommentteja: