sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Tekstejä arkistojen kätköistä, Osa 3


Kirjoittamisesta

Kirjoittaminen on tuskaa. Kirjoittamalla en yleensä kykene laittamaan ajatuksiani sellaiseen muotoon, että voisin itse omat ajatukseni hyväksyä. Teksti kadottaa aina jotain tärkeää: äänenpainon, -sävyn, -värin, mielentilan etc. Kirjoitustaito on farmakon kuten Derrida on sanonut. Farmakon on kreikkaa ja tarkoittaa sekä myrkkyä että lääkettä. Myrkkyä teksti on sikäli, että se kadottaa inhmillisen kommunikaation tärkeitä nyansseja ja painoituksia. Lääkettä se on sikäli, että se on auttanut ihmiskuntaa säilyttämään taidetta, tiedettä - kulttuuria ylipäänsä.

Kirjoittamalla ei kuitenkaan koskaan voida saavuttaa autenttisen kokemuksen tilaa. Lukemalla voidaan. Tämä on kirjoittamisen ja lukemisen ero. Tai, en tiedä... Pitääkö tämäkään paikkaansa? Heitinpähän vain ajatuksen ilmaan.

Vaikka kirjoittaminen on tuskaa, tuottaa se myös nautintoa. Siinä kirjoittamisen masokistinen luonne. Itse kirjoitusprosessi on minulle tuskaa. Jopa tämän kirjoittaminen tuottaa tuskaa minulle. (Eikä vähiten siksi että olen juuri syönyt itseni ähkyyn jouluruualla.) Mutta toisaalta, kun tämäkin teksti on valmis, tunnen suurta mielihyvää: se on valmis.

Tilanne on täysin eri kun teen musiikkia. Saan taivaallista tyydytystä sekä itse prosessista että siitä, kun kulloinenkin musiikkiteokseni on valmis.

Äidinkielenopettajani (molemmat heistä) puhuivat mielellään paljon taiteilijan ja kirjailijan tehtävästä: mikä se on? Onko sitä? Tuleeko kirjailijalla olla tehtävää?

Noam Chomsky on sitä mieltä, että kirjailijan tehtävänä on kertoa totuus. Itse korjaisin Chomskyn ideaa seuraavasti: kirjailijan tehtävä on TAVOITELLA totuutta, ei ehkä kertoa sitä. Taiteilijat (siis myös kirjailijat) ovat filosofeja. He pohtivat maailmaa ja elämää omasta subjektiivisesta, intentionaalisesta näkökulmastaan. Muuhun he eivät kykene... he nöyrtyvät maailman edessä. "Das ding an sich" ei ehkä ole saavutettavissa, mutta "das ding für uns" voidaan tavoittaa.

Taiteilija puhuu aina totuuksista jotka näyttäytyvät hänelle välittömänä kokemuksena. Taitelija on myös kriittinen. Hänen tehtävänään on hylätä kaikki tradition mädättämät inhimmillisen käytöksen syöverit. Taiteilijaa ei ole sidottu - ei edes järkeen. Taitelija eksistoi. Hän on aktiivisesti olemassa, vastakohtana sille miten ymmärrämme jonkin esineen olemassaolon. Taiteilija ei luo paitsi taideteoksia, objekteja, vaan antaa näille objekteille subjektin (siis jossain äärimmäisen heikossa mielessä). Subjektin sikäli, että taideteos puhuu itsenäisenä olionaan ihmisten tulkintojen kautta.

Myös teksti on tällainen "subjekti". Teksti ei sisällä mitään lopullista merkitystä, vaan on loputtomiin tulkittavissa.

Ei kommentteja: